Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 15. maaliskuuta 2012

MUISTATTEHAN!!

Muistuttelen vielä, että Sofian Tuvalta on mahdollisuus tehdä huippulöytöjä HUIPPU EDULLISEEEN HINTAANI tulevana PERJANTAINA ja LAUANTAINA!

Aukiolo ajat perjantaina klo 10 - 17
ja lauantaina klo 10 - 14

TERVETULOA

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

VIELÄ MUUTAMA LISÄPÄIVÄ

Sori vaan tytöt ja pojatkin, nyt vaan ei millään ehdi bloggailemaan kaiken kiireen keskellä. Paljon on ennättänyt tässä välillä tapahtumaan, mutta liene kaikista tärkein uutinen se että olen viikon ajan jo toiminut paikkallislehtemme KotiseutuPlussan  myyntineuvottelijana. On ollut huisin jännää ja mielenkiintoista tutustua aivan uuteen maailmaan lehden parissa ja oppia uusia asioita.
Näin tämä elämä joskus antaa aika yllättäviäkin käänteitä ja kaikki asiat alkavat loksahtelemaan kohdilleen.

Niinpä aikani on viime aikoina mennyt vielä Tuvan asioita järjestellessä, nettikauppaakin on tehty, sisustussuunnittelua asiakkaalle, myntiedustuskin vielä mukana toistaiseksi ja sitten tämä uusi työni. Voitte arvata vain että onko tässä sivussa tullut enään kotia paljoa laiteltua ;0)

Mutta älkäähän hätäilkö... kunhan elämä hiukkasen tasoittuu, niin eiköhän sitä taas jotain nurkkaa aleta vääntämään.

YLLÄRI vielä kaikille kynnelle kykeneville!!



SOFIAN TUPA avaa vielä ovensa maaliskuun aikana joka PERJANTAI JA LAUANTAI normaaliin aukiolo aikaan (10-17 ja 10-14)

NÄINÄ PÄIVINÄ MYYMME KAIKKI LOPUT TAVARAT ULOSHEITTO HINNOIN POIS, JOPA -80% ALENNUKSILLA!!

maanantai 27. helmikuuta 2012

3 PÄIVÄÄ ENÄÄN...

Haikea olo alkaa tuntumaan todellakin todelliselta, 3 päivää enään jäljellä ja Sofian Tupa sulkee ovensa lopullisesti!!


Vielä voit tehdä löytöjä, vaikka myymälä alkaakin näyttämään todella tyhjältä. Voit kuitenkin vielä löytää omasi...

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

KAIKEN NÄKÖISTÄ KOTOA

Kaikenlaista on tullut tehtyä ja jotain pientä tuikitärkeää (jota ilman ei tietenkään voi elää!!) on tullut hankittuakin kotiin tässä viikkojen aikana kaiken kaaoksen ja työn keskellä.

Tuvalla alkaa näyttämään jo aika lailla väljältä, joten oli jo aivan sama kuljettaa myös omaan kotiin menevät mööpelit pois. Nämä ihanat vihreät nojatuolit ovat olleet meillä asiakkaiden ilona ja ennenkaikkea miesten ja lasten levähdyspaikkoina myymälässä, mutta nyt ne komeilevat meidän oman kodin yläkerran aulassa...



...joo... ja tämän näköisenä ne nyt sitten siellä ovat!! Arttu-kissa päätti myös että näistä minä tykkään ja kraaps kraaps.. päätti teroittaa kyntensä tuoliin. MRRR... ei niin yhtään hänen tapaistaan, mutta nyt ei voinut vaftustaa!! Jospa suurempi kiinnostus lopahtaisi ajan kanssa ja saisin nuo peitot  heittää veks, eihän ne nimittäin kovin kauniitkaan ole tuossa :0(




Tämän kaapin ostin jo viime keväänä Helsingin reissulla Valtterin hallien kirpparilta, nyt se vasta löysi oikean paikkansa meiltä.



Tämä purkki on taas löytö kierrätyskeskukseasta, jossa kävin jo reilun kuukausi takaperin. Kellot jostain syystä vain ovat niin kivoja...


Rautasänky Tuvalta majoittui ainakin toistaiseksi puku/takkahuoneeseemme


Tämä puristin löytyi aivan sattumalta omasta varastosta ja ideahan on napattu  Marialta http://diagnoosisisustusmania.blogspot.com/


Tämä ihana valaisin on löytö oman asiakkaani kotoa, joka ei enään ollut heille sopiva. Niinpä teimme vaihtokauppaa ja nyt se on meillä presis!!


Nettilöytöjä...



Hatturasia on ostettu myös eräältä asiakkaaltani jo aiemmin


JESS... nyt meilläkin on oikea ja aivan oikeanlainen opetustaulu, nettilöytöjä tämäkin. Vielä sopiva paikka on hakusessa, mutta eiköhän se jonnekin asetu taloksi.


Kolmikerroksinen peltinen pikkuleipälaatikko oli löytö jo aiemmalta reissulta kun kävin Vaalan kirpparilla. Unohdin sen aivan kokonaan aiemmasta postauksesta pois...



Ja kuten jo aiemmin olenkin todennut että viikot rientävät siivillä, mutta niin näyttävät rientävän vuodetkin. Vietimme tyttären 15-vuotis synttäreitä monenlaisten herkkujen kera (hyvästi karppaus)!!


Mukavaa loppuviikkoa kaikille!


maanantai 20. helmikuuta 2012

LOPPUA KOHTI

Näin se aika menee ja Sofian Tuvan lopetus alkaa olla täyttä totta piakkoin. Suljemme ovet 29.2. joten aikaa ostoksiin myymälässä on enään reilun viikon verran!!

Vielä ennätät tekemään löytöjä!!


perjantai 17. helmikuuta 2012

Brinkin Wanha pappila


Brinkin Wanha pappila sijaitsee Kokkolan keskustan tuntumassa.

Kodikas pappilarakennus on ollut kappalaisen asuntona aivan viime aikoihin asti. Pappila on rakennettu 1800-luvun alussa ja se on pyritty säilyttämän aidossa asussaan. Vanha, kaunis talo ja puistomainen piha vievät meidät tunnelmallaan entisiin hyviin aikoihin.



Olin alkuviikosta työmatkalla Kokkolan suunnalla ja täällä idyllisessä paikassa yövyin kaksi yötä, terveisiä ihanalle talon emännälle ja kiitos vieraanvaraisuudesta!

Muutamia ottamiani kuvia huoneestani ja alakerran ihanasta kylpyhuone /saunatilasta...





Täältä löytyy neljä majoitushuonetta...



...ihana ihana saunaosasto poreammeineen...









Harmi että kameralla ei oikein saa kuvattua sitä kokonaisuutta minkä silmä näkee, mutta yritin räpsiä kuvia vähän joka kulmalta. Olisihan täällä viihtynyt vaikka pitempäänkin!

torstai 16. helmikuuta 2012

TUNNUSTUS

Tällaisen sain Tuijalta ja ai että lämmitti mieltäni juuri tälle päivälle! Poden täällä liikkeen lopetuksen tuskaa ja ikävää oikein kunnolla kun ovien sulkemisen aika alkaa lähestymään ja on kohta täyttä totta.

Mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta ja nytpä jaankin tätä tunnustusta eteenpäin seuraavien ohjeiden mukaan: Tunnustus tulee lähettää viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa, ja joihin toivoo uusia lukijoita.




Heille tämän haluan jakaa:

http://koivukujanriikka.blogspot.com/

http://asemanlaidalla.blogspot.com/

http://fannyntalossa.blogspot.com/

http://hipaushaaveita.blogspot.com/

http://rintelanruusa.blogspot.com/


Nyt sitten kaikki liittymään lukijaksi heidän blogeihinsa ja tietysti olette tervetulleita tännekin ihan viralliseksi lukijaksi! Näen kyllä miten paljon teitä täällä käy, mutta jostain syystä ette ole uskaltautuneet esiin...