Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 21. helmikuuta 2020

HUHUU!!

Huhuu, täällä ollaan vaikka taas aikaa onkin hurahtanut. Nyt vain tuntuu että täällä junnataan päivästä toiseen samoissa asioissa, eikä ole mitään kerrottavaa eikä pahemmin näytettävääkään. Olen toki käynyt kyläilemässä yhdessä ihanassa kodissa Raahen vanhassakaupungissa, mutta siellä ollaan vielä niin vaiheessa remonttien keskellä että kuvia ei vielä tänne asti tule.
Kirppiksillä kiertelimme samaisen ystäväni kanssa maanantaina täällä Oulussa ja teinkin yhden upean löydön. Vihreitä narupurkkeja ei tahdo tulla vastaan, mutta sellaisen löysin vihdoinkin.


Ruusun tökkäsin vain täydentämään tätä ihanaa astiaa, jotain kaunista täytyy nyt saada siihen esille. Se on lähdettävä kukkakauppaan kun ei tuolta luonnosta vielä oikein mitään löydy. Mies on kyllä meillä tasasin välein muistanut minua kukkasin, taattu konsti pitää rouva hyvän tuulisena. Tiedäppä vaikka jotain tähänkin purkkiin ilmestyisi 😍



Mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 5. helmikuuta 2020

SULO VILEN TÄÄLLÄ

Tässä taas pakkaan tavaraa kirpputorille myytäväksi ja samalla tuskailen tätä astioiden paljoutta, milloinhan olen ajatellut näitä kaikkia käyttää?? Ei voi syyttää kuin itseään, tämä on seurausta ajoilta jolloin kuljimme päntiönään Vaalassa antiikkikirpparilla ja hamstrasimme halpaa tavaraa autokaupalla. Noloa tunnustaa että minäkin olin kuin Sulo Vilen konsanaan... pakkohan se oli ostaa kun halavalla sai 😊 Aikani tätä harrastettua alkoi tulla tavaraähky ja nyt sitten ihmetellään mihin nämä kaikki astiat saisi myytyä. Kirpparille on aina vähän riski niitä viedä, en haluaisi että ne riikkontuvat siellä.

Kuvissa olevat astiat eivät ole niitä myytäviä, mutta ei yhtään huonompaa ole ne pois joutavatkaan. Huomasin vain tässä samalla kun ihmettelin miten paljon yhdessä perheessä voikaan olla kippoa ja kuppia, että huomaamattani ilman sen kummempaa suunnittelua kaikki on tullut laitettua väriteemoin omiin paikkoihinsa. Oikeastaan on kiva kurkistaa välillä siniseen kaappiin, vihreisiin arkiastioihin, punaiseen joulukomeroon tai ruusutarhaan.











Juu juu, on karahvia, tarjotinta jos minkäkinlaista ja useampi terriini... arvatkaa olenko IKINÄ käyttänyt??


Näiden lisäksi astioita löytyy vielä muutamasta kaapista, katsoin että näköjään me tarvitsemme neljät erilaiset snapsilasitkin. Pitäisi varmaan aloittaa se snapsuttelu, jotta tulisivat käyttöön!
Juu... ja tarviihan sitä ihminen muutaman peltivadin, purnukan ja pullonkin, voi apua sanon minä!!!!!






Ja sitten vielä, kohta myös kesätorpalla alkaa näyttämään uhkaavasti samalta. Täytynee kesällä mennä itse myymään johonkin peräkärrykirpparille lasitavaraa, netissä ne eivät näytä menevän.
Tällaisia tuskailuja täällä, nyt lähden jatkamaan pakkausta... moro!

maanantai 3. helmikuuta 2020

TALVI TULI, KEVÄT MIELESSÄ

Melkein jo luultiin että kohta päästään pihaa haravoimaan, mutta mitä vielä... lunta on tullut viikon aikana niin paljon että talvikin alkoi taas näyttämään siltä niin kuin pitääkin täällä päin. Tykkään kyllä että on lunta, mutta toisaalta alkoi jo tottua siihenkin että sitä ei ole. En siis ole enään aivan varma onko tämä kivaa vai ei, tuntuu aivan siltä kuin kevät olisi karannut jonnekin kauas hamaan tulevaisuuteen. Hassua, sillä kyllähän me nyt jokainen tiedetään että ei kevät ole vielä tammikuun tai helmikuunkaan aikana... mutta siltä se vielä vähän aikaa sitten tuntui.

Tänään sentään paistaa aurinko, hiukan piristystä harmauteen ja kevättä kotiin tuo  mieheni tuomat kukkaset.



Talven aikana on ollut hyvää aikaa tehdä taas suunnitelmia ensi kesän puuhista torpalla ja pientä listaa onkin jo kertynyt tavotteista mitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan. Viime kesänä saimme kuitenkin tehtyä enemmän kuin osasin edes odottaa, saatiin mm. keittiö tehtyä huonemuutoksineen. Se oli niin suuri asia ja parannus, että nyt ei mitään ns. pakollista edes ole tehtävänä vaikka paljon puuhattavaa onkin edessä. Mies on kunnostanut Vallgårdin varastosta löytynyttä ulko-ovea, joka vaihdetaan entisen vinksahtaneen tilalle. Ikkunoitakin olisi kunnostettavaksi, mutta tehdään niitä sitten pikkuhiljaa kun ennätetään. Sähköhommia teetätetään sen verran että saadaan parin huoneen vanhat johdot uusittua ja muutama pistorasia keittiöön.
Aloitin myös leikekirjojen tekemisen torpan eri vaiheista, tunnelmista ja remontin kulusta. Kuvia on niin valtavasti, että sain heti kolme kirjaa niistä täyteen. Tästä jatketaan taas sitten ensi kesän tapahtumilla.


Leikekirjaa varten aloin tutkimaan parin huoneen tapettikerrostumia vuosien takaa. Emme ole ottaneet pois kuin yhden seinän osuudelta kaikki, ne tulee jäämään hirsipinnalle. Toisiin seiniin jäi kaikki historia säilöön tuleville sukupolville uuden tapetin alle.





Tällä kertaa ei ihan 17 kerrosta löytynyt niin kuin vanhemmalta osalta taloa, mutta aika kiitettävä määrä oli tämäkin. Kuusi kerrosta ja pinkopahvi, seuraavat neljä kerrosta ja taas pinkopahvi, sen alla suoraan hirsiseinän päällä kaksi tapettia + maali roiskekuvioineen.


Olisi niin kiva saada tietoa miltä ajalta vanhimmat tapetit on, vaikka sen tiedän että 1800-luvulta ne ovat taatusti. Tämä osa taloa on jatkettu tuolla vuosisadalla ja luulen että silloin on nämä ensimmäiset myös seiniin laitettu. Kylläpä olisi upeaa kun pääsisi aikakoneella kurkkimaan millaisia asukkaita ja sisustajia talossa on siihen aikaan oleillut. On myös huikeaa ajatella että ehkä joskus joku tulevaisuudessa ihmettelee myös meidän aikaansaannoksiamme, jätämmehän me taas sinne oman aikamme historian jälkeemme. Minusta on tärkeää että emme hävitä sieltä sitä mikä on tallessa yli 200-vuoden takaa. Lisäämme vain lempeästi oman kerrostuman sen lisäksi ja vaalimme talon historiaa.

Kivoja suunnitelmia kuitenkin on tehty ja mikään ei tietysti pysy kunnossa seuraavaa 200 vuotta jos siitä ei pidä huolta. Tapetointia, hirsiseinien putsausta ja vessan tekoa... siinäpä sitä mukavaa sisäremonttia olisi.
Sain mallipalat ihastuttavista käsityönä tehdyistä vanhanajan laatoista, tätä olisi tarkoitus laittaa joko keittiöön tai vessaan pieni tujaus. Sininen on ehdottomasti oma suosikkini, se on valintani vaikka vihreästä muuten tykkäänkin yleensä enemmän.


Se on kuulkaas ens kuun jälkeen huhtikuu, joten kyllä tässä pian taas päästään puuhiin. Mukavaa alkanutta viikkoa ja helmikuuta!

lauantai 18. tammikuuta 2020

LEMPIHUONEENI

Käykö teille muille niin että kodista löytyy yksi huone ylitsemuiden, missä olet mielestäsi onnistunut luomaan jotain niin ihanaa että siitä ei muuttaisi yhtään mitään ja kaiken lisäksi se tunne on pysynyt samana vuosia? Tällaisena muutoksen haluisena kyllästyjänä se on minulle erittäin harvinaista, yleensä käy niin että entinen kiva juttu onkin jonkin ajan päästä ihan yäk. Siksipä meidän kotimme elää aina ja nyt kun niitä on kaksinkin kappalein, pääsen toteuttamaan itseäni hiukan enemmänkin. Mukavintahan siinä on se, että molemmat ovat hyvin erilaisia keskenään vaikka kuitenkin siellä on se kuuluisa punainenlanka joka ei omien makumieltymysten vuoksi näytä muuttuvan mihinkään vaikka välillä ihan oikeasti yritänkin päästä siitä pois.

No mutta, siihen omaan lempihuoneeseeni palaan joka on täällä meillä varsinaisessa kodissamme. On hassua että se on tila missä käyn päivittäin, mutta koskaan siellä ei oleskella senkoommin. Johtuisikohan se juurikin siitä, että jaksan näin vuosienkin jälkeen aina ihastella meidän pukuhuonettamme. Nyt siitä tuli vieläkin kivempi, kun siirsin aulastamme tänne tämän sohvan. Tokihan voimme olla eri mieltä tästä, mutta minun silmääni täällä viehättää tämä värimaailma ihan hirvittävästi.






Kuvat ovat jälleen tunnelmavalaistuksessa, johtuen siitä että tämän huoneen ikkuna on vessaan menevässä syvennyksessä. Täältä ei vain pysty ottamaan minun vehkeilläni juurikaan valoisampia kuvia, mutta minähän tykkäänkin tällaisesta hämystä.
Mukavaa lauantaita täältä vesisateisesta Oulusta!

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

SAINPAS SEN

Joskus ne toiveet toteutuu ja näin kävi tänä viikonloppuna antiikkimessuilla. Olen pitkään haaveillut saavani tällaisen upean vanhan puuhevosen, mutta kun tahtovat olla niin vietävän kalliita. Mutta nyt se seisoo kotonamme niin uljaana olohuoneemme ongelmanurkassa.

Kerronpa ensin vähän tästä...voi kuulostaa hassulle, mutta kun jokin kohta talossa tökkii niin se tökkii... eikä siinä silloin auta vaikka kuinka yrittäisi ajatella toisin. Tässä suurin ongelma (siis minun ongelmani) on tuo seinärakenteissa oleva uloke, tiilistä tehty hylly. Se on alusta asti rajoittanut ja haastanut minua sisustuksen kanssa, en ole pystynyt sijoittamaan sinne kalusteita miten haluaisin ja on se minusta niin vietävän rumakin.
Toinen ongelma oli jossain vaiheessa mummon perintöpiano joka ei tuntunut sopivan kotimme muuhun kalustukseen, mutta hävittääkään sitä ei tietenkään voi. No tämä ongelma on lientynyt ajansaatossa ja ehkä se nyt kuitenkin siellä nurkassa menee kaiken muun seassa.
Kolmas ongelma on että koko nurkka on liian valkoinen makuuni. Kyllähän asialle saisi tehtyä jotain, mutta kun kalustus ja kaikki muu sisustaminen on tökkinyt koko ajan, niin yksinkertaisesti ei vain ole huvittanut tehdä mitään. Eli tämä on se kohta kotonamme minkä olen yrittänyt unohtaa ja olla liikaa katselematta sitä vaikka se sijaitsee meidän paraatipaikalla olohuoneessa 😂

Nyt sitten hepan saavuttua taloon, ajattelin sen pelastavan kaiken. Ehkä tämä oli liikaa vaadittu uudelta asukkaalta, mutta sai se sen aikaan että aloin kuitenkin mylläämään nurkkaa hiukan eri kuosiin. Ei se täydellinen ole vieläkään, mutta ajatuksia pyörii päässä vaikka mitä... katsotaan saadaanko niitä toteutusasteelle koskaan. Ensiehostus teki siitä silmiini kuitenkin jo hiukan siedettävämmän ja hevonenhan on upea, siitä ei pääse mihinkään!


Hevosia kotiutui itseasiassa kaksikin, tämä pienempi kamu 20-luvun taitteesta on vähän harvinaisempi liikkuvien jalkojensa vuoksi.








Kuvat on nyt vähän mitä on, pimeys tekee siitä haasteellista jälleen. Mutta tällaista täällä tänä viikonloppuna, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

tiistai 7. tammikuuta 2020

RAAPUTUSTA JA HINKKAUSTA

Joskus ne hetken viiraukset kostautuu ja siitä ei voi syyttää kuin itseään. Vaikka kotimme ei olekaan koskaan käynyt läpi valkoisenkauden villitystä, niin jotain sinne päin tapahtui kuitenkin tämän kaapin kohdalla. Ei kuitenkaan ensimmäiseksi, ensin se oli harmaa, sitten vihreä ja kolmantena vasta valkoinen. Tämä viimeisin kadutti melkein jo heti kättelyssä, etenkin kun huonot pohjatyöt ja monta maalikerrosta teki sen että ovenrakoon jäänyt maali irroitti osan pinnasta ovea aukaistessa. Sitten suivaannuin ja repäisin pitkät suikaleet maalia irti, jonka alta tuli esiin taas kaunis alkuperäinen väri. Tätä epämääräistä rumilusta sitten olemme katselleet useita pitkiä kuukausia, koska työhön tarttuminen tuntui todella epämiellyttävälle ajatukselle... melkein jo olin ennemmin hankkimassa uutta kaappia tilalle 😊

Eräänä päivänä sitten tyttäreni soitti ja koska hänet tunnen, tiesin että puhelu kestää jonkin aikaa. Samalla rupesin toisella kädellä raaputtelemaan maalia kokeeksi pois tylsällä taltalla, olihan se jo melkein valmiiksi irti pohjastaan. Isot pinnat olikin helppoja, mutta voi auta armias kun päästiin niihin kaikkiin pieniin kulmiin ja koristuksiin!! Kyllähän maalit tietysti niihin oli takertunut niin viimeisen päälle kunnolla, että ei se koko työ ihan puhelun aikana tapahtunutkaan.


Eli eikun hinkuta hinkuta, raaputa raaputa... kolmen päivän ajan tuli tehtyä työtä useampi tunti, sormet ja selkä huusi hoosiannaa. Mutta kyllä kannatti!!


Hiukan pinta otti osumaa, joten hioin kaikki pinnat kevyesti. Harkinnassa vielä vahaus, mutta toisaalta ei ole yhtään huono tuommoisenaankaan. Voi olla että pinnalle en enään tee mitään. Vielä verhot oviin, niin se on siinä!


Kaappieni kätköissä oli useampaakin ruutukangasta jemmassa ja niinpä oli vara mistä valita, tähän harmaaseen pieneenruutuun päädyin.





Harmaaruutu sopi täydellisesti yhteen myös muiden kalusteiden kanssa, onnistunut valinta siis. Seuraavaksi sitten harkintaan erään toisen erheeni fiksailu, vieläkö sekin palautellaan takaisin entiseen väriinsä. Huoh... voi meitä naisia, mielensä muuttajia! 😅

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

HYVÄÄ UUTTA VUOSIKYMMENTÄ

Niin vaihtui vuosi ja vuosikymmen, vastahan sitä hypättiin 2000-luvulle! Hurjaa miten aika kuluu äkkiä, vaikka toisaalta taas tuosta ajasta tuntuu olevan ikuisuus. Paljon on mahtunut tähän aikaan, kuin myös viimeiseen vuoteenkin. Iloja ja suruja, niin kuin elämässä kuuluukin. Mutta totisesti toivon että vuosi 2020 toisi tullessaan enemmän niitä iloja ja vähemmän surua kuin edeltäjänsä.

Kun vuosi vaihtuu ja päivän pituus viikko viikolta hiukan pitenee, alkaa minun ajatukseni väistämättä pyörimään jo tulevassa keväässä. Sehän taas tarkoittaa sitä että "pian" pääsemme häärimään kesätorpallemme, ai että sormet syyhyää jo tapetointi- ym. mukaviin hommiin. Mies aloitti Vallgårdin varastosta löytyneen ulko-oven kunnostuksen, tämä olisi tarkoitus vaihtaa entisen tilalle sitten kesällä.

Mutta vielä vähän aikaa töllistellään täällä kaupunkikodissa ja haaveillaan vasta kesästä. Nautitaan vielä hetki jouluisista jutuista kotona, viikon päästä ne joutavat sitten taas komeron uumeniin odottamaan uutta joulua. Lumi näyttää hävinneen lauhojen kelien myötä, jos tilaisin sitä ihan pikkuisen lisää vielä pariksi kuukaudeksi... mutta vain pikkuisen... ja aurinkokin saisitulla esiin, on niin harmaata että ihan tympii. Kieltämättä parin viikon löhöilyn jälkeen tympii palata töihinkin, mutta eiköhän se taas siitä iloksi muutu kun perjantaina lentää hurautan päiväksi kollegoita tapaamaan Helsinkiin.


Kiva yllätys oli kuitenkin uudenvuoden aattoon tätini vierailu, hän toi tullessaa ihanan tulppaanikimpun. Valkoiset kukat ovat ehdoton suosikkini!


Meillä on viikon sisään vieraita käynyt nyt useampiakin, nykyään tuntuu että se on niin harvinaista. Jokaisen arki tuntuu olevan niin kiireistä että tällainen yllätysvierailu kulttuuri on hävinnyt kokonaan. Myös meidän monet ystävät ja läheiset ovat toisella paikkakunnalla, joten ymmärrettävää on että näin käy. Mutta onneksi yhteyttä voi pitää muutenkin vaikka harvoin nähdäänkin.






Näissä tunnelmissa toivotan teille kaikille ihanaa ja onnellista Uutta Vuotta!