Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







perjantai 29. maaliskuuta 2013

ON NIIN IKÄVÄ

Näin tässä sitten kävi ja tätä ei meinaa millään hyväksyä!! Artun sairaus sai ykskaks yllättävän käänteen ja mitään ei enään ollut tehtävissä. Kaikki tapahtui todella pian, vielä päivää aiemmin leikittiin aivan täysillä ja ei ollut mitään aavistustakaan tulevasta.



Nämä kuvat olin säästänyt näille päiville teille toivottaakseni hyvää pääsiäistä. Enpä olisi uskonut että kun sen teen, Arttu-kissa onkin jo enkelinä kissojen taivaassa. On vain niin suunnaton ikävä ja tapahtunutta ei millään meinaa uskoa todeksi, oli tämä karvakasa meille niin rakas.

Kaikesta huolimatta toivottelen iloista pääsiäistä teille, meillä se menee itkien tällä kertaa.

-Johanna

lauantai 23. maaliskuuta 2013

TÄÄLLÄ OLLAAN!

Elämässä meneillään nyt niin monenmoista mullistusta, että eihän tässä ees ehi blogeja seuraamaan saatikka nyt sitten vielä ite rustailemaan jotain. Mutta tulinpahan kertomaan että hengissä vielä ollaan ja sitten myöhemmin kerron lisää näistä mullistuksista. Vielä en hiiskahdakaan, pidetään vähän jännitystä yllä ;0)
Sen verran paljastan, että talo on nyt sitten virallisesti myynnissä. Haikea mieli meinaa tulla väkisinkin, ikävä jää tätä kotia vaikka näin olimme jo päättäneet kauan aikaa sitten.

Vierashuoneessa sisutelimme hiukan uusiksi ja voi jukra että tykkään ihan hullunlailla tästä pikkuhuoneesta!






Mukaani ottaisin jos saisin!
Olen käynyt todella pikaisesti vilkuilemassa blogejanne ja jäänyt varmasti monesta paitsi, mutta olette mielessäni vaikka kommentteja en ole ennättänyt laittamaan. Palaillaan taas kun ennätetään :0)

Mukavaa lauantai iltaa!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

KIRPPISMYYNTI JATKUU!!

Lisää myytävää olkaa hyvä!


 Peilin leveys 46,5cm ja korkeus 35cm. Hinta 25€ + toimituskulut.MYYTY


Kellon halkaisija 16,5cm, hinta 8€ + toimitusmaksu. KELLO MYYTY


Kyltin leveys 26cm, hinta 6€ + toimitusmaksu, MYYTY


Kirjelokerikko, leveys 23,5cm. Hinta 3€ + toimitusmaksu


Suloinen tervetuloakyltti, leveys 27cm. Hinta 4€ + toimitusmaksu


Vanhakattila vaikkapa kukalle, halkaisija 21,5cm. Hinta 6€ + toimitusmaksu


Valokuvakehys 32cm x 24cm, hinta 5€ + toimitusmaksu


Lyhdyn korkeus 20,5cm ja leveys 15cm, hinta 4€ + toimitusmaksu. MYYTY


Vanha reikäkauha emalia (kerman valkoinen), hinta 8€ + toimitusmaksu


Lasten tuohivirsut, pituus 20cm. Hinta 6€ + toimitusmaksu


Emalipurkki, korkeus noin 15cm ja halkaisija 14cm. Hinta 7€ + toimitusmaksu. MYYTY


Kiva uusvanha kaappi, korkeus 100cm, laveys 50cm ja syvyys 29cm. Hinta 70€ + toimitusmaksu.
KAAPPI LÖYSI UUDEN KODIN

Ja vielä nämä jäljellä...


Hauska kori moneen tarkoitukseen. Halkaisija 31cm ja hinta tälle käyttämättömälle tuotteelle 20€ + toimitusmaksu.


Ruusupeltitaulut 24cm x 24cm, hinta yhteensä 6€ + toimituskulut.


Tämä veikeä veijari myös painavaa metallia ja jälleen kysymyksessä uusi tuote. Leveys 32,5cm ja hinta 5€ + toimitusmaksu.



Uusia tyynynpäällisiä 40 x 40, vielä omissa paketeissaan. Kappalehinta 5€ + toimituskulut. SINISET päälliset myyty!


Bavarian asetteja 12 kpl, halkaisija 13cm. Koko virheetön lautasläjä 7€ + toimitumaksu. Huom, väri on kermaisempi, näyttää kuvassa vitivalkoiselta.


Comptoir de Famille astioita, kerma/maitokannu, sokerikko, mehukannu ja kaksi kulhoa, käyttämättömiä, hinta koko satsille 25€ + toimitusmaksu.


Kaksi ruusukranssia, halkaisija 18cm. Hinta 4€ kpl + toimitusmaksu


Metallinen cd-teline, korkeus 107cm, hinta 10€ + toimitusmaksu


Vanha kunnostettu pulpetti etsii myös uusia käyttäjiään, hinta 200€. Tätä en myöskään ala lähettelemään mihinkään, joten vain noutu käy. MYYTY


 Korituoli, hinta 28€ + toimitusmaksu (Matkahuolto).

Ja samat säännöt jatkuu, jättäkää kommenttia ja laittakaa säköpostia osoitteeseen: sofiantupa@kajaani.net. Tavarat varattuna ensimmäiselle ehtijälle!
Laitan paketit heti postiin / Matkahuoltoon kun maksu näkyy tilillä.

-Johanna

maanantai 11. maaliskuuta 2013

TASAPAINOILUA

Tavaraa myyty kotoa siihen malliin, että on täysi työ pysyä tasapainossa vastahankinnoiden kanssa ;0) No ei vaineskaan, hyvä että vähän saadaan tavaraa vähemmäksi, niin voi edes jotain uuttakin hankkia hyvällä omalla tunnolla. Mitäänhän en tarvitse, mutta nämä nyt kuitenkin kirpparilta mukaan lähti... 5€ yhteensä.



Maljakon muoto oli niin minuun vetoava, vaikka mikään sen kummempi arvotavara ei olekaan ja kirjaillulle liinalle on varmasti käyttöä.

Hyvää alkavaa viikkoa rakkaat lukijani!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

LISÄÄ MYYTÄVÄÄ

Nyt kun kerran sairastamisesta huolimatta vauhtiin päästiin, niin täältä pesee postausta postauksen perään. Laitoin hiukan lisää tavaraa tori.fi sivuille myyntiin, tässä niistä muutama. Käykäähän vilkuilemassa myös muutama postaus taaksepäin, siellä vielä jotain jäljellä myös.


Ihastuttavat vanhanajan vaunut, pituus noin 48cm ja korkeus noin 60cm. Hinta 40€ + toimitusmaksu. MYYTY


Ilmeikkäät ipanat noin 30cm pitkiä. Hinta 12€ yhteensä + toimitusmaksu, UUSI KOTI LÖYTYNYT!


Tämä polle ei ihan pieni olekaan, mitat: korkeus 85cm ja pituus 81cm. En mielelläni ala tätä lähettelemään mihinkään, noudettuna hinta 40€. HEPPA MUUTTAA TAMPEREELLE.


Peilin leveys 46,5cm ja korkeus 35cm. Hinta 25€ + toimitusmaksu, MYYTY


Vanha kunnostettu pulpetti etsii myös uusia käyttäjiään, hinta 200€. Tätä en myöskään ala lähettelemään mihinkään, joten vain noutu käy.

Laittakaa kommentti jos kiinnostuit jostain, sekä sähköpostia osoitteeseen: sofiantupa@kajaani.net.
Varaan tavarat ensimmäisenä siitä kiinnostuneelle, nämä ovat jo siis myynnissä myös Tori.fi sivuilla.

Palaillaan!

NO VOIHAN RÄKÄ!

Ulkona ollut jo niin monena päivänä ihana auringonpaiste ja minä se vaan mökötän täällä mökissä kissan kanssa ikkunasta ulos katsellen (tai no... kissakin on käynyt ulkona). Kaamea flunssa pääsi yllättämään ja ei oikein jaksaisi tehdä mitään, joten jatkan möllöttämistä hyvällä omalla tunnolla!!



Ikkunasta näkyy tällaista...


...Artun nenänjälkiä ja...


...portailla jo hiukan pääsiäisfiilistä kukkoillen...


Sisälläkin jo hiukan tipuillaan, koska...


...ihanat kevät kukkaset otti ja nuukahti alta aikayksikön, joten pörrötipu pääsi seikkailemaan vihreän keskelle.Menköön näin pääsiäisen kunniaksi :0)


Tältä näyttää meidän takapihalla tähän vuoden aikaan, eipä näytä vielä siltä että kesä tulisi aivan pian.


Siirryimme seuraavalle ikkunalle...


...ja jatkamme jotakuinkin samaa rataa, kunnes...



...suuntaamme kissan kanssa päikkäreille. Näillä mennään sunnuntaina ja toivotaan että flunssa hiukan hellittäisi. Leppoisaa lepopäivää kaikille jotka saavat vapaata viettää!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Juupa juu...

...sorruin taas, mutta onhan nyt jo maaliskuu ja en ollutkaan luvannut jatkaa ostolakkoani pitempään. Onhan täältä saatu muutama tavara myytyä uloskin päin, niin saa kait sitä sentään yhden ostoksen tuoda takaisinkin. Saahan vaikka??


Näitä on liikkunut meidän kirpparilla noin kolmenkympin hintaan, mutta tämäpä maksoikin vain kympin. Joten otin jo aivan vain tuon lasikuvun ja alustan takia, kellosta en ole kyllä yhtään varma. Mutta siinäpähän käydä louskuttaa ainakin jonkin aikaa ja katsotaan mitä käyttöä keksin tälle myöhemmin. Muuten ehkä voisin antaa olla tämmöisenään, mutta tuo liiallinen "kultaisuus" hiukan ärsyttää silmääni.

Eilen tupsahti postilaatikkoon uusi Koti ja Puutarhalehti ja sitä lukiessa pääsi jo haaveilemaan tulevasta kesästä. Saapas vain nähdä, missä se meidän tuleva kesäpihamme sijaitsee tänä kesänä. Ensimmäinen tilaus laitettiin jo miehelle menemään, vaikka ei pihasta vielä tietoakaan.


Nääkin oli aika hauskoja...


No haaveillahan aina saa, tiedäppä vaikka ne joskus toteutuisikin. Aurinkoista lauantaita teille kaikille!