Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 1. syyskuuta 2019

HALTIOITUNUT PIMEYDESTÄ

Tällä kertaa matkasimme kesäkotiimme koko meidän pikkuperhe, minä, armastus ja karvakuonot. Kissatkin ovat oppineet autolla matkustamisen suht hyvin, mitä nyt hiukan alkuun mourutaan malliksi. Kun perille päästään niin siellä ollaan kuin kotona konsanaan.

Tämän viikonlopun aikana meitä hellittiin lämpimillä öillä, eikä millään olisi malttanut mennä nukkumaan. Kun kerrankin saatiin tällaisesta nauttia, niinpä vietimme venetsialaisia saunoen ja ulkona istuskellen yömyöhään. Naapurissa ammuttiin muutama rakettikin, joten täydelliset juhlat saatiin maalaismaisemissa.  Mutta se mikä sai minut lumoutumaan täysin, oli sysimusta pimeys ja taivas missä näytti olevan tuhansia tähtiä. Kylällä sammuvat katuvalotkin yöksi eikä mistään kajasta kaupungin valoja, joten ainoa mitä näkyy on valot kauempana olevien talojen ikkunoissa.



 Kun ilta alkoi hämärtymään, sytytimme menomatkalla Kalajoelta ostetut uudet pihavalot ja kynttilät.





 Ilta pimeni pikkuhiljaa...



 Kun sitten taivas musteni kokonaan, oli tunnelma taianomainen.








 Tällaisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa taas arjen aherrukset, mukavaa alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti