Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 12. tammikuuta 2020

SAINPAS SEN

Joskus ne toiveet toteutuu ja näin kävi tänä viikonloppuna antiikkimessuilla. Olen pitkään haaveillut saavani tällaisen upean vanhan puuhevosen, mutta kun tahtovat olla niin vietävän kalliita. Mutta nyt se seisoo kotonamme niin uljaana olohuoneemme ongelmanurkassa.

Kerronpa ensin vähän tästä...voi kuulostaa hassulle, mutta kun jokin kohta talossa tökkii niin se tökkii... eikä siinä silloin auta vaikka kuinka yrittäisi ajatella toisin. Tässä suurin ongelma (siis minun ongelmani) on tuo seinärakenteissa oleva uloke, tiilistä tehty hylly. Se on alusta asti rajoittanut ja haastanut minua sisustuksen kanssa, en ole pystynyt sijoittamaan sinne kalusteita miten haluaisin ja on se minusta niin vietävän rumakin.
Toinen ongelma oli jossain vaiheessa mummon perintöpiano joka ei tuntunut sopivan kotimme muuhun kalustukseen, mutta hävittääkään sitä ei tietenkään voi. No tämä ongelma on lientynyt ajansaatossa ja ehkä se nyt kuitenkin siellä nurkassa menee kaiken muun seassa.
Kolmas ongelma on että koko nurkka on liian valkoinen makuuni. Kyllähän asialle saisi tehtyä jotain, mutta kun kalustus ja kaikki muu sisustaminen on tökkinyt koko ajan, niin yksinkertaisesti ei vain ole huvittanut tehdä mitään. Eli tämä on se kohta kotonamme minkä olen yrittänyt unohtaa ja olla liikaa katselematta sitä vaikka se sijaitsee meidän paraatipaikalla olohuoneessa 😂

Nyt sitten hepan saavuttua taloon, ajattelin sen pelastavan kaiken. Ehkä tämä oli liikaa vaadittu uudelta asukkaalta, mutta sai se sen aikaan että aloin kuitenkin mylläämään nurkkaa hiukan eri kuosiin. Ei se täydellinen ole vieläkään, mutta ajatuksia pyörii päässä vaikka mitä... katsotaan saadaanko niitä toteutusasteelle koskaan. Ensiehostus teki siitä silmiini kuitenkin jo hiukan siedettävämmän ja hevonenhan on upea, siitä ei pääse mihinkään!


Hevosia kotiutui itseasiassa kaksikin, tämä pienempi kamu 20-luvun taitteesta on vähän harvinaisempi liikkuvien jalkojensa vuoksi.








Kuvat on nyt vähän mitä on, pimeys tekee siitä haasteellista jälleen. Mutta tällaista täällä tänä viikonloppuna, hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kauniit puuhevoset olet löytänyt, itsekin olen haaveillut ihan samasta, mutta hinta tulee usein vastaan ja sen pitäisi olla vanha eikä uusvanha... minusta valkoinen on kaunista ja tuo ei häiritsisi minua ollenkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, vanha aito on kaunista! Ei valkoinen ole minustakaan huono mihin se sopii, tämä ei vain jotenkin sovi meidän muihin tiloihin mielestäni yhtään. Mutta katsotaan mitä vielä keksin nyt innostuin vähän tekemään asialle jotain 😀

      Poista
  2. Ihanat hepat! Komppaan Irjaa. Ei minuakaan häiritsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heposet on ihana löytö ja tiedän kyllä että tuo olohuoneen nurkkaus on vain ongelma päässäni 🤣

      Poista