Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 15. joulukuuta 2011

ENKELIT VALTAAVAT KOTIMME

Tänä jouluna näyttävät enkelit valtaavan kotimme, ne vain ovat niin kauniita.



Aiemmassa postauksestahan näitä löytyy enemmänkin. 
 "Melukylän lapset" saapuvat meille joka vuosi joulun viettoon...



Nämä IHANAT puurokulhot  olivat kyllä aivan heräteostos (en todellakaan olisi tarvinnut näitä), mutta tiedättehän naiset tunteen kun ei vain kertakaikkiaan pääse ohi jostakin löytämästään eikä se anna rauhaa ennenkuin ne on pakattu mukaan!! Kertakaikkiaan suloiset ja ihanan malliset Villeroy & Boch:n kulhot hyppäsivät mukaan Pumpulikukasta.




Tässä vielä muutama kuva uudistuneesta saunastamme. Arvatkaa vaan onko vaikea kuvata melkein mustaa saunaa...




Tykkään tästä hirmuisesti, tekisi mieli lämmittää sauna joka ilta!!

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja nettikauppa asiakkaille muistuttelen että joulukiireitten vuoksi kannattaa kipin kapin tehdä tilaukset, jotta lahjat ennättävät ajoissa pukinkonttiin!

3 kommenttia:

  1. Kauniit nuo V&B:n puurokulhot!♥
    Sauna näyttää tunnelmalliselta!

    VastaaPoista
  2. Mie niin tykkään tuosta teidän saunasta !
    Näytin jo miehellekin sillä silmällä että jos vaikka meillekin saatais...

    VastaaPoista
  3. Toi sauna on i h a n a !!

    VastaaPoista