Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 20. heinäkuuta 2013

ROMPEPÄIVÄN SAALIIT

Eipä ole tullut paljoa kirppareita koluttua eikä Vaalassa kuljettua, mutta ei tänne tavaran paljouden keskelle kyllä ole mitään kaivannutkaan. Mutta tänään ihana aurinkoinen päivä houkutteli lähtemään rompepäiville Hiukkavaaraan ja täytyy sanoa että valikoimaa minun makuuni oli vähän turhankin paljon. No sehän tarkoittaa sitä, että jotainhan mukaanikin lähti vaikka en sillä mielillä paikalle mennytkään.

Tällaisia aarteita sitten nappasin mukaani...



Kyllä vaan...olen ostanut jo aikaisemmin yhden lihamyllyn, mutta tämän väri kiehtoi niin paljon että 5€ uhrasin siihen. Laatikossa vielä muutamia vanhoja nauloja, jotka ajattelin sitten joskus upottaa "uuteen" hirsiseinäämme.


Ai mikä hirsiseinä? Sellaisen ajattelin teetättää miehelläni yhteen kohtaa talosta, kun sopivat hirretkin löysin ja halavalla!

Eikä tässä suinkaan ole vielä kaikki aarteeni tältä päivältä!


Tästä on hyvä harjoitella lintujen nimiä niin ruottiksi kuin latinaksikin.



Ja vielä yksi rujo kaunotar...sahtia tässä kuuleman mukaan olisi tehty. Hieman se on elämää nähnyt ja parhaimmat päivät ohi menneet, mutta meidän pihalle se on aivan täydellinen. Pieni kuljetus vauriokin siihen matkalla tuli, kun kantokahvat eivät kestäneetkään kantamista. Mutta eiköhän se vielä paikoilleen saada, yksi ruhje komiassa lisää ei paljoa haittaa.

Että tämmöset rompepäivät täällä, kannatti lähteä eikä kaduta yhtään. Olen minä sen verran visusti elänyt, että eiköhän muutama heräteostoskin ole välillä sallittu :0)

Keittiö remppa etenee hitaasti mutta varmasti, eilen saatiin laitettua "uusi" ovi paikoilleen tulevan ruoka/astia komeron ja keittiön välille.


Komia siitä tuli ja vielä komeampi tulee kun saadaan seinät kuntoon.


Nyt lähden kartanolle nauttimaan aurinkoisesta päivästä. Ihanaa viikonloppua kaikille!

10 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää - niin rompeitten kuin ovenkin osalta!!

    Mii laik it :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ovat kaikki ja rompepäivä oli aika antoisa. Voi kun olisit ollut paikalla!

      Poista
  2. Hiukkavaarasta minäkin kävin :) Minulla saaliina kukkia, iso matto ja kirja, miehille löytyi kalastukseen liittyviä juttuja. Hienoja löytöjä teit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vois sun, varmaan vastaankin tultiin. Mukava sää ja tunnelma paikalla, ja yllättävän paljon mielenkiintoista tavaraa.

      Poista
  3. Voi sun kanssa, sä olet kyllä ihana :D
    Onneks on lääniä mihin saat hukattua löytösi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta enkö ole ollut aika vaisu viime kuukausina ja usko pois, en ole salaakaan ostanut mitään.

      Poista
  4. Huui, ku mahtavia löytöjä oot tehnyt!!
    Mukavaa viikonloppua sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oikein tyytyväinen löytöihin ja myös siihen että en sitä kaikkea ihanaa kuiteskaan kantanut kotiin ;)

      Poista
  5. Me käydään usein siellä Oulusa ostoksilla vaan ei tieten koskaan ehditä mihinkään rompepäiville :/ Järki- ja Paljekirppiksellä käydään jos ehitään.
    Ihana tuo lintutaulu,täällä nuo on tosi kalliita minusta ainakin :)
    Keittiöstä tulee mukava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulusta löytyy kirppareita moneen lähtöön, mutta nuo taitavat olla niitä mihin itsekin eulee mentyä ensimmäisenä jos kirppareille lähden. Seuraavat rompepäivät tuntuivat olevan elokuussa, joten eikun nokka kohti Oulua silloin.
      Lintutaulu oli minustakin ihana ja tuntuipa tykkäävän mieskin. Maksoin tästä 40€, en tiedä onko se kallis vai ei...mutta hyväkuntoinen ja kaunis ainakin. Minusta se oli sen väärti.

      Poista