Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

VANHENTUNEITA JUTTUJA

Täällä päässä tapahtuu vanhentumista joka lähtöön, niin isännällä, emännällä kuin ovenkahvoillakin :0) Löysin aivan ihanat ovenkahnat Bauhausista ja mielestäni ne ovat paaaalljon sopivammat kuin entiset... vai mitä ootte mieltä??

Tässä uusi...


...ja tässä entinen. Vaikka ei oikeasti vanhoista kahvoista olekaan kysymys, mutta näyttäväthän ne nyt sentään siltä enemmän kuin nämä "kullitetut" versiot.


Jotain sitä pitää vanhentaa ja toisia taas saisi jo kyllä alkaa nuorentamaan, mutta minkäs teet...taas on muutaman lisärypyn aika tullut.


Siitäpä syystä saimme viikonloppu vieraiksi vanhempani ja siskoni sekä Ruffe-koiran, ihana röhisevä pikku pontus.


 Hui... minua jännitti hiukan alkuun, mutta myöhemmin olin jo kuin kotonani. Matka jatkui heillä tänään asuntoautolla kohti lappia ja Norjaa. Tervemenoa ja hyvää matkaa, viikon päästä näemme jälleen.
Itsellä ei kyllä ole matkoista tietoakaan, mutta en kyllä nyt oikein malttaisikaan täältä mihinkään lähteä. On niin mahtava tunne kun on saatu vihdoinkin muutot loppuun hoidetuksi ja saa nauttia aivan vaan täällä omassa kotona omista nurkista (ja sekasotkuista).

Aurinkoista sunnuntai iltaa toivotellen,

Johanna




8 kommenttia:

  1. Onnittelut toiselta ravulta!

    Nuo kahvat on just eikä melkein, hakkaavat vanhat mennen tullen. Ja tuo edellisen postauksen liesi! Upea!

    VastaaPoista
  2. No on kyllä paremmat nuo uudet kahvat ku kullitetut ;) Ja onnea uusille rypyille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne, tarttis kyllä jotain uudistusta saada tällekin vanhukselle. Kääk, alan olla vanha!

      Poista
  3. Samaa mieltä uudet kahvat vat upeat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään, näin muuten aivan samanlaisen kahvan eräässä liikkeessä joka oli aidosti vanha. Siis...oikea valinta.

      Poista
  4. Ruffe on ihan järkyttävän liikuttavan suloinen koiruus !
    Hienot kahvat...tosin mielestäni alkuperäisetkin olivat kauniit.
    Kivoja pesänlaittohetkiä !

    VastaaPoista
  5. Eikö vaan, vaikka en oikeastaan ole koskaan itse ollut niin hullaantunut näihin ruttunaamoihin. Ruffe on jotenkin niin hellyttävän näköinen noine katseineen, aivan kuin pieni karhunpoika.
    Pesänlaitto taitaa venyä todella pitkäksi, alan olla hiukan malttamaton asioiden hitaasta etenemisestä.

    VastaaPoista