Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 16. syyskuuta 2011

TUNNUSTUS

Tällaisen tunnustuksen Pepi Mummon huushollista antoi... olen otettu, kiitos!

                                          

Tätähän tietysti täytyy jatkaa eteenpäin ja ohjeistus kuuluu näin:


1. Kiitä tunnustuksen antajaa...
   
    ... sen teinkin jo heti alkuun, vielä kerran kiitos!

2. Anna tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
   
    Hmm... siinäpä onkin tehtävää kerrakseen, heitähän olisi enemmänkin ;0)

3. Ilmoita näille kahdeksalle tunnustuksesta.

    Tottakai, yritän muistaa.

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestä.

    Ark... mitähän itsestäni kertoisin??


No, säännöt ovat sääntöjä, tässä näitä tulee sitten...

1. Olen nykyään äärettömän hajamielinen ja siitä syystä kännykkäni muistutus piippailee pitkin päivää 
muistuttaen minua milloin mistäkin asiasta


2. Minusta on tullut vanhenmuuttani hiukan laiska ja mukavuuden haluinen, siitä syystä kadehtien 
luen teidän monen blogia ja ihmettelen mistä ihmeestä repäisette tuon kaiken tarmon ja ajan kaiken kivan    toteuttamiseen.
 
3. Olen lihonut viimeisen vuoden aikana luvattoman paljon, enkä saa itsestäni irti yhtään mitään asian
 korjaamiseksi... todella raivostuttavaa!!
 
4. Teen helposti heräteostoksia ja kadun niitä sitten seuraavana päivänä.  
 
5. Olen aamu- ja iltauninen 
 
6. Koti ja perhe on minulle kaikki kaikessa ja tekisin kaikkeni näiden asioiden eteen.
 
7. Vaikka meillä onkin tällähetkellä kiva koti ja talo, niin sekään ei vielä ole aivan se unelmientalo mitä
haaveilen. Haluaisin joskus asua jossain todella vanhassa talossa jossa on säilynyt se kunnon vanhantalon
tunnelma.

8. Pidän todella typeristä hömppäohjelmista, kuten Maajussille morsian ym. vastaavista. BB ei missään
 nimessä kuulu tähän joukkoon, sitä en ymmärrä lainkaan ja en oikein pidä siitä että meidän teini sitä
 katsoo silmät tapillaan. Olemmekin käyneet monet keskustelut aiheesta ja siitä että todellinen elämä ei
 ole tuollaista.

Olisihan sitä vaikka mitä muutakin kerrottavaa varmasti, mutta tässä mitä ensimmäisenä tuli mieleen. Sitten onkin se vielä vaikeampi osuus edessä... hm, kahdeksan bloggaajaa pitäisi valita niin monesta ihanasta.

Heille minä tunnustuksen nyt annan tällä kertaa... en toki tiedä vaikka olisivat jo tunnuksensa saaneet, mutta saavatpahan sitten toisenkin :0)

Vaahteramäen emännälle
Tirlittanin Katjalle
Diagnoosi: sisustusmanian Marialle
Titin blogille
Puutaloelämää Kirsille
AinoSofian blogille
Maalaisunelma ablogille
Kukkakontin Liisalle

Nyt lähden kuvaamaan uusia tuotteitamme ja koetan saada ne pian myös teidän nähtäväksenne.
Aurinkoista perjantaita!

5 kommenttia: