Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 13. tammikuuta 2012

KIRPPISTELYÄ

Pitkästä aikaa käväisin paikallisella kirpparilla ja varmaan jo arvaattekin, että lähtihän sieltä jotain mukaankin ;0)

Olen keräillyt pikkuhiljaa kaikenlaisia lasipurnukoita keittiö käyttöön ja niinpä tälläkin kertaa kassiini sujahti lasia...


Pikkukarahvi sopii kivasti vaikkapa juhlapöytään salaatinkastike pulloksi, samoin tuo pieni kahvallinen kannu sopii kastikkeelle tai öljylle. Olin jo aiemmin löytänyt eri kirppareilta samanlaiset isommat kulhot kuin nyt nuo pienet jälkiruokakulhot...


Asetit löytyivät eräästä nettikaupasta (Pivis)....


...kuin myös tämä ihastuttava kastikekannu. Takana olevan pienen maitokannun olin jo ostanut reilu vuosi sitten Oulun kirpparilta.



 Tämä löytö oli oikea löytöjen löytö, yläkerran aula kaipasi kaapin seuraksi oikean värisen pöydän ja nyt se on tässä!!

Vielä yksi aarre, joka on jo ostettu kesällä Kokkolan kirpparilta kahdella eurolla. Oikeastaan ostin tämän aivan vain tuon kehikon takia, enpä olisi uskonut että koko komistus tuleekin käyttöön :0)


Mielestäni tämä oli aivan nappi oivallus!




1 kommentti: