ELÄMÄ JATKUU, VAIKKA EI SILTÄ TUNNUKAAN

Elämällä näkyy olevan tapana aina välillä heittää kaikki suuret asiat yhtäaikaa tapahtuvaksi ja siihen mahtuu monenlaisia tunteita mukaan. Ei ole ollut helppoa tällä kertaa, Artun kuolema mullisti kaiken minkä piti olla mukavaa ja tervetullutta uudistusta elämäämme. Nyt se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, mutta mentävä on. Aloitetaan nyt kuitenkin lauantain tapahtumista...

Satu Asemanlaidalta piristi mieltäni viemällä minut mukanaan Vaalaan antiikkikirpparille aarteita etsimään. Tullessaan hän toi ihanan tyynynliinan jossa Arttu poseeraa ja muistuttaa meitä miten rakas kissa hän olikaan. Ja arvatkaa itkeä vollotinko tämän nähdessäni?!! KIITOS Satu!

Hirveää intoa ei tällä kertaa ollut mukana reissulla, mutta siltikin tuntui hyvälle lähteä ulos kotoa. Tungos oli kirpputorilla muuten aivan valtava, pienissä tiloissa ihmiset olivat kirjaimellisesti kuin sillit purkissa :0) Oli äärettömän hankalaa edes katsoa tavaroita, mutta jotain mukaani kuitenkin tarttui (yllätys!!).

Komuutti saikin aivan uuden kodin, mutta palaamme siihen kohta. Vaalan matkan jälkeen suunnistimme perheen kanssa vanhempieni luokse, jonne oli edellisenä päivänä tuotu uusi perheenjäsen Helsingistä.

Saanko esitellä, tässä on Ranskanbuldoggi Rufus eli Ruffe. Tämä hurmaava herra  sai uuden ja taatusti rakastavan kodin Kajaanista äitini ja isäni luona.

Kyllä olisi Artulla ollut ihmettelemistä moisesta kaverista :0)

Ja sitten se "kauan" salattu uutinen...

Uusi "kotini" on nyt täällä Oulussa. Niin... luitte oikein, OULUSSA! Ja vaikka tämän 33 neliön kokoinen pläntäre pitäisi olla nyt kotini jonkun aikaa, niin ei se kyllä juuri nyt siltä tunnu. Eilen miehekkeen kanssa tänne tavaroita raahasimme Kajaanista ja nyt olen täällä sitten yksin. Arvatkaa vaan, tuntuuko hyvälle??? EI EI ja EI... koko muu perhe on siellä kaukana. Hiukan oloa helpottaa tieto siitä, että tämä on todellakin vain väliaikaista. Muu perhe tulee sitten perässä tänne, kun talo on myyty ja uusi löydetty Oulusta. Uuden työn aloittaminen vain vaati meiltä nyt tällaisia ratkaisuja, joten tämäkin piti sitten kokea. Aloitan keskiviikkona kiinteistövälittäjän työt, joten uusia mielenkiintoisia haasteita tiedossa. Toki niitä odotan innolla... onhan se ollut haaveenani jo kauan, kuin myös tämä paikkakunnan vaihto. En sentään aivan yksin ole, rakkaat sukulaiseni ovat täällä. Perheestä ero ja etenkin Artun kuoleminen vain tekee tästä hiukan haikeaa, mutta eiköhän elämä kanna eteenpäin ja kaikki taas iloksi muuttuu.

Tässä muutama hiukan sekainen kuva uudesta kämpästä, totesimme miehen kanssa että sillä nimellä kait tätä voisi kutsua. Ei tämä ole se oikea koti, vaikka ihan söpö asunto onkin.

Tutut tavarat tekevät olon kuitenkin edes hiukan helpommaksi, jotain pientä uutta kuitenkin on pitänyt hankkia. Kuten tämä komuutti...

Arkku on Oulun kirpputori aarteita...

...samoin tämä toimimaton kello, joka saa toimittaa aivan vaan kukkahyllyn virkaa.

Pientä kivaa toin tullessani myös Kajaanista, kyllä uutta kotia täytyy piristää pienillä hankinnoilla.

Lamppu on hankittu jo aiemmin, mutta olen sitä säästellyt tänne.

Tässä höpinöitteni välissä ennätin jo siirtää eteisessä olevat vanhat sängynpäädyt sivumpaan (näkyvät aikaisemmassa kuvassa, tarkoitus maalata ja laittaa sänkyyn paikoilleen) ja ottaa kuvan vielä yhdestä kotoisasta tavarasta jonka mukaani toin. Onneksi sitä tavaraa kotona riittää helposti yhden yksiön sisustukseen.

Voin edes hiukan kuvitella asuvani vanhassa mummonmökissä, vaikka näkymät ovatkin ikkunasta nämä...

Mummolaa neljännessä kerroksessa! Niin että näin, tässä sitä opetellaan uutta elämäntapaa ja työtä. Saatte taas kuulla raportointia sopeutumisestani muutaman päivän päästä... aivan varmasti, taitaa olla ainoa henkireikä tämä blogi täällä tähän yksinäisyyteen.

Mukavaa alkavaa arkea teille kaikille sinne missä ikinä olettekin!

-Johanna