Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







torstai 30. toukokuuta 2013

NYT SE SITTEN TAPAHTUU...

Huomenna jälleen nokka kohti Kajaania, hullun lailla huhkimista ja sitten... maanantaina lähtee muuttokuorma liikkeelle. Jännittävää, mutta ihanaa... odotan tätä kuin hullu puuroa!

Tänä aamuna käväisin pikaisesti tulevassa kodissamme ja räpsin kuvia melkein tyhjentyneistä huoneista. Aah, sormet syyhyää päästä laittamaan kotia meille ja ideoita alkaa syntymään yhä enemmän tulevaan remppaan. Kesällä nautimme kesästä ja sitten syksyllä aloitamme oikein kunnolla toimen. Näillä mennään nyt ens alkuun.


Yllä tuleva eteinen ja alapuolella aulatilaa.


Tuleva makuuhuoneemme...


...ja olohuoneemme.





Tämä puretaan ja tilalle tulee ruokailutila...


...tähän keittiö


Portaat yläkertaan...



...josta puuttuu vielä kaikki väliseinät. Tänne tulee tyttärenhuone johon ne aiemmassa postauksessa kuvatut pariovet tulevat. Ylös tulee myös vierashuone ja työtilaa.



Paljon suunnitelmia pyörii päässä, mutta tulevat varmasti vielä elämään moneen kertaan ennenkuin saadaan valmista.

Jotain "uuttakin" hankin uuteen kotiin...


Tuntuu siltä että en enään malttaisi odottaa maanantaita... tai ehkäpä sittenkin tiistaita kun pahin muuttourakka on ohi.

Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille, palataan!

16 kommenttia:

  1. Tuskin maltan odottaa lisää kuvia...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä piisaa, kunhan päästään pahimmasta muuttourakasta.

      Poista
  2. Näyttää AIKA hienolta ja erikoiselta!! Ei taida olla ihan tusinatalo? :)
    En minäkään pysyisi housuissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tusinatalo ei, siksipä se veikin sydämen.

      Poista
  3. On teillä urakkaa *huh* Mutta - teidät tuntien, tuokaan ei ole mahdotonta teille ♥

    Innolla odotellaan, mitä tuleman pitää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö Satu... tällä kertaa välillä jopa tuntuu tämä muutto siltä että emme selviä tästä, mutta jospa sitten kuitenkin :0)

      Poista
  4. Onpas ihanan näköstä, hommia on riittänyt ja ilmeisesti riittää vieläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne! Olet oikeassa, hommia riittää, riittää ja RIITTÄÄ... varmasti koko täksi vuodeksi ja vielä seuraavaksikin :0)

      Poista
  5. Wau! Näyttää mahtavalta aihiolta! Voin kuvitella, että tuosta tulee upea, siinä on jo nyt aivan mahtavia elementtejä.
    Onko tuo vanha talli, navetta tms?
    Iloista muuttoa teille - onneksi tavaraa ei ole paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aihio on ainakin mahtava, saas nähdä mitä saamme aikaiseksi. Arvasit Tiina oikein, tämähön on entinen navetta vuodelta 1924 ja rakennettu uusiksi 1999. Meitä ennen kotimme on toiminut tilausravintolana ja on nyt siis ensimmäistä kertaa tulossa asuinkäyttöön. Siksipä meillä ei esim. ole juuri nyt kunnollista keittiötä, ennen kuin sen teemme.
      Joo, ja sitä tavaraa ei todella meillä ole paljoa... ei mahtunut kaikki mukaan yhdellä muuttoautolla... KÄÄK!!!!

      Poista
  6. No onpa mielenkiintoinen rakennus :)
    Kiva nähdä millainen koti tuonne syntyy!

    Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pepi... tää on mielenkiintoinen, mutta minusta tuntuu nyt että menee mooonta kuukautta ennnenkuin tänne saadaan se koti pystyyn.

      Poista
  7. Ihana!
    Nyt odotan ulkokuvia talostanne...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... ja ulkoakin saatte kuvia kunhan ennätetään.

      Poista
  8. Voi, muuttaminen on ihanaa!!!! Mukavaa muuttopäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule Jaana... niin minustakin, mutta... tällä kertaa tämä on ollut tosi tosi suuritöinen muutto. Ja eikun jatkuu :0(

      Poista