Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







keskiviikko 10. syyskuuta 2014

MÖÖÖ

Voi mikä ihanuus kirpparin hyllyllä istua napotti, siinä se tummilla silmillään katsoi niin anovasti minua (ainakin kuvittelin niin). Ja kun nostin sen syliin, sanoi hän möreällä äänellään: möö (tai mää...jotain sinne suuntaan, älä itke...otan sinut mukaani) ;D


Lapsenmielisyys valtasi mieleni samantien ja ajatus siitä tai pikemminkin valtava halu, tämä on MINUN!!


Käsin tehty vanha nalle on niin hellyttävä, voi kun kuulisitte sen äänen ja tuntusitte miltä se tuntuu! Siinä hän nyt sitten ratsastelee vanhan keinuhepan selässä tyytyväisenä, ainakin luulen niin ;D

Näitä uudempia serkkuja meiltä löytyy enemmänkin, jokin niissä vain niin kiehtoo...



Mukavaa keskiviikko päivää!
Lähettänyt klo

15 kommenttia:

  1. Niina10. syyskuuta 2014 klo 11.54

    Voi, nallet on suloisia, meilläkin on yksi äitini tekemä raasu joka sanon tuon saman möön ja niin aarteita meillä nuo mamman tekemät nallukat ♥

    VastaaPoista
  2. Johanna10. syyskuuta 2014 klo 12.19

    Sinulla onkin oikea aarre, pidä hyvää huolta :D Minunkin mummolassani oli aikoinaan vanha nalle, mutta minne lie reppana ajansaatossa kadonnut. Harmi...sillä tunnearvo tähän kaiken päälle olisi aivan ihana juttu.

    VastaaPoista
  3. Pepi10. syyskuuta 2014 klo 13.16

    Tuo on ihan selvästi mun Tanelin (joka on vuoden mua vanhempi) pikkuserkku :D
    Olis lähtenyt minunkin matkaani, mä luulen!

    VastaaPoista
  4. Johanna10. syyskuuta 2014 klo 14.01

    Oi...Tanelille terkkuja, on ne niin hellyttäviä!

    VastaaPoista
  5. Heidi - omankodinonnea10. syyskuuta 2014 klo 21.36

    Oih, anova katse hällä todellakin on! Hyvä, että pääsi kotiin <3

    VastaaPoista
  6. Johanna11. syyskuuta 2014 klo 10.25

    Eikö vaan, niin minustakin!

    VastaaPoista
  7. Mari14. syyskuuta 2014 klo 8.39

    Hieno löytö, symppis nalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna14. syyskuuta 2014 klo 21.13

      Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Johanna14. syyskuuta 2014 klo 21.19

      Oli se niin symppis että oli aivan pakko...

      Poista
  8. Kukkaiselämää14. syyskuuta 2014 klo 10.27

    Ihanat nallukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna14. syyskuuta 2014 klo 21.25

      Joku niissä viehättää näin vanhemmallakin iällä, melkein (tai oikeastikin) sitä luulee niiden ymmärtävän ja kuuntelevan...tämä vielä puhuukin :D

      Poista
  9. Hyvä Mieli14. syyskuuta 2014 klo 11.06

    Voi kuinka ihan:) Ja nämä ääntelevät nallet ovatkin harvinaisempia löytöjä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna14. syyskuuta 2014 klo 21.21

      Ei ole tullut minullekaan aiemmin vastaan puhuvaa kaveria kirpparilla ja hintakin vielä kohtuullinen. On se niin lutunen!

      Poista
  10. Anonyymi21. syyskuuta 2014 klo 11.59

    Voi hyvänen aika, on ne kyllä södejä :))

    VastaaPoista
  11. Johanna21. syyskuuta 2014 klo 15.31

    Nallethan ovat aina!

    VastaaPoista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)