Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 11. lokakuuta 2015

PÄÄTÖS KESÄLLE; TERVETULOA TALVI

Kyllä se niin on, että kahdeksan asteen aamupakkaset alkavat kummasti muistuttamaan tulevista kylmistä...etenkin kun vaatetta ei millään tahdo osata pukea oikealla tavalla päälle. Hampaat kalisevat kun aamulla jakkupäällä olen juossut autoon, mutta päivällä tarkenee vielä niinkin sen ajan kun ulkona liikkuu asiakkaiden luokse mennessä. Onneksi on ollut kauniit säät, en sittenkään inhoa syksyä ihan niin paljon.
Pihan kesäkukkaset paleltuivat viikolla, siihen saakka ne olivat vielä täydessä loistossaan. Nyt oli aika heittää ne pois ja havuja tilalle.



Kovin näyttää autiolle piha kesän jälkeen, mutta kaitpa silmä tähänkin tottuu taas.






Kelkka on naapurin isännän vanha, niin symppis ja kuuluu tänne!


Ette uskokaan mitä ihania aarteita heidän aitassa onkaan, pääsin kesällä hiukan tutustumaan. Taidankin laittaa siitä kokonaan oman postauksen joskus, sain siihen luvankin.


Mies innostui rakentamaan vielä tälle syksylle nuotiopaikan, johon valmistuu myös laavu. Aika kiva idea, täällähän voi retkeillä vaikka talvellakin.



Terassilta katsottuna paikkaa ei juuri näe, saatiin kivasti raivattua aika mukava paikka tälle projektille.



Alunperin tähän piti kyllä tulla kasvihökkelini, mutta kyllä laavun paikka ehdottomasti oli tähän paras. Onhan se aivan kuin metsän siimeksessä, joten tunnelma juuri oikea.


Jotain havuistutusta olisi vielä tarkoitus laittaa, mutta katsotaan nyt sitä ensi kesänä kun taas lehti on puissa ja laavu valmiina.


Kaikki syysvalmistelut alkavat olla tehtynä, talvirenkaatkin vaihdettu autoon...joten tervetuloa talvi, mutta älä ihan vielä!

Aurinkoista sunnuntaita!

12 kommenttia:

  1. Kylläpä on tosiaan symppis kelkka<3 Muutenkin pihapiiri näyttää kotoisalta ja laavuidea kuulostaa myös hyvältä.
    Kirpsakoita syyspäiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelkka tuli oikeastaan myyntiin kesällä navettakirppikselle mitä pidin muutaman päivän, mutta enhän nyt tätä raaskinut myydä minnekään...sen paikka on täällä!

      Poista
    2. Oi ihana kelekka :D siis toki kuuluu kuin kalustuksena teidän seinälle :D

      Onko Johanna sulla mun sposti tallessa? Laita viestiä niin vastaan sulle :D Marru

      Poista
    3. Eikö olekin söpö!! Laitoin postia, sehän oli jäänyt laukun pohjalle ; )

      Poista
  2. Ihana kellkka! Teillä on niin nätti ja siisti pihapiiri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelkka on minustakin niin suloinen ja se että se on täältä myös lähtöisin, tekee siitä vieläkin ihanamman. Piha näyttää näin syksyllä aika karulta, mutta tykkään kyllä pihastamme. Tänne sopii aikaslailla pelkistetty pihapiiri, puutarhaa tänne ei voi missään nimessä rakentaa. Se oli entisen kodin juttu se, täällä mennään tämän talon tyylillä.

      Poista
  3. Ihanan värinen tuo lampaantalja, nam!
    Kelkkakin on ihanan värinen :) ja sympaattinen, kyllä sillä on kelvannut mäkiä laskea.

    Tuo teidän talo on kyllä mielenkiintoisen näköinen kokonaisuus, nyt taisi olla ihan uusia kuvakulmia tuolta laavun suunnilta otettuna. Tuo paikka on muuten laavulle just eikä melkein.

    Kirpeitä syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lampaantalja löytyy Ikeasta, joten sinne vaan!
      Itseasiassa kesäkuvia on ihan samalta suunnalta otettu, mutta tästä kohdasta on nyt raivattu ruma vuorimänty ja paju pois, joten näkymä on yllättävän erilainen...tietysti myös lehdet muista pajuista on pois. Jotain havukasveja tähän kyllä tarttee vielä istuttaa, saa nähdä miten hyvin siinä onnistutaan. Laavun paikka on kyllä tässä juuri sopiva, jospa keksittäisiin uusi hyvä paikka minunkin hökkelilleni.

      Poista
  4. Kätevää kun on laavu omassa pihassa! (semmosesta mäkin oon salaa haaveillu!) Tyttöjen kaa päätettiin kerran mennä yöpyyn laavulle. Mutta menemättä jäi kun pimeä metsä pelotti. Kotipihalla voisi laavuilu onnistuakkin!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, sitähän mekin on naurettu täällä... ei tartte kauas retkelle lähteä kun niin tykätään kotona olla. Muuten voisi vaikka kokeilla yöpyä, mutta ne lukit!!!

      Poista
  5. Hei!
    Olen etsinyt ulkovalaisia, sellaisia tallivalaisimia ja huomasinkin tuolla kuvissa yhden sellaisen! Mistä olet sen ostanut?
    Etukäteen kiittäen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tarkoitatko ulko-oven vieressä olevaa valaisinta? Noita kyllä löytyy monenlaista versioo vaikka mistä, mutta tämä taitaa olla aivan Tokmannin valaisin.

      Poista