Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 25. lokakuuta 2015

ROTAN PYYDYSTÄJÄT

Näitte oikein, meillä on tänään tehty rotasta selvää...


...siinä se on aivan raatona! Maunolla on synttärit, iso poika on jo 4 vuotta. Lahjaksi saatu uusi lelu oli todella mieluinen, kissanmintun haju sai kissat aivan villiksi : ) Kuvia oli turha edes yrittää ottaa, niin vauhdikasta ja rajua oli meno.


Leikkien ja herkkujen jälkeen sitten seurailtiin yhdessä maailmanmenoa yläilmoista...





Näin meillä on juhlittu kissansynttäreitä ; ) Illalla oli laavun valmistumisistujaiset, nyt se on sitten kokonaan valmis. Todella mukava lisä pihalle, kyllä tulen äärellä istuminen ulkosalla on vaan niin rentouttavaa.





Lattiaa ollaan vielä suojeltu pahimmalta kuralta pahvilla, jonkin sopivan maton siihen voisi harkita. Mutta mitään överisisustusta en tähän halua, yksinkertaisena saa pysyä tämä paikka.




Siirsimme pienen männyn tonttimme reunalta laavun suojaksi ja muutama ylijäämä kivi kukkapenkistä vielä nurkalle, se on siinä!

Heipsan taas!

12 kommenttia:

  1. On siinä ollut riemu rotan kanssa:)
    Ihana on tuollainen laavupaikka!! Elävä tuli on ihmeellistä, sitä voisi tuijotella loputtomiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aika huvittavaa katseltavaa, se oli menoa se : )
      Tulen äärellä jaksaisi istua vaikka kuinka pitkään, se vaan on ihmeellistä.

      Poista
  2. Onnea Maunolle! Kyllä nuo kisut on ihanannäköisiä! Upea laavu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeita katteja, mutta niinhän ne omat aina on! Laavusta tuli aika kiva, on se mukavaa että mieskin on välillä kekseliäs.

      Poista
  3. Voi miten kaunis laavu :) Olispa meidänkin isäntä innokas tekemään tuollaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin miehen oma projekti, mielelläni kyllä siellä minäkin istuskelen!

      Poista
  4. Hauskoja ja niin taitavia metsästäjiä nämä meidän veijarit kyllä ovat! Meilläkin monista hiiruloisista on vain muovisisus jäänyt jäljelle ;)
    Ihana tuo laavupaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä ne kyllä on ja tuo Maunon koko tekee siitä aika huvittavan näköistä touhua. Teillä saattaa hiiret kyllä saada kyytiä kanssa : )
      Laavusta tuli oikein kiva paikka, tervetuloa makkaranpaistoon!

      Poista
  5. Voi noita ihania karvalapsia ❤️❤️

    VastaaPoista
  6. Ihania kissoja! Laavu näyttää todella kodikkaalta, sielä on varmasti ihana viettää tunnelmallisia iltoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laavulla on ollut mukava istua tulilla, ei haitannut vaikka satoi vettä.

      Poista