Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 8. maaliskuuta 2016

MUTKIA MATKASSA

Tapettipulma alkaa olla saatu päätökseen, jos ei vielä yön aikana tule jotain uutta ajatusta päähän. Löysin kahden eri sisustusliikkeen jälkeen paikankin mistä olin mallit aikoinaan ottanut, paikka oli sitten K-Rauta. Kaiken lisäksi tapetit löytyvät hyllystä (kaikki mallit mitä kohta näette), mutta vaalea ruutu olisi tilattava tehtaalta ja odotus olisi pitkä + rahtimaksut päälle. Tavallisesti sen kyllä sietäisin, mutta en nyt. Haluan tapetit nyt ja heti, enkä ala maksamaan kahden kympin rahtia yhdestä rullasta. Joten vielä kerran meni suunnitelmat uusiksi...


 Tämä ruutu löytyy kaupasta, mallailin myös paria muuta vaihtoehtoa...


Alla oleva malli olisi omassa varastossa, tapetti on monen vuoden takaa meidän entisestä rivitalokodistamme



Tältä näyttää tapettiprojekti : )


Seinän toiselle puolelle sovittelin ruututapetin kolmatta sävyä joka on kaikista tummin. Olin tämän vaihtoehdon heittänyt kokonaan pois, mutta nyt se alkoikin oikeastaan tuntumaan ihan hyvältä väriltä ja mikä parasta...löytyy myös kaupanhyllyltä




Näiden erisävyisten ruskeiden kanssa täytyy olla tarkkana, joten päivänvalolla saadaan lopullinen arvio asiasta.




Joko arvaatte mihin kahteen tapettiin olen päätynyt?

2 kommenttia:

  1. Molemmat on kyllä hienoja, minä ehkä tykkään kuitenkin piirun verran kellon vasemmalla puolella olevasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuh...voiskohan laittaa molempia?? Tai jos teippais ja vaihtelis vuoroviikoin ;)

      Poista