Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







tiistai 6. joulukuuta 2016

MAALINKATKUISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ

Huh mitkä aromit ovat vallanneet koko talon, en voi sietää näitä liuotinpohjaisia maaleja!! Mutta minkäs teet, kaakelimaali mitä ostimme on juurikin sellaista : (
Myöhemmin sitten huomasimme että K-Raudalla olisi ollut vastaava vesiohenteinen, että vinks vaan jos tällaista projektia suunnittelette. Aivan nappiin ei ole homma sujunut muutenkaan, "pientä" ylimääräistä hiomista vielä edessä maalin käyttäytyessä vallan kummallisesti...


 ...no totuushan on että emme ole tehneet ilmeisesti tarpeeksi hyvää pohjatyötä ja maali ei ole tarttunut kunnolla laattaan kiinni, mrrrr!!!


Ei muuten ole aivan simppeli homma ja välillä on tullut jo mieleen jos sittenkin olisi laittanut uudet
laatat kokonaan. Toivotaan että lopputulos kuitenkin palkitaan uurastuksen ja muutaman kirosanan jälkeen : )



Tällä hetkellä näyttää tältä, yläosaan laitettiin saneerauslaasti joka on maalattu Luja-maalilla. Ei mennyt sekään maalaus heti putkeen ensimmäisellä kerralla...


...seinän on tarkoitus muistuttaa pintaa joka on jätetty betonille. Ei aivan muistuttanut tuon ensimmäisen maalin sävyllä! Kaupassa oli mukana puupalikka missä laastia mallina, myyjä ei aivan onnistunut tässä valinnassa. Onneksi sain reklamaationa uuden maalin ja nyt olen vallan tyytyväinen väriin jonka näette ylemmistä kuvista.


Itsenäisyyspäivän kunniaksi maalasin listoja jotka tulee laattapinnan yläreunaan. Olemme tähän mennessä saaneet tehtyä yläosan laastiseinän, katto on värjätty tummanruskeaksi ja kaakelit on saatu sutaistua maalilla valkoisiksi...siinä riittää touhua luultavasti vielä useammallekin päivälle. Ai niin...ja onhan ammekin saanut myös uuden värin ulkopintaansa (näkyy aiemmassa postauksessa). Lattioihin tulee vielä uusi laatta ja myöhemmin toteutuu saunan puolen remontti. Kyllä se tästä, luulen että pääsen ainakin jouluna viimeistään ihanaan vaahtokylpyyn.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää kaikille, nähdään linnanjuhlissa!

6 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää teille :)

    VastaaPoista
  2. Oivoi, samoin kävi kuule meillä. Maalattiin, siis maalautettiin - oikein ammattilaisella - pesu/suihkuhuoneen ja takkahuoneen kaakeliseinät V33:lla. Näytti hyvälle ja toimikin vuoden verran.

    Nyt alkaa sitten tulla takapakkia. Niissä seinissä, joihin ei paljoa kosketa, asia on ok. Mutta suihkun ympärillä olevissa kaakeleissa alkaa näkyä kulumaa. Yhdestä kohdasta on maali jo lähtenyt irtoamaan ja harmaan "olevinaan modernin" pinnan alta kurkistelevat persikanväriset kaakelit... Sanonkomä mitä aattelen (tähän vähän ärräpäitä). Pesin seinät kaakelipesulla ennen maalausta, hinkkasin ja hankasin, annettiin kuivua kunnolla, mutta ilmeisesti sitten joissain kohdissa en kuitenkaan putsattu tarpeeksi, kun näin kävi. Ei se maalattu kaakeli vissiin oikein käytössä kestä. Vaihtoon menee, joskus kun jaksetaan. Nyt vaan ootellaan joulua ja katsellaan muualle niitten rumien aukkojen kohdalla.
    Sympatiaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KÄÄK!!! Ei kuulosta lupaavalle :(
      Vaikka tosin olen nähnyt onnistuneitakin maalauksia jollain tuttavilla. Saas nähdä johtaako tämä kuitenkin kokonaan uusien laattojen vaihtoon vai mihin.

      Poista
  3. Huh, on teillä iso urakka siellä! Tsemppiä 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän takapakin myötä vähän ylimääräistä puuhaa, onneksi ollaan jo voiton puolella sen suhteen. Hyvä siitä tulee, jospa pääsisin pian kuvia näyttämään : )

      Poista