Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







keskiviikko 21. joulukuuta 2016

TÄSSÄ SE NYT ON

Kylppärin osalta remontti on valmis, toki vielä koukut ym. pikkuhipleet puuttuvat. Ostamani Indiskan posliinikoukut taitavat jäädä laittamatta, harmi että ostaessa ei tullut vilkaistua tarkemmin ja kolme neljästä ovat viallisia. Kiinnitys taitaa olla sula mahdottomuus, kyllä ärsyttää. Kyseinen kauppa on ennenkin saanut pahalle tuulelle, täällä Oulussa en ole koko kaupassa edes käynyt. Tavara on monesti niin huonolaatuista, että muutaman käyttökerran jälkeen saa roskiin nakata...hyvä esimerkki kahvikupit joiden lasitus halkeilee vaikka olen kiltisti ne käsin pessyt joka käyttökerran jälkeen.

Mutta eiköhän sopivat löydy vielä, muutenkin kaikki tuntuu hakevan vielä paikkaansa : ) Näissäkin kuvissa tavarat seilailevat vielä, sitä ne tulevat tekemään varmasti vielä muutaman kerran ennenkuin asettuvat lopullisille paikoilleen.










Ja vähän toisin...










Kuvat nyt vähän toistavat itseään, mutta eipähän jää yhtään kulmaa näkymättä. Seuraavaksi on edessä saunan uusiminen, heti kun siihen intoa ja puhtia löytyy.
Vielä muutama kuva lähtötilanteesta...




Amme saa uuden värin...




Rajausta ja suojausta...







Yläosan laatat peitettiin saneerauslaastilla, tämän jälkeen maalaus Luja-maalilla...ensin väärä sävy...


...ja toisella kerralla vasta se oikea. Alaosan laatat maalattiin kaakelimaalilla, tämän kanssa tuli pieniä ongelmia hitaamman kuivumisajan kanssa, (ei tuntunut silloin ihan pieniltä)!!


Toinen maalikerros alkoi irroittamaan ensinmäistä pintaa irti...


 Ei auttanut kuin poistaa muutamista laatoista maali pois ja tehdä homma uudestaan maltillisemmin.




Loppu hyvin, kaikki hyvin...päästiin valitsemaan lattialaattoja ja maalailemaan seinälle tulevia koristelistoja.



Koska kylppäri ei kaivannut pakollista laattojen tai vesieristeiden uusimista, päätimme tehdä tällaisen muutaman vuoden ehostusremontin  tähän hätään. Lattialaatat laitettiin entisten laattojen päälle...



Saumausta vaille valmis. Nyt voin ylpeänä kehua, laitoin laatat itse lattiaan...mies teki laastit ja leikkuu hommat : )


 Listat tekevät ihmeitä, rakastan tätä yksityiskohtaa!!



Myös kattopaneelit ja muut puuosat saivat uuden tummemman sävyn. Uudet suihkut ovat paikoillaan ja seuraavaksi lattian saumaus...


...taas sotkua!



Monta vaihetta ja kuivatusväliä...tarkka suunnittelu missä välissä voi käydä suihkussa. Kyllä oli suuri nautinto lämmittää eilen sauna ja käydä uudistetussa kylpyhuoneessa pesulla. Vaahtokylpy odottaa rauhallisempaa hetkeä vielä. Jouluksi se saatiin tehtyä niinkuin suunniteltiin, nyt olisi sitten siivouksen aika. Kiirettä pitää, mutta onneksi alkoi loma : )

6 kommenttia:

  1. Vau, mikä muodonmuutos. Peruskylppäristä kuoriutui tunnelmallinen kylpyläparatiisi. Sinulla oli hyvä visio ja toteutus seurasi perässä! Ihanaa joulun odotusta, pian se on täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi! Nyt kun katsoo kuvia ennen ja jälkeen, on muutos kyllä todellakin aikamoinen. Ihanaa joulun aikaa sinnepäin myös!

      Poista
  2. Aivan upea muutos kyllä! Kauniita vanhoja huonekaluja ja ihana amme! Kyllä tuolla kelpaa kylpeä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tuntuu aivan siltä että ei raaskisi millään edes käyttää, jotta ei vaan sotkisi paikkoja ; )

      Poista
  3. Melkoinen muutos ihan pintaremontilla ❤
    Amme on ihana ja noi vanhat huonekalut 😘😘😘
    Tykkään !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, muutos on melkoinen. Tykkään minäkin : )

      Poista