Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 27. marraskuuta 2018

MINIKOTI 2

Tässä postauksessa on kuvia ensimmäisestä nukkekodista jonka hankin tyttärelle joululahjaksi hänen ollessa 6-vuotias. Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, karkasi äidillä vähän mopo käsistä ja tällä ei oikein enään pystynyt leikkimään. Näiden kuvausten jälkeen luovutin talon tyttären leikkeihin ja ostin itselleni oman 😂



Tämä halpa ostos meni suurinpiirtein kokonaan uusiksi, ikkunat, ovet, lattiat, väliseinät ja portaat ovat kaikki uusia osia, myös talon väri muuttui vaaleansinisestä vihreäksi. Väliseiniä tehdessä muokkailin huoneet aivan uudestaan, alkuperäinen huonejärjestys ei ollut lähellekään näin monimuotoinen. Talo jäi hiukan keskeneräiseksi, portaiden kaiteet puuttuvat yhä ja yläkerrassa on ovi ulos mutta parveke puuttuu. Hommia siis tiedossa vielä tässäkin mökissä.















Näihin ihaniin minitavaroohin jää helposti koukkuun ja siksipä sitä sitten äiti vähän höpsähti.








Nukkekoti blogini oli nimeltään Mimmikatin nukkekodit (mimmikatti.vuodatus.net), mutta vuodatus blogit kaatuivat jossain vaiheessa ja kaikki katosi. Joskus aloin kaivelemaan blogia netistä ja sieltähän se löytyi taas, mutta ei aivan sen näköisenä kuin ennen, eikä sellaisessa järjestyksessä kuin se silloin oli. Mutta sieltä kävin napsimassa kuvia talteen ja halusin tallentaa ne nyt tänne teidänkin iloksi. Blogi nimettiin meidän ihanan Mimmi-kissan mukaan, hän oli kovasti mukana touhuissa 😍

 





Mimmi oli meille niin rakas kissa, tykkäsi olla mukana lasten leikeissä eikä ollut moksiskaan vaikka joskus sai mekonkin ylleen. Välillä oltiin nukenvaunuissa, potilaana lääkärileikeissä ja petinä barbeille. Mimmi nukkui mielellään kainalossa ja oli mahdoton herkkusuu, keksit ja sipsitkin maistuivat jos vain jostain sai napattua 💗




Kaikki meidän kissat ovat olleet mahtavia persoonia ja niin rakkaita! Ihania muistoja tuli mieleen näistä vanhoista kuvista, samalla vähän haikeakin... lapset oli pieniä, Mimmi, ystävät jotka monet ovat jääneet harrastuksen loputtua... mutta sellaista elämä on. Nyt palaan taas nykypäivään ja isompien asioiden äärelle, siihen saakka hei taas!

6 kommenttia:

  1. Voi että ihania kuvia taas ❤ Ja Mimmi on kyllä ollut sydämiä valloittava ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi oli kyllä super ihana kissa ❤️ Mutta niinhän nämä toisetkin ❤️❤️

      Poista
  2. Pappa teki meille joululahjaksi nukkekodin, kun olimme lapsia. Äiti sisusteli sitä vähän, osti joululahjaksi kalusteita ja teki verhoja. Me kudoimme pienillä minikangaspuilla sinne mattoja. Mutta hyvin vaatimatonta se oli näihin ihanuuksiin verrattuna!
    Mukavaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, ukin tekemä talo oli mummolassa ja äidin kanssa askarreltiin kalusteita. Sitten sain yhtenä jouluna lahjaksi kovasti toivomani Lynbyn ja kyllä sillä sitten leikittiinkin koko rahan edestä 😍

      Poista
  3. Olen sanaton, niin ihana on tuo nukkekoti, ihanine sisustuksineen:)
    Voi, mikä ihanuus tuo Mimmi-kissa on ollut:) Varmasti on ihania muistoja hänestä:)
    Ihanaa joulun odotusta sinulle!
    T: -Satuli-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minimaailma on suloista, mutta Mimmi oli kyllä vielä suloisempi... aivan huippu kissa ja perheenjäsen.
      Ihanaa joulun odotusta sinullekin Satuli❣️

      Poista