Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 18. syyskuuta 2012

VIISI LEMPPARI KOHTAA KOTOA

Ainosofian sisustusblogissa oli hauska haaste kuvata omista kodeista ne parhaimmat ja mieluisimmat kohdat, joten kaikki mukaan haasteeseen Top 5!!!

Täytyy sanoa että luulin tätä helpoksi, mutta loppujen lopuksi se ei sitä ollutkaan. Oikeastaa oli hauskaa huomata että omasta kodista löytyy enemmänkin kuin viisi kohtaa mistä itse pitää.
Nämä sitten valitsin mukaan....


Kuvat ovat olohuoneestamme


Ruokailuhuoneesta...


Yläkerran aulasta kaksi kuvaa



Yläkerrasta tämäkin...


Ja viimeinen kellarista puku / takkahuoneesta


Hiukan kiireellä räpsin kuvat tähän illalla huonossa valossa, joten parempiakin otoksia olisi voinut saada päivän valossa. Mutta hätäinen kun olen, täytyi asia hoitaa nyt eikä yhtään myöhemmin enään :)

Nämä kuvat oli vielä pakko lisätä. Katsokaapa tarkkaan ovilasin alareunaa, huomaatteko siellä jotain valkoista???


Help me... päästäkää mut sisään!!!


Arttu raukka meinasi tässä kuvaustohinassa unohtua vallan parvekkeelle.

Nyt sitten kaikki kuvia räpsimään ja esittelemään ne kaikista parhaimmat jutut kodistanne!


Nämä alla olevat kuvat nyt eivät sitten liity mitenkään tähän haasteeseen, mutta satuin katselamaan tässä samalla viimekesäisiä kuvia ja tuli hiukan ikävä kesäisiä päiviä. En ole syksy ihminen ollenkaan, inhoan tätä aikaa ylikaiken!













No mutta... uutta kesää odotellessa, sisustelkaamme ja bloggailkaamme toistemme ja itsemme iloksi!!

9 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, Johanna!
    Ja kyllä teiltä löytyy top viitosia...koko talon verran !!

    Artulle haleja, voi toista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiahan taitaa olla niin, että näitä top-juttuja löytyy kaikilta meiltä bloggaajilta jotka tykkäämme sisustamisesta ja kodeistamme:)

      Poista
  2. Kaunista! Ihanaa! Upeaa!
    Mitä muuta voisi sanoa noista kuvista...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina, kuvat nyt eivät kyllä ole mitään parhaita... mutta kun meinaa taas tuo mokoma kiire painaa päälle :(

      Poista
  3. Sulla oli niin paljon kaikkea ihanaa kuvissa, että juutuin tutkimaan niitä aamulla kunnolla - hyvä etten myöhästynyt töistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi maailma, voit syyttää sitten työnantajallesi minua myöhästymisestä... ja nöyrimmät anteeksi pyydöt tietysti päälle :) Kiitos... olet ihana!

      Poista
  4. Aivan iiiihania kuvia kesästä ja upeat top 5! Kiitos kun kommentoit blogiini niin löysin tänne! Kisukin vitsikkään söpöläinen!

    VastaaPoista