Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







keskiviikko 21. marraskuuta 2012

LIEBSTER BLOG


Hanna Villa Bohemian blogista halusi muistaa minua tällaisella tunnustuksella ja olen tietysti taas otettu, suuret kiitokset!



Liebster tarkoittaa kuulemani mukaan rakkain, rakastettu tai suosikki. Liebster-palkinnon tarkoitus on saada huomiota blogeille joissa on alle 200 lukijaa.

Tätä olen muuten ihmetellyt, seuranta nimittäin kertoo että blogissani käy joka päivä noin 200 lukijaa. Joten te hiljaiset kaverit siellä... HU HUU, tervetuloa lukijaksi!! On aika hämmentävää välillä kuulla jonkun sanovan, että seuraa blogiani säännöllisesti ja kuitenkaan heistä (teistä) ei näy mitään merkkejä. Silloin alkaa miettimään, että onko tässä mitään järkeä kertoa omasta elämästään kaikelle kansalle. Mutta toisaalta taas olen saanut täältä ja myös entisestä nukkekoti blogistani jopa aivan oikeita ystäviä. Joten kiitos siitä ja kiitos myös että en ole ainoa täällä.

Mutta palataanpa tähän tunnustukseen, siinä on omat sääntönsäkin ja ne menee näin:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja joka antoi haasteen sinulle
2. Valitse viisi blogia joissa alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommenttiheidän blogiinsa
3  Toivon,että he jatkavat tätä tunnustusta eteenpäin viidelle seuraavalle suosikilleen

Haluan antaa tunnustuksen heille...

Riikan blogiin periferia
Lennun blogiin Werannalla
Iralle blogiin Ira`s
Lindalle Romppalaan
Virpille Mammankammariin

Tässä ne nyt ovat ja toivon myös heille rutkasti lisää uusia lukijoita ihaniin blogeihin.

Öitä!

8 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta. Kävijöitä on blogissani, mutta harva jättää kommenttia, niitähän olisi kiva lukea. Olisi hyvä jos saisi aikaan vastavuoroista keskustelua kulloisestakin postauksesta, mutta ehkä ne postaukset eivät sytytä tarpeeksi. Siitä huolimatta, mukava on jakaa asioita täällä blogistaniassa ja paljon olen saanut vinkkejäkin toteutettavaksi.
    Mukavaa viikonjatkoa Johanna.

    VastaaPoista
  2. Syyllistyn toki itsekin paljon siihen että en kommentteja jättele perään, mutta ei se sitä tarkoita ettenkö tykkäisi. Monesti vaan tulee käytyä aika pikaisesti kylässä (esim. töitten lomassa), että ei kertakaikkiaan ennätä alkaa kommentoimaan ja siltikin käyn säännöllisesti katsomassa kuulumiset. Juuri tämän takia tykkään itse blogeista missä on paljon kuvia, koska en ennätä ja olen vähän laiska lukemaan pitkiä postauksia.
    Mukavaa loppuviikkoa sinullekin Lennu!

    VastaaPoista
  3. Lämpimät kiitokseni Johanna :)
    Näinhän se on nuitten kommenttien laita itse kullakin.
    Kun on aikaa , niin on mukava jättää sana, pari.
    Miekin tykkään kun on kuvia ja isoja sellaisia, kun en oo saanut vielä hommattua niitä monitehoja. Siksi varmaan iteki laitan niin isoja kuvia :)
    Tää blogistania on mulle sellainen salainen paikka, mistä ei tiedä kuin ihan lähimmät ystävät ja perhe.

    VastaaPoista
  4. Hei, eksyin blogiisi googlehaun perusteella. Mieheni osti nimittäin kullattuja bavaria kahvikuppeja ja etsin niistä tietoja. En löytänyt samanlaisia, mutta ihastuin kyllä blogiisi ja taidanpa liittyä lukijaksi :)

    VastaaPoista
  5. Hei, minut toi tänne googlehaku Bavaria. Mies osti sellaisen kahviastiaston ja hain siitä tietoa. Ihmettelin miksi en ole ennen huomannut näin hienoa blogia. Niinpä jäin lukijaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Elilie että löysit tänne ja tervetuloa joukkoon somaan! Nuo Bavariat ovat ihania, eikö vaan?

      Poista
  6. Kiitos Johanna tunnustuksesta! ♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaunis tunnustuksesta! :) <3 Mukavaa, tunnelmallista viikonloppua täältä Romppalasta!

    VastaaPoista