Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







perjantai 1. helmikuuta 2013

PIANON UUSI KAVERI

Tässä eräänä päivänä käväisin pitkästä aikaa moikkaamassa paikallisen osto- ja myyntiliikkeen kauppias herraa ja kuinkas kävikään (hih...), jotain pisti silmään näyteikkunassa. Ja olihan se sen verran kaunis, että otin sovitteille...


...hyvinhän se siihen passas ja meille jäi!


Sain vielä tällaiset söpöset kynttilämansetitkin Eskolta, kaunista vanhaa lasia.



Olemme tässä käyneet vilkuilemassa muutamaa myytävää taloakin, mutta mitä vakavammin muutto asiaa alkaa miettimään... sitä haikeampi olo alkaa tulla ajatuksiin. Saas nähdä, raaskitaankohan me sittenkään muuttaa mihinkään??

Mukavaa viikonloppua ihanaiset lukijani!
Lähettänyt klo

12 kommenttia:

  1. Mari1. helmikuuta 2013 klo 18.34

    Onpas kauniit nuo kynttilämansetit! Meillä muuten taitaa olla samanlainen piano :)
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna1. helmikuuta 2013 klo 19.29

      Mansetit ovat kauniit, ihanaa ohutta lasia. Piano on mummoni perintöjä ja näinpä sillä on tietty tunnearvo.

      Poista
  2. Pepi1. helmikuuta 2013 klo 18.41

    Jakkarahan on kuin tehty tuolle pianolle!

    Mukavaa viikonloppua sinullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna1. helmikuuta 2013 klo 19.28

      Eikös vaan! Pianolla on kyllä olemassa omatuoli, mutta en ole koskaan siitä tykännyt ja se on vähän huonon mallinenkin... katuu helposti jos istut reunalle.

      Poista
  3. punaPaula2. helmikuuta 2013 klo 8.16

    Täydellinen yksilö! Sopii pianon pariksi kuin nekku päähän!

    VastaaPoista
  4. jaana2. helmikuuta 2013 klo 11.37

    Ihana piano. Ja tuo jakkara kruunaa koko komeuden, ehdottomasti!

    Lasisia kynttilämansetteja olen minäkin etsinyt kauan, en vaan ole löytänyt. Kiva, kun sinä löysit :)

    Muuttaminen on iso juttu. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna2. helmikuuta 2013 klo 13.19

      Piano on aikoinaan kulkenut mummoni mukana hevosreellä Puolangalle ja jo lapsena ollessa mummo nimesi pianon minulle. Se oli myöhemmin lapsuuden kodissani, enkä kelpuuttanut sitä nuorena tyttönä omaan kotiini. Nyt olen asiasta aivan toista mieltä, näin sitä vanhenee ja maku muuttuu.
      Pidämpä sinut mielessä, jos mansetteja tulee lisää vastaan.

      Poista
  5. Hannele Ruusukummusta2. helmikuuta 2013 klo 12.01

    Hienosti passaa tuoli pianon eteen...:)

    VastaaPoista
  6. Tiina 2. helmikuuta 2013 klo 15.56

    Suorastaan harvinaisen kaunis pianojakkara! Ne on ihan oikeasti yleensä kohtuu roduttomia :) Tuo on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna2. helmikuuta 2013 klo 18.24

      Niin minustakin ja meillä on se yksi rumempi versio jo ullakolla. Joku voi tietysti olla siitä eri mieltä, sillä se on pianoon kuuluva ja vähän erilainen versio... mutta kun en tykkää niin en :)

      Poista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)