Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

MUUTTOA JA PESÄN RAKENNUSTA

Nyt sitten on Kajaanin koti tyhjä ja siivottu (mitä nyt muutama pikkujuttu jäi vielä kyydistä, tänään illalla mies hakee loputkin), tyhjä koti toivottaa tervetulleeksi uudet asukkaat ensi viikolla. Melkoinen urakka oli tämä meidän muuttomme, kaksi kuukautta siihen vierähti kaikkiaan. Täytyy kyllä antaa suuri kiitos ja halaus omalle armaalleni, hän on joutunut aikalailla uurastamaan yksin. Teineistä on ollut valitettavan vähän apua (älkää kysykö miksi!) ja minä itse olen majaillut täällä Oulussa... työn vuoksi en ole pystynyt olemaan muutossa niin paljoa mukana. Mutta nyt sitten oltaisiin jo sen verran voiton puolella, että tämä kaaos on enään yhdellä suunnalla.

Näin jäi tyhjä koti, kiitos näistä hyvistä vuosista!




Ja jotta tämä muutto ei olisi liian helppoa, teimme vielä perjantaina yhden sellaisen pojan omaan uuteen kotiin. Huoh... haikea on olo, mutta näin kait sen kuuluukin mennä. Lapset kasvavat ja jossain vaiheessa muuttavat kotoa. Nyt kyllä tarvitsisin kaikilta saman läpi käyneiltä valtavasti lohtusanoja, kuuluuhan sen mennä näin??!!!


Siellä se "pieni" raataa remppahommissa, kylläpä on ihmeesti intoa esikoisella riittänyt tähän touhuun... onhan kysymyksessä oma ensimmäinen koti. Tässä maalataan omaa huonetta.


Yhteiset tilat, kuvassa olohuone...


...ja keittiö. HUOM! Pojilla on tiskikonekin, kyllä kelpaa :0)


Siitä se lähtee, uuden alku ja opettelu. Onneksi hänen ei tarvitse olla yksin, vaan tässä samassa suht isossa kodissa asuvat kaksi hänen kaveriaan myös. Jokaisella omat huoneet ja sitten nämä yhteiset tilat saunoineen... ei paha :0)

Eilen vielä ennen Ouluun paluuta, kävimme hakemassa Aseman laidalta muutaman puskan uuteen pihaamme. Ne kun siellä tuntuivat olevan ylimääräisia, niin meillehän ne kelpasiavt kyllä... KIITOS Satu!! Itseasiassa ne piti jo hakea viime kesänä, mutta kas vain... emme muka ehtineet. Hyvä niin, sillä nythän ne olisivat jääneet vanhaan pihaamme.

Täällä ne nyt kasvavat onnellisina uudessa miljöössä.


Siellä vilahtelee naapurimme talo, ei mitään rumaa katseltavaa sekään!


Suunnitteilla rakentaa jotain riukuaidan tyyppistä näkösuojaa ja tontin erottajaa vielä, mutta niiden aika ei taida olla vielä tänä kesänä. Alapuolella aamutuimaan ikkunasta otettuja kuvia. Täällä Oulussa oli aikamoinen rankkasade ja ukkonen joka herätti mahtavalla jyrinällään, ja TYKKÄSIN! Onko kukaan muu teistä tällainen ukkosfani? Minusta se on jotain upeaa, mutta kunnioittaen luonnonvoimia ihastelen sitä mielelläni turvallisessa paikassa.



Polttelin kynttilöitä ja katselin ukkosta ikkunasta.


Päivästä tuli kuitenkin oikein hyvä ja aurinkoinen kun sateesta selvittiin, hyvä sää siis pystyttää uusi paviljonki pihalle. Olin tilannut tämän jo kauan sitten ennen kuin tiesin edes missä tulemme asumaan ja hiukan jännitinkin että sopiiko se tänne meidän pihamme tyyliin.


Turhaan jännitin... sopii se. Jotain istutuksia tulen tekemään sen ympärille ja muutama puskakin vielä mahtuisi pihalle näkösuojaa antamaan. Katsotaan mitä tästä syntyy, mitään tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole. Satun pihalta (Aseman laidalta) nappasin pari ideaa ja tallensin ne kameralle muistiin. Siellä pihassa ja talossa riittää ihasteltavaa ja katseltavaa loputtomiin, niskat ovat kipeänä pään pyörityksestä kun yritin taas ammentaa kaikki ihanuudet silmiini. Ei riitä pikainen käynti siihen, voisin viettää huoletta päivän ihastellen kaikkea sitä kaunista silmänruokaa mitä sieltä löytyy.

Mutta paluu omaan pihaan, pikkuhiljaa sekin alkaa näyttämään meidän pihalta kivineen päivineen...


Uskokaa tai älkää, nämä kaksi isompaa pyöreää kiveä ovat muuttaneet mukanamme jo kaksi kertaa :0) Mieheni ei oikein sitä ymmärrä, mutta kiltisti kuljetti ne mukana jälleen kun oikein kauniisti (kiristäen ja uhkaillen) pyysin.


Siinä ne nököttävät tallin kulmalla ja eipä nuo miehestäkään huonolta näyttänyt siinä. Viime viikolla istutetut padan kukatkin alkavat kukoistamaan pikkuhiljaa kun ovat kotiutuneet siihen, juu...kukkia olla pitää.


Vielä pari ikkunasta otettua kuvaa...



...minä niin rakastan näitä ruutuikkunoita, olen vihdoinkin saanut sellaiset! Näihin tunnelmiin päätän höpinät ja lähden nauttimaan vielä hetken pihalle kauniista auringonpaisteesta. Huomenna taas töihin, kiire viikko edessä.

Aurinkoista sunnuntai iltaa!

16 kommenttia:

  1. Voi ystäväiseni, niin tiedän tuon tunteen. Esikoinen muutti viime syksynä ja itkin varmaan viikon. Ainakin. Asuntaan kuitenkin vain puolen kilsan päässä toisistamme, mutta silti. Kyllä se vaan tietynlainen tyhjiö tulee, vaikka toisaalta helpotus. Nuorilla kun oma elämä, menot jne. Onhan täällä vielä yksi yöjalassa kulkeva ja iltatähtönen. ♥

    Tsemppiä sinne!



    VastaaPoista
  2. Kiitos Ira, mutta ikävä on ja se huoli miten nuori pärjää. Tämä on aika hassua, kotona asuessaan en juurikaan häntä nähnyt, mutta siltikin koti tuntuu todella tyhjälle vasta nyt. Minun haikeaan ja vaikeaan olooni vaikuttaa vielä enemmän ajatus siitä, että olen vaikuttanut tähän asiaan muuttamalla itse pois paikkakunnalta. Onneksi hänellä on kuitenkin mummolat, serkut ja isä perheineen siellä lähellä.

    VastaaPoista
  3. On vain hyvä, että saitte pensaat uuteen kotiin! Harmihan noita olisi ollut heittää pois, kun tarvetta löytyi.

    Esikoinen siellä remppaa kuten äiteensäkin :) Omaa on niin mukava laittaa. Täällä on vielä nuo ajat edessä, kun omaan muutetaan. En uskalla edes ajatatella tunnetta...

    Onpas teillä ollut myräkkä siellä! En voi sanoa olevani ukkosfani, mutta tällä haavaa sitä odotan, jotta sää(patti)tilanne selkiäisi hieman ;)

    Ihania hetkiä kauniiseen kotiinne. Nähdään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo... tänne vaan kaikki ylimääräiset kasvit! Kyllä oli aika erikoinen näky tuo pojan remonttihomma, mutta niin hellyttävää. Kyllä tämä ero on aika raastava, mutta sen aika oli nyt...odotas vaan. Tyttö kyllä pienenä aina sanoi, että en muuta koskaan äidin luota pois. Jos tämä alkaa näyttämään toteen, niin luulen että emme me sitäkään halua :0)
      Täällä oli myräkkä, mutta aika ihana tunnelma. Nähdään varmasti!

      Poista
  4. Niin se elämä menee, että lasten on otettava omat siivet käyttöön ja kokeilta, miten ne kantaa. Mun kaikki kolme ovat jo lentäneet pesästä. Esikoinen yhdeksän vuotta sitten, keskimmäinen viisi ja kuopus vasta puoli vuotta sitten. Iso muutoshan se on, mutta meillä kaikki ovat kuitenkin samalla paikkakunnalla ja viimeksi lauantaina nähtiinkin isolla porukalla miniä ja lapsenlapsetkin mukana. Mulla oli viisihenkinen perhe ennen, nyt meitä on kymmenen ja silti eletään tällaista mukavaa kahden aikuisen elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, mutta se ikävä ja huoli! Kait tähän kuitenkin tottuu ja sopeutuu.

      Poista
  5. Ilosta linnunliverrysaamua kammarista ja tervetuloa tänne Ouluun ! Siis taivas miten ihana uusi kotipaikkanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lovviisa, hyvin on Ouluun kotiuduttu ja rakastuttu uuteen kotiimme!

      Poista
  6. On teillä ihana tuo pihapiiri! Ja paviljonki on mahdottoman kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin...tämä on tällainen maalaisidylli kaupungissa. Vieressä on aivan tuoretta asuinaluetta 2000-luvun alusta, mutta tämä meidän piha on hiukan sivussa siitä.

      Poista
  7. Voi semmosta tää elämä on, meilläkin vanhempi 20v poika asunut jo 1,5 vuotta omillaan ja nyt toinenkin muuttaa kahden viikon päästä, huoh. Mutta elämä on..
    Tuo teidän piha on niin ihana että...huoh :) Miten ihana paviljonkikin. Niin ja mä tykkään ukkosesta, musta on ihanaa kun paukkuu ja salamoi ja sade hakkaa kattoa ja ikkunoita, minä nautin ja muut pelkää, hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat siis Susanne tietää miltä minusta juuri nyt tuntuu, mutta lapset kasvaa ei voi mitään. Kiva, olen löytänyt toisen ihmisen joka tykkää ukkosesta. Minusta on niin outoa kun suurin osa sitä tuntuu pelkäävän, anoppini yksi niistä suurimmista jänishousuista. Tottakai sitä täytyy kunnioittaa, mutta kun omasta ikkunasta vain ihailee niin en näe mitään pelkäämisen aihetta.

      Poista
  8. voi siihen tottuu hyvin ! dont worry :)
    parempi niin , ko että jäisivät vanhoiksi pojiksi peräkammariin ;)

    ja ukkosesta mieki tykkään, mutta meillä ei oo ollu sellasia KUNNON ukonilmoja...niitä odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Riikka, olen kyllä samaa mieltä ja aina sanonut että olisi kauheeta jos alkaisi näyttämään siltä että ei vielä 30:senäkään näyttäisi muuttoa kotoaan tekevän. Mutta... siihen on vielä monta monta vuotta, sniff.
      Minulle paikalliset sanoivat että täällä Oulussa on harvoin ukonilmoja, mutta...niitä on ollut jo kyllä aika tiuhaan. Hyvä niin!

      Poista
  9. Jossei noi poijjaat lähe kotoo pois, niin ei ne koskaan tuo tupaan niitä ihania miniöitä ja sen myötä (tässä tapauksessa) ihani rinsessoja :D
    Jotta kaikella on aikansa!

    Täällä Lillassa on sen oloista että kohta sataa!
    Pimeetäkin kuin syksyllä!

    VastaaPoista
  10. Sama täällä, pimeetä ja satoi jo kaatamlla...mutta kynttilöitä ja tunnelmavalaistusta on mukava katsella. Olette varmasti oikeassa joka likka, näin sen elämän kuuluukin mennä.

    VastaaPoista