Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







torstai 26. syyskuuta 2013

MUUTOKSIA HAVAITTAVISSA

En voi olla täällä hyppimättä onnesta joka aiheutuu siitä että vihdoinkin alkaa tuntumaan siltä kuin jotain muutostakin olisi luvassa uuteen elämäntyyliimme täällä pahvilaatikoiden keskellä. Tila jossa oli jonkinsortin keittiö vielä muutama päivä sitten, alkaa toden totta tuntumaan jo ruokailutilalta ihan oikeasti.


Kattoa olen pyöritellyt välillä mielessäni valkoiseksi lukuunottamatta palkkeja, mutta nyt olen sitä mieltä että ei missään nimessä...se on hyvä juuri noin.


Takana on tämä "kuuluisa" keittiömme ja astioille tarkoitettu varasto...


...joka alkaa uhkaavasti täyttymään tavaroilla. Astioita, astioita ja astioita...näin lukee aika monen laatikon kyljessä. Mistä näitä oikein tulee?? ;0)









 Keittiön puolellakin on päästy jo hiukan sisustuksen makuun. Viikonloppuna olisi tarkoitus saada katto valmiiksi ja sitten pääsenkin oikein kunnolla mylläämään. Kuvia tulee sen jälkeen.
Alapuolella vielä kuva nykyisestä ruokailutilasta ennen...

 

Pikkuhiljaa kotimme alkaa näyttämään enemmän ja enemmän omalta, vaikka välillä tuntuukin että ei tämä valmistu ikimaailmassa.
Nyt työn pariin, mukavaa torstai päivää!


16 kommenttia:

  1. Jaa ettei ikinä valmistu?
    Hurjaa vauhtiahan siellä on tapahtunut! Ja hyvältä näyttää.
    Kattoon en koskis minäkään, ehtiihän sitä jos sitten josukus haluaa :)
    Toi "ruoka"komero on ihana!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että oikein hurjaa, mitenkäs se menikään...kesä-, heinä-, elo-, syyskuu...äh...neljä kuukautta ja tavarat vielä laatikoissa ;0)

      Poista
  2. Kauniita kuvia kodistanne :) Kuvat vain ovat kovin pieniä, olisiko mahdollista saada ne hieman isompina niin näkisi paremmin avaamatta niitä erikseen... pikku ehdotus vain... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susu vinkistä! Näin "blogimestarina" en ollutkaan edes ajatellut asiaa ja nyt vasta hoksasin että kuviahan voi todellakin suurentaa. Näin teen jatkossakin :0)

      Poista
  3. Terkkuja Kajaanista:) Minä olen säännöllisesti luknut sinun kuulumisia, mutta en ole saanut kommentoitua kun vasta nyt. Ihanalta näyttää teidän uusi koti! Sinä se löydät aina kaikki helmet ja osaat vielä tehdä ne oman näköisiksi. Voit käydä kurkkaamassa tuota meidän rakennusprojektia minun blogissa, reilun viikon päästä muutetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanaa Liisa, olet täällä ja löysin ihanan blogisi. Voimia muuttoprojektiin...joskus vielä tulen sinne teillekin käymään!!

      Poista
  4. Ruokakomero on tosi ihana...tai siis astiakaappi. Ainahan niitä astioita on kylliksi....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täällä talossa niitä astioita ainakin riittää...argh...löysin taas lisää laatikoita jossa lukee ASTIOITA!!

      Poista
  5. Katto on minustakin oikein kaunis noin. Hyvää vauhtiahan siellä rempat valmistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne siitä pikkuhiljaa, mutta olisi jo kiva päästä asumaan "normaalisti". Uskon kyllä että sinä tiedät mitä tämä remonttien keskellä eläminen on ;0)

      Poista
  6. Olette saaneet keittiön hienosti uudistettua! Kiva blogi, vasta tutustuin. :) T. Maija, http://variplantti.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija ja tevetuloa lukijaksi, lähdenkin tästä blogiisi.

      Poista
  7. No on kyllä tullut muutosta! Hyvänen aika miten nättejä kuvia!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  8. Mielettömän hieno ja kiva juttu tuo teidän astiavarastokomero! :) Astioitahan ei ole koskaan liikaa... Käytännöllistä kun on noin paljon tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä komero on enemmän kuin tarpeen ja näin se mahdollisti vähäisen kaappi määrän keittiössä...tykkään!

      Poista