Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







tiistai 14. tammikuuta 2014

ELÄIN RAKKAUTTA VIIMEISENPÄÄLLE

Aseman laidan kissojen aktivointi tapahtuu nykyaikaiseen tapaan, ne on niitä nykyajan kissoja ne :0) (aika hauska juttu, käykääpä kurkkaamassa). Mutta meidän karvakuonot ne pääsivät aktivoitumaan ihan livenä tässä eräänä kauniina iltana. Pellon reunalla kun asutaan, liikkuu siellä tietysti monenmoista mönkijäistä ja vanhan talon koloista saatta pieni ystäväkin näköjään livahtaa sisään. Tarina menee näin...

Mauno ja Kerttu käyttäytyivät vallan omituisesti ja tuijottivat yhtä nurkkaa silmät tapillaan pitkät tovit. Samassa nurkassa vietettiin jo sen verran pitkän aikaa, joten alkoi heräämään epäillys siitä että jotain todella mielenkiintoista siellä täytyy olla. Ja niinpä mies alkoi taskulampun kanssa samanlaiseen leikkiin kuin kissatkin, ja kas...Hillevihän se siinä vipelsi, aivan pieni ja jos nyt voin sanoa...niin ihan söpökin kieltämättä. Mutta ulkona saavat minun puolestani kyllä pysyä!


Hiirulainen vipelsi makuuhuoneeseen ja meidän mahti metsästäjämme perässä...pam...ovi kiinni ja kissat töihin. Oven takana kuulosteltiin mitä huoneessa tapahtuu. Aikaa meni ja oli jo pakko mennä tarkastelemaan tilannetta. Mauno etenkin oli hyvinkin valppaana, mutta kun tuo pirulainen on niin mahdottoman pieni niin eihän nyt meidän jättikissa mahdu sellaisiin koloihin ja piilopaikkoihin kuin tämä outo otus.
Lopulta raukkapieni hiirulainen meni lankaan ja sellaiseen paikkaan, että mieheni (uljas ritarini) pääsi vieraamme ottamaan kiinni ja laittoi talteen lääkerasiaan (Satulle tiedoksi vaan, että rasia on ollut siis tarpeen).

Nyt sitten tulee se kohokohta!!

Annoin heti kylmänviileästi tuomion ja käskyn murskata se, että ei varmasti takaisin tule (tuppaavat nimittäin mokomat tulemaan uusinta vierailulle jos vain pihalle päästät). Mitäs siihen yltiöeläinrakas mieheni...ei, ei sitä voi tappaa. Ja näin tapahtui, iltamyöhään veti kamppeet niskaan, auto käyntiin ja ajelulle pienen hiirulaisen kanssa. Muutaman kilsan päähän Kempelen suuntaan he pyyhälsivät ja sinne lähti vipeltämään onnellinen ja helpottunut pieni hiiri kohti vapautta :0)


Sen pituinen se!

16 kommenttia:

  1. Oi. Eihän sellaista pientä karvapalleroa voi päiviltä päästää. Itsekkin vietin n kk sitten vauhdikkaan yövuoron pikku vipeltäjää metsästäessäni. Lopun yötä sitten syöttelin ja kyhäilin hiirulaiselle pesää karkkilaatikkoon. Siitä hiirestä tuli aamulla Seinäjokinen.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. No onhan se kyllä, siinä olet oikeasa :0)

      Poista
  3. Toivottavasti ette saanu myyräkuumetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä olla kuumeiltu, hanskat kädessä toimitaan ja yleensä myyräkuumeen levittäjä on myyrä.

      Poista
  4. Pitääpä vielä kertoa, että kaverini kertoi (tämän teidän tarinan kuultuaan), että aikanaan heille tuli hiiri sisälle taloon ja mies kiikutti sen pihalle, pellon toiseen laitaan. Kaveri oli katsellut toimitusta ikkunasta ja tuumasi, että hiiri voitti. Se oli takaisin talolla ennen miestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän että näin käy, siksihän se sinne Kempeleelle lähtikin. Aika hauska tuo kaverisi tarina :0)

      Poista
  5. Hih, todellista eläinrakkautta!:) Meilläkin mies päästi ensimmäisen hiiren vapaaksi todeten, että ne on niin suloisia otuksia. No, kun toinen oli tuhonnut ties miten monta vaatetta ja laatikkoa ja kakkinut papanoita ympäriinsä kahden viikon ajan meidän huomaamatta, niin ei enää miehenkään mielestä ollut söpö vaan sille hiirelle koitti loppu lossassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta että mokomat saavat tuhoja aikaan ja eipä nuo muutenkaan niin toivottuja vieraita ole. Ei meilläkään aina näin tunteilla, mutta tällä kertaa oli niin pieni raukka että ei omin käsin mies tappamaan alkanut.

      Poista
  6. Meillä käytetään ihan raakasti vain hiirenvällää! Ei tunteilla moisten otusten takia... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei meilläkään näin kilttejä aina olla.

      Poista
  7. Hui... onneksi teillä on kunnon metsästäjät paikan päällä ☺

    VastaaPoista
  8. Ainakin ymmärsivät että tuon kanssa voisi olla mukava leikkiä jos vain kiinni saisi, mutta eihän meidän Mauno mahdu mihinkään pieniin koloihin :0)

    VastaaPoista