Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 19. toukokuuta 2014

VIIKONLOPUN JATKOA

Lauantai iltana, (taisi olla jo kyllä yötäkin) sytyteltiin lyhtyihin tulet ja nautittiin vielä hetki hämyisestä tunnelmasta. Kuvien jälkeen oli kyllä vähän vielä hämärämpää, mutta kuvaaminen ei ole aivan helppoa enään pimeällä.




Lauantai tuli vietettyä niin tiiviisti ulkona, että olin kokonaan unohtanut rompepäivät jotka järjestettiin täällä Oulussa. Ensin vähän harmitti koska tällaisella säällä on todella mukava käydä tällaisissa tapahtumissa, tunnelma on ylimmillään ja kaikki ihmiset niin iloisia. Mutta onneksi tapahtuma oli kaksi päiväinen ja niinpä ennätin hyvin vielä käväistä sunnuntaina ennen töihin menoa tutkailemassa mitä tarjolla oli. Vanhojen tavaroiden myyjiä oli huomattavasti enemmän nyt paikalla kuin viime kesänä ja kaikenlaisia aarteita olisi varmasti löytynyt mukaan jos en olisi päättänyt olla ostamatta mitään sen suurempia, Pysyin tiukkana ja jätin suosiolla monet aarteet sinne toisten iloksi. Ainahan sitä kuitenkin jotain pientä mukaan tarttuu ja koska hinnat eivät päätä huimanneet, annoin itselleni luvan näihin...




Viherkasvithan on meillä alkaneet pikkuhiljaa enemmän ja vähemmän muuttumaan tällaisiksi kestäviksi lajikkeiksi ja niinpä kotipuutarhuri sai kaksi murattia lisää hellään hoiviinsa. Eivät paljoa vaadi, joten menestys on taattu. Ruukut näihin tuli ikäänkuin kaupantekijäisinä, olisin voinut vaikka jättää ottamattakin..saivat mennä kotona suoraan kirpparilaatikkoon. 



Tällaisen ruukun eurolla sitten ostin toisen tilalle, harmi vaan kun ei ollut kuin se yksi.


Käsin virkatut pikkukapat ovat niin kauniit! Eipä onnistuisi tältä mammalta tällaisten virkkaus ja niinpä pulitin ihan suosiolla näistä muutaman euron.


Sellaiset aarteet tälläkertaa. Seuraavan kerran rompepäivät täällä ovat jo heti kesäkuussa, täytyykin laittaa iso merkintä kalenteriin ettei vaan pääse unohtumaan!

Aurinkoista alkavaa viikkoa!


8 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis terassi teillä on, aivan ihana :) Kivoja löytöjä teit, nuo verhot on niin söpöt :)
    Täällä taivas repes ja vettä tulee kaatamalla, jyrisee ja salamoi, ei haittaa se tekee kesää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne, terassilla on mukava viettää kesää...siellä saa olla aika lailla omassa rauhassa ilman yhtään naapuria ja ohikulkijaa. Täälläkin oli aika mahtava ukkonen, Kertun kanssa yhdessä ikkunasta ihailtiin hienoja salamoita ja kuunneltiin jyrinää. Olin helpottunut, kun huomasin että kissamme eivät onneksi pelkää ukkosta.

      Poista
  2. Teillä on kyllä niin kaunista ♥ upea piha, tahtois nähdä enemmänkin kuvia teidän pihasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! Meidän pihassa ei mitään ihmeellisempää nähtävää taida olla, mutta lupaan laittaa kun saadaan hiukan kesäisempia kuvia otettua. Varmaan jotain löytyykin viimekesän postauksista jos haluat käydä kurkkimassa.

      Poista
  3. Kaunista.

    Täällä myös piipahdettiin peräkontti- ja katukirpparilla viikonloppuna. Nooh, arvata saattaa, mitä tapahtui. Niistä lisää joskus :=)

    VastaaPoista
  4. En arvaa en, en sitten millään :D Tulkaapas tänne kesäkuussa rompepäiville!

    VastaaPoista
  5. En ole kyllä ikinä nähnyt noin kauniita lyhtyjä!

    VastaaPoista
  6. Niitä oli myynnissä aikoinaan omassa liikkeessäni.

    VastaaPoista