Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 20. tammikuuta 2015

LASISIA JUTTUJA

Alppilan Aarrearkku yllätti taas aarteillaan, sieltä tahtoo aina löytyä jotain kivaa kun pitää silmänsä auki. Pientä ja lasista tällä kertaa ja tuiki tarpeellista tottakai...



Se on kuulkas nyt opeteltava syömään kaviaaria, mitäpäs muutakaan tästä pienestä astiasta tarjoilisi ; )



Kulhoo ja maljakkoo...hmm...no niitä tarvii aina! Lisäksi parin euron liina ja suloiset tuoksupussit olivat tämän kertainen saalis.





Nyt mennään aivan näillä kirppari hömpötyksillä. Olisihan sitä kerrottavaa jo portaikon remontistakin, mutta taidan näyttää kuvat vasta sitten kun ollaan saatu koko projekti valmiiksi...viittä vaille se jo olisi...muutos on aikamoinen entiseen verrattuna. Taas saan olla kiitollinen siitä että omasta takaa löytyy tuo ikioma remonttireiska!!

Viikonjatkoja...lähden tästä vielä tänään Kajaaniin ja vietän siellä pari päivää työn merkeissä, samalla saan kyläillä vanhempieni luona.

10 kommenttia:

  1. Ihania lasikuppeleita.Astiataivaas.fi sivulla on myynnissä ihan sama lasivati tosin säröinen 20e ja tuo maljakkokin löytyy sieltä.Sinä varmaan maksoit kirppishinnan ihanista löydöistäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh...no todellakin, ostokseni oli vain muutamia euroja. Nyt näistä tuli vielä tupla hyvät löydöt!!

      Poista
  2. Lasi vaan on niin ihanaa. Kaunis on myös tuo enkelisi kirja alustanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkeli on makoillut jo monta vuotta samalla alustallaan, ne vain niin kuuluu yhteen :)

      Poista
  3. Ihanat ostokset! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Taitaa olla meillä osittain samat kirppikset missä vieraillaan!
    Ihania kuvia ja tarinoita!KIITOS!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa...kolmessa käyn aina silloin tällöin ja satunnaisesti jos ohi ajelen myös muissa. Nyt näyttää taas aukeavan uusi iso kirppis Ouluun, näitä täällä kyllä riittää : )
      Kiitos kommentista, on kiva jatkaa jos tietää edes joitakin tällä ilahduttavan. Toki tämä bloggailu on aivan omaksi iloksi ja jonkinlaiseksi päiväkirjaksi muodostunut, mutta onhan se kiva tietää että täällä käy muitakin.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Ne on petollisia paikkoja nuo kirpparit, aina tahtoo tuppaantua mukaan jotain kivaa ja kaunista...kun vielä halvalla saa ; )

      Poista