Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 18. tammikuuta 2015

NYT RYSÄHTI!

Piti se sitten sattua minullekin, rysähti ja oikein kunnolla. Arskaksi nimetty automme joutui vakuutusyhtiön lunastamaksi ja niin taitaa joutua vastapuolen autokin. Ammattini varjopuolia on autolla ajo säällä kuin säällä, mutta onneksi tykkään ajaa autolla. Enkeleitä saa olla matkassa mukana, koskaanhan ei liikenteessä tiedä mitä sattuu : (



Kyllä harmittaa ja itse syytökset ovat kovat kun jouduimme luopumaan hyvästä autosta. Mutta onneksi minulla on niin kultainen mies ja hän takoi päähäni että tärkeintä on että vaimo on kunnossa. Näinhän se on, kenellekään ei sattunut mitään, autot vain romuttuivat. Vastapuolenani oli myös onneksi todella fiksu mies ja sanoi minulle että näitä sattuu ja kukaan ei tahallaan aja kolaria. Kiitokset kuuluu myös ihanille palomiehille ja poliiseille jotka lohduttivat naispoloa tilanteessa, sekä mahtavat asiakkaani jotka antoivat vertaistukea!!
No tästä säikähdyksestä on nyt toivuttu ja uutta autoa etsimään, meno jatkuu.

Leppoisaa sunnuntaita!


16 kommenttia:

  1. huh... kyllä se minä komppaan miestäsi. Onneksi olet kunnossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se on pääasia, mutta se on kumma että tilanteen ollessa päällä ei ajattele ensimmäisenä niin vaan aivan muuta.

      Poista
  2. Onneksi te olette kunnossa, peltiä saa aina lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Arskakin oli vain auto ; ) Saas nähdä kuka meille kotiutuu seuraavaksi, siihen saakka saan körryytellä pikku-Pekan kanssa eli omalla New Beetlellani.

      Poista
  3. On varmasti harmittanut, mutta kaikkein, kaikkein tärkeintä on todellakin se, että ihmisille ei mitään sattunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, autoja löytyy uusia mutta ihmisiä ei korvata.

      Poista
  4. No hui. Mut tekevälle sattuu ja tapahtuu, näinhän se, ei vahinkoja voi mitenkään kaikkia estää. Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se taitaa mennä elämä, mutta toivottavasti säästytään suuremmilta vahingoilta.

      Poista
  5. Hui :( Suojelusenkelisi oli mukana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nin taisi olla ja onneksi onnettomuus ei sattunut missään kovassa vauhdissa.

      Poista
  6. Nimenomaan !!!! Autosta viis! Onneksi olet kunnossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mutta kyllä harmittaa silti. Tunteehan sitä itsensä aivan törtöksi :(

      Poista
  7. Voi, voi, mutta on kyllä ihana ettei sinulle itselle sattunut kuinkaan. Niin autoja saa uusia. Kyllä sitä tuolla liikenteessä aina on mahdollista sattua mitä vain.
    Tänäkin talvena kelit ovat olleet välillä todella liukkaat tai muuten huonot. Ilmat vaihtelee muutaman päivän päästä vesisateesta pakkaseen. Ihanaa viikkoa sinulle. Nuo kissat ovat sitten mainioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autojahan on maailma pullollaan, mutta näin ykskaks ei kuulema kuume nouse...joten valinnan vaikeutta tuntuu olevan ilmassa. Ihme säitä nykyään täällä Suomen maassa, laidasta laitaan vesisateesta pakkaseen. Ihanaa viikkoa sinne Kajaaniinkin!

      Poista
  8. Mummeli Keski-Suomesta19. tammikuuta 2015 klo 20.11

    Tyttären auton keula näyttää samalta ja lunastukseen meni sekin. Rysähdys kävi jouluaattona kuuden jälkeen illalla :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan itku, siinä taisi mennä joulutunnelma hiukan alavireeseen. Mutta saamme olla kiitollisia että kenellekään ihmiselle ei ole käynyt kuinkaan. Yllättävän pahaa jälkeä tulee vaikka ei edes vauhtia ole paljoa.

      Poista