Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 4. tammikuuta 2015

LASKUOPPIA

Uusi vuosi alkoi kivasti parin päivän Tampereen reissulla, työhön liittyvää mutta erittäin hauskaa...ja voiko ensimmäinen kuukausi enään alkaa paremmin uudessa työssä...kahden eri diplomin kanssa palasin kotiin : ) Sen verran oli nyt pakko päästä kehumaan itseään, mutta kaiken menneen jälkeen olen tästä erittäin ylpeä ja onnellinen. Nöyränä saan olla kiitollinen kaikesta!
Mutta palaan kohta asiaan muutamalla kuvalla. Sitä ennen kerron tämän päivän saavutuksista kotosalla, nimittäin portaikon remontti eteni taas hiukan. Tapetointi jatkui portaisiin, tämä operaatio oli suht haasteellinen ja niinpä mies sai nyt pääpiirteittäin hoitaa homman tällä kertaa. Minä toimin kuin kirurgin apulainen vieressä antaen erilaisia työkaluja mestarille aina kun niitä tarvittiin erilaisiin leikkaustoimenpiteisiin. Tapetin muotoilu siististi portaiden ja vinojen kattojen mukaan ei ollut aivan helpointa puuhaa, mutta hyvin tästä taas selvittiin ja seinä näyttää erittäin hyvältä.

Tapetoinnin jälkeen sitten pääsimme Kertun kanssa opettelemaan numeroita ja mihin järjestykseen ne kuuluvat.


1..3..7..2...tarkkana nyt!!




13 askelmaa ja näyttäisi siltä että järjestyskin luvuissa on pysynyt.


Kattoon ripustettiin lamppu, seuraavaksi taitaa olla vuorossa vaatehuoneen lattian maalaus ja porraskaiteiden teko. 
Rankan homman jälkeen Kerttu paineli Maunon kanssa sohvalle lepäämään, eipä sinne sitten muu perhe enään mahdukaan.





Yäk...Maunolta pääsi tuhnu!!

Nyt ne muutama kuva matkaan liittyen. Meitä oli kolme täältä Oulusta ja koska jouduimme menemään tampereelle junalla, niin saimme aivan oman vaunun käyttöömme. Eipä olekaan ennen tullut matkattua tällaisessa vaunussa...


...eikä nukuttua 18:sta kerroksessa.


Tuliterässä hotellissa on 25 kerrosta, ylimmässä kerroksessa on ravintola jossa sitten kävimme vielä illan päälle. Kesällä olisi huikeaa istuskella ravintolan terassilla, nyt siellä ei oikein viihtynyt vesisateessa ja kylmässä tuulessa. 
Tässä vielä kuvia huoneesta...







Meillä on kyllä erinomainen ja mukava porukka ympäri Suomea, kaikki ovat ottaneet uuden tulokkaan niin upeasti vastaan. Nauroimme kaksi päivää niin valtavan paljon, että saimme varmasti elinikää lisää useamman vuoden.  Tästä on hyvä taas jatkaa arkea eteenpäin työn parissa, uusia ideoita pää täynnä ja uutta intoa puhkuen.

Antoisaa alkavaa viikkoa teillekin, meillä se taitaa alkaakin pakkasten merkeissä ainakin pari päivää eteenpäin.

12 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta rappusten numerot ja koko remontti<3 Siellä näköjään jotkut peuhailevat sisustustyynyjen joukossa - tuttu näky täälläkin, vaikka luulin jossain vaiheessa, että se nyt ainakin kiellettäisiin Hugolta:D
    Mukavaa viikkoa sinnekin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä hyvä tulee kunhan saadaan valmiiksi. Juu...tyynyjen ja peittojen seassa on niin ihana loikoilla, Kerttu ei edes tule sohvalle ilman tuota peittoa. Eihän näiltä epeleiltä raaski kieltää moista hupia.

      Poista
  2. Ihanat raput niistä tulikin numeroineen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Numerot ovat odottaneet kaapissa jo vuodesta 2011 portaisiin liimaamista, tässä ennätti jo välillä vaihtua portaatkin ;)

      Poista
  3. Kuulostaapa kivalta työreissulta! Ja portaikko näyttää tosi hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli, naurettiin ja täyttä asiaakin käytiin läpi. Uskon että lopputulos portaikossa tulee olemaan hyvä, vaikka välillä jo mietin olisiko sittenkin pitänyt maalata harmaaksi portaat.

      Poista
  4. Kivat tuli rappusista. Aika hurja tuo ikkuna tuossa hotellihuoneessa :o Hyvää loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kivat...mietin vaan vieläkin että onko ne väärän väriset ;(
      No...katsotaan kun saadaan valmiiksi!

      Poista
  5. Ohho, hienot rappuset, vaan ompa noissa numeroissa ollu hommaa, vai onks ne tarroja??
    Joo meillä on kans sama "ongelma", eli kissoille pitäis olla ihan oma soffa. Ahdasta tulee kolmen kissan kaa :)
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarroja tarroja, helppo kun mikä kunhan saa ensin mitattua oikeat kohdat.
      Meillä pitäis varmaan hankkia myös isompi sänky, mites teillä?? ;)

      Poista
  6. Kumma tyyppi....käy melken kivenheiton päässä, eikä edes viitsi ilmoittautua :)
    Olisin voinu vaikka kipasta drinksulle sun kanssa sinne yläkertaan....

    Mikkä numerot? Mä näen vaan ihanoita kisuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun sanoit niin alkoipa harmittamaan!!!!!!! Ei tullut mieleen kun tosiaan oli työreissusta kysymys ja aika tiivis aikataulu...mutta lupaan seuraavalla kerralla ehdottomasti ilmoittaa. Olisikin niin kiva tavata ihan livenä :)
      Eikö olekin suloinen Kerttu portailla, se on sellainen neiti sievänen.

      Poista