Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







sunnuntai 15. helmikuuta 2015

VALMIS!!

Tämä viikonloppu meni portaikon ja keittiön viimeistelyhommissa. Eli puuttuvat listat ja porraskaiteet olivat tämän kertaiset hommat, joten sahausta, maalausta, naulausta ja ruuvausta riitti koko viikonlopuksi. Mutta kyllä nyt näyttää hyvälle, on se vaan niin että pienet viimeistelyt ovat se piste iin päälle!



Maalasin myös ylätasanteen lattian...


...ruuvailin vetimet kaappien oviin...


...viimeistelin vinssin rautaosat maalilla...


...täytin kaapin kukkaruukuilla ja puutarhakirjoilla...






...ripustin taulun seinään, jonka tässä taannoin ostin Tarinat liikkeestä



Taulun teksti on niin ihana ja on täyttä asiaa  myös tänä päivänä, vaikka teksti onkin vuodelta 1692.


Portaikko alkaa olla valmis, vielä alakerran varastonoven fiksailua, yläkerran oven maalaus ja tietysti vielä lopullinen sisustaminen...siinä se sitten on.

Keittiöstä on puuttunut lattialistat, mutta nyt sekin asia saatiin päätökseen. Syy miksi listojen laitto on venynyt, on siinä että näitä listoja mitä meillä on, saa ainoastaan Muhokselta yhdeltä sahalta ja maksavat melkoisen paljon. Hankinta on vain jäänyt ja siirtynyt hamaan tulevaisuuteen, kunnen mies päätti että nyt ne on laitettava. Siinä samassa ideoin hiukan edullisemman ja helpommin saatavan version ja eikun autonkeula kohti Bauhausia.

 Höylättyä lautaa ja peitelistaa...


...niistä syntyy leveää lattialistaa...


Näistä tuli melkeinpä kauniimmat kuin ne alkuperäiset ja huomattavasti halvemmat. Näille tuli hintaa noin 25 euroa, kun taas sahan listat olisivat maksaneet noin 100 euroa.
Alla aikaisemmat listat...


Tällaista puuhaa tänä viikonloppuna. On niin palkitsevaa kaiken urakoinnin jälkeen kun saa ihastella valmiita tiloja! Vaikka mies ei kuulema pidä tätä mitenkään omana harrastuksenaan, mutta minä jopa voisin sen nimetä jo siihen kategoriaan. Ainakin minä tykkään kodin remontoinnista, johtuu varmaan siitä että saan tehdä aina ne mukavimmat hommat ; )

Leppoisaa sunnuntai iltaa, nyt lähden taas ihailemaan mitä olemme saaneet aikaiseksi!

17 kommenttia:

  1. Kaikkea ihanaa te olette siellä saaneet aikaiseksi!
    Portaikosta on tullut niin kodikas, ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä voi sanoa entiseen verrattuna, että kodikas siitä on kyllä tullut ja meidän näköinen.

      Poista
    2. En tiedä tykkäätkö blogihaasteista, mutta laitoin sinulle sellaisen. Sen löydät blogistani jos haluat ottaa osaa, :)

      Poista
    3. Voi kiitos ystäväiseni! Olen vähän laiska niiden suhteen, mutta otan vastaan : )

      Poista
    4. Voi kun kiva, ihanaa! :)
      Laittaisitko minulle osoitteesi, (minttulanelamaa@gmail.com) niin saan pienen paketin matkaan?

      Poista
  2. Voi mahotonta kun olet puurtanut ja kaunista jäläkeä...ja vielä viisautta tähän iltaan vanahan tekstin myötä. Upioita aatelmia ja niin totta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puurrettu on mutta touhu on ollut mukavaa. Tokihan olemme tehneet tätä miehen kanssa yhdessä ja sekin on mukavaa!!
      Taulu on minusta niin kaunis ja teksti viisasta, pitää muistaa lukea sitä aina välillä kun portaissa kulkee.

      Poista
  3. Kadehdittavan ahkeria ja aikaan saapia olette! Tuo listajuttu on ihan huippuidea - todellakin vielä kauniimpi kuin tyyris versio konsanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun jostain tykkää, niin sitä tekee innolla ja mikäpä sen mukavampaa kuin saada taas astetta valmiimpi koti...jos nyt voi sanoa että se olisi koskaan valmis!
      Kyllä köyhä keinot keksii : ) Lista on minustakin kauniimpi kuin tuo perinteinen malli.

      Poista
  4. Kauniit portaat, meillä tuo homma on vielä haaveena ... sitten joskus :-)
    Iloista kevään odotusta teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loppujen lopuksi portaitten maalaus ei niin kamala urakka ollut vaan se kaikki muu mitä ympärille tehtiin.
      Samoin teille, mukavaa ja aurinkoista kevättä!

      Poista
  5. Hieno tuli :) Mutta nostetaanko tuolla vinssillä jotain ylös kenties :)

    VastaaPoista
  6. Vinssi toimi vielä, ennenkuin teimme kaapit tähän tilaan. Katkaisimme vaijerin sekä poistimme vastapainon, kuilussa oli taso minkä sai laskettua alas ja nostettua ylös. Vinssi on muisto navetan ajoilta ja saa nyt olla kiva muisto talomme historiasta.

    VastaaPoista
  7. Voi että, hyvin idoitu tuo listahomma, kerrassaan.
    Ja joo, viimeistelyihin vain menee yllättävästi aikaa ja energiaa, omakin keittiöni odottaa juurikin viimeistelyjä.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hintaero listoilla melkoinen, joten ei huono!! Viimeistelyt ovat niitä mikä helposti venyy ja niihin puutteisiin tottuu...mutta sitten kun ne tekee huomaa miten ne tekevät sen viimeisen silauksen.

      Poista
  8. Wau, näyttääpä hyvältä. Tosi hyvä, tuo listaidea!! Ja mikä vinssi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen tyytyväinen itsekin muutokseen joka on melkoinen. Vinssi on aika magee ja etenkin kun se kuuluu talon historiaan navetan ajoilta.

      Poista