Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 27. lokakuuta 2015

IHAN VAAN PIENIÄ JUTTUJA

Joskus sitä vaan pitää keksiä asiaa vaikka tikunnokasta, joten nyt aivan vaan  muutama juttu ihan pienistä asioista...vaikkapa siitä että sain laitettua kuvan kehyksiin ja esille. Hip hurraa, siinäpä saavutus!



Pastapurkit sai etiketit, tietää paremmin mistä purkista löytyy se juuri oikea...


Saippuakin löytyy oikeasta paikasta...


...kaiken tämän lisäksi haaveilua...




...kynttilöitä poltellen.


Pieniä löytöjä...


...ei mitään suurta. Tasaista hiljaiseloa ja arkea, töitä ja kotia...kaikinpuolin onnellista elämää : ) Siinä tiistain mietteitä.

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Takka on komea, mutta ei tule käytettyä usein. Nytkin sisällä on kynttilöitä, niitä polttelen mieluummin. Puuhella on enemmän se missä pidetään tulta.

      Poista
  2. Kivoja kuvia kaikenlaisista pikku asioista :) Hyvä tasainen arki on ihan parhautta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin on, että sitä arkeahan me elämme suurimmaksi osaksi ja siitä se onni syntyy. Aina ei ole ollut helppoa, mutta nyt saan olla kiitollinen tästä vaiheesta että kaikki on järjestynyt parhainpäin. Vaikeiden aikojen jälkeen taas osaa arvostaa tätä kaikkea!

      Poista
  3. Pienet haaveet ovat niitä arjen helmiä.

    Sinulla näyttää täällä niin ihanan rauhalliselta että taidan jäädä tänne....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei elämään kaipaa mitään suuria ihmeellisyyksiä, ihan tavallinen arki on parasta...välillä on tietysti mukava poiketa siitä arjestakin.
      Rauhallista täällä onkin kun tytär on Espanjassa työharjoittelussa, eikä teini musa soi ja hullunmoinen höplätys jää vain puhelin soittojen varaan ; ) Mutta ikävä on välillä sitäkin kaikkea...vielä kuukausi.

      Poista
  4. Juuh ja vaihdoin taulun paikkaa -postaukset ☺ Mutta kun ei kaikkee ja kaiken paikkaa voi lukijakaan muistaa, niin onhan se kivaa näyttää kuvaa kauniista asioista, eikös?

    Ihana tunnelma teidän olkkarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, ainakin minä tykkään tiirailla toisten kotien nurkkia ja seiniä : )
      Kynttilät ja tuli yleensäkin tuo kyllä tunnelmaa, muuten aikainen pimeän tulo saa olon vähän sellaiseksi plääh tylsyydeksi.

      Poista