Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 6. joulukuuta 2015

KIRJAVANHUKSIA

Mitä vanhempi, sitä symppiksempi...niin se on. Seuraavat Raamattu vanhukset ovat 1800-luvun alkupuolelta...


Aarteita Tarinat-kaupasta jälleen. Alempi 130 vuotta vanha virsikirja on löytö Pänikästä ja Piirongista...



 Alempi ruotsinkielinen Raamattu on vuosien takainen löytö antiikkimessuilta


Pänikästä ja Piirongista löytyi myös partapeilille sopivaa rekvisiittaa...



...sekä ihana ruukku kukalle...


...suloiset sirottimet...


 ...ja vielä kauniit vetimet, mitä varailinkin lisää vielä toisen parin.


 Itsenäisyyspäivän touhuihin on kuulunut... mitäpäs muuta kuin remonttia.


Toisten ahertaessa, osaa Mauno ottaa elämän rennosti...


Kohta pääsemme jälleen tapetoimaan, käytännössä kyllä saattaa aikaa vielä hurahtaa aloittamiseen mahdottoman reissuputken vuoksi. Tänään lähden ajelemaan pariksi päiväksi Kuopioon, loppuviikosta Rovaniemelle, lauantaina lähdemme teatterimatkalle Jyväskylään ja maanantaina taas Kajaaniin...tulee tämä kotimaa tutuksi piakkoin : ) Sitten kyllä taidan hiukan rauhoittaa matkaamista aivan vain lähiseuduille, toki vielä ennen joulua käyn yhden mutkan Kuopiossa. Toki näillä reissuilla on monenlaista mukavaa tiedossa, joten mielelläni lähden matkaan.


Onneksi saimme vihdoinkin lunta, joka kylläkin taas uhkaavasti on osittain sulanut pois. Kynttilöitä on polteltu entistä enemmän...


Hyvää itsenäisyyspäivää ystävät!

8 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää teille :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia:)
    Itsenäisyyspäivän halauksia sinne<3
    SisustEllen

    VastaaPoista
  3. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle, Johanna!
    Sinulla noita ihania aarteita riittää... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Minttu! Se on liikkuvan työn ansiota, liikaa aarrepaikkoja tarjolla ; )

      Poista
  4. Oi, kuinka valtavan kauniita ja ihania juttuja! Nuo vanhat kirjathan ovat todellisia aarteita!!

    VastaaPoista
  5. Kirjat ovat aarteita ja niin kauniita!

    VastaaPoista