Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 29. maaliskuuta 2016

TOUHUKASTA OLEILUA

On ollut todella ihanaa saada hengähtää ja olla muutama päivä pois töiden parista, kyllä sitä välillä lomaakin kaipaa vaikka tekisi miten kivaa työtä. Vielä tämän päivän olen vapaalla ja viimeistelen aloittelemaani pukuhuone projektia. Se on tila mikä on jäänyt aina hiukan sinnepäin vaiheeseen ja siitä ovat muistuttaneet hyvin jo kuukausia seinissä olevat maalinkokeiluläntit. Ehkä huone saa vieläkin odottaa sitä viimeistä silaustaan aina siihen saakka että päästään etenemään kylppäri / sauna remppaan, mutta maalia tuli sudittua niin seiniin kuin kaappiinkin.



Halusin lisätä tilaan lämpöisempää tunnelmaa sävytetyillä seinillä ja olenkin oikein tyytyväinen lopputulokseen. Lattia toivottavasti tulee myös muuttumaan jossain vaiheessa erilaiseksi, jää nähtäväksi millaisiksi.






Huomaatteko tyylin millä olen maalaukseni tehnyt? Koska väriä piti taas ensin kokeilla, aloitin maalaamisen keskeltä seinää ja inhottvat rajakohdat säästin viimeiseksi : )




Kaapin väri vaihtui ruskeasta mustaksi, välissä se ehti olla jo valkoinenkin kokonaista pari päivää. Vaalea näytti silmissäni liian pliisulta, joten väri vaihtui alta aikayksikön tummaan. Arvatkaas puisteliko mies päätään kun seurasi taas näitä touhujani ; )


Pääsiäinen mennä hurahti näissä merkeissä, mutta toki muutakin ehdin tehdä.


Kuten syödä suklaamunia ja ulkoilla. Kissat lähtivät pienen suostuttelun jälkeen ensimmäistä kertaa tälle keväälle ulos raittiiseen ilmaan...



 ...Maunon piti taas ensin hiukan totutella ulkoiluun turvallisesti kopasta käsin...


...kunnes rohkaisi mielensä ja suostui tulemaan ulos sieltä : ) Kerttu rohkeana tyttönä oli heti uteliaana kuuntelemassa outoja ääniä ja haistelemassa uusia tuoksuja, ilmi selvästi kissa nautti suunnattomasti olostaan ja siitä että on jälleen tullut kevät.


 Sää oli mitä ihanin ja auringossa tarkeni jopa istuskella hyvän tovin


 Nuotiotulet sytyteltiin parina päivänä...


...ja Kajaanissakin kävimme sunnuntaina, joten monenlaista on ehditty tehdä.
Tänään nautitaan vielä auringosta, huomiseksi taisi olla luvassa sadetta. Mutta lumi lähtee ja kesä lähestyy rytinällä.
Mukavaa tiistaita!

4 kommenttia:

  1. Pukuhuoneesta tuli oikein nätti. Laittaisitko kuvaa kissojen ulkoilutilasta. Sellainen pitäisi kesällä tehdä ja ideat itsellä vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tästä vanhasta postauksesta löydät yhden kuvan: http://sofiantupa.blogspot.fi/2015/06/plaah.html

      Poista
  2. Vastaukset
    1. No voi Jaana, kiitos ja kumarrus! Vaikka vähän täällä poden jonkinasteista sisustuskriisiä, yhtäkkiä en enään tiedä millaisen kodin haluaisin olevan. Hullua, voisi tuota parempaakin ajateltavaa olla :(

      Poista