Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

INTOHIMONI

Kaikki varmaan jo sen tietää, että intohimoni kohdistuu kaikkeen ajansaatossa patinoituneisiin esineisiin, kauniisti ruostuneisiin ja kuluneisiin aarteisiin. Myös tietyt tavarat saavat eritoten sydämeni sykkimään ja niinpä tarpeeksi kaunis vaaka muunmuassa on hyvin vaikeasti ohitettava esine. Niinpä siis kävi, että tämä 1800-1900 luvun taitteesta oleva kaunotar kotiutui meille...mistäpä muualtakaan kuin Tarinat kaupasta jälleen!





En siltikään halua että kotimme täyttyy näistä kyseisistä ihanuuksista, joten jostain aion luopua taas tämän aarteen tullessa meille. Omistan nyt kolme sellaista vaakaa, mistä en aivan äkkiä suostu luopumaan...muut ovat aina harkinnassa.




Toinen ihanuus Tarinoista oli tämä kivasti krakeloitunut kannu kukkineen, joka pääsi koristamaan komuutin päälle seuraavaa remonttikohdettamme kylppäriä.




Kirpparilla on taas mennyt tavaraa niin kivasti kaupoiksi, että hyvällä omallatunnolla olen muutaman ostoksen tehnyt kotiinkin päin.
Ulkona on niin ihanan aurinkoinen sää, joten nyt suuntaan itseni ulos ja lähden nauttimaan keväästä. Aurinkoista sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti