Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt yhden teinin sekä yhden nuoren herran äiti ja ihanan miehen vaimo, jonka sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogissa seuraillaan myös näiden veijareiden touhuja ja kommelluksia.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







tiistai 15. marraskuuta 2016

MUKAVA MAANANTAI

Harvoin se siltä tuntuu, mutta nyt kyllä oikein odotin maanantaita : ) Työpäiväni poikkeuksellisesti kohdistui Kokkolaan, minulla ei ollut mitään sitä vastaan että sain käväistä siellä mutkin. Pieni taka-ajatus minulla siinä oli, pääsin päivän päätteeksi poikkeamaan Heidin luona Antik Helenissä.

Kyllä siellä oli taas niin kaunista ja jouluistakin, voisin muuttaa tuohon putiikkiin...antiikkitavaroiden taivaaseen!



















Voitteko väittää että musta olisi jotenkin synkkä väri, minusta se on kodikasta. Heidillä on kyllä taito laittaa asiat kauniisti esille, voisin ottaa kaikki täältä meille kotiin.

Valitettavasti siihen ei ole mahdollisuuksia, joten jouduin tyytymään vähempään : ) Mutta ripaus mukaan omaan kotiin ja olen tyytyväinen löytöihin.



Iso leikkuulauta sai kaveriksi pienemmän, kauniita yhdessä!
Muutama kranssi jouluksi, nämä viehättävät yksinkertaisuudellaan ja luonnollisuudellaan.



 Ja ihana vanha lyhty kylpyhuoneeseen.


Kylpyhuoneen remontti on alkanut pyörimään mielessä yhä enemmän ja enemmän, luulen että käynnistämme sen työstämisen lähiaikoina. Tiedän aika tarkkaan mitä tunnelma tulee täällä olemaan ja siksi myös tämä ihana vanha tuoli Tarinat kaupasta kotiutui meille.


Carpe Diemit ovat mennyttä aikaa, joten tarra lähtee kaapista ja tunnelma muutenkin tulee olemaan pelkistetty ja tunnelmallinen... pieni vivahde talonpoikaiseen ja savusaunaan.


Näissä haaveissa nukkumaan ja aamulla nokka kohti Kuusamoa, öitä!

4 kommenttia:

  1. Ihana tunnelma! Lauantaina menemme Kokkolan Tullipakkahuoneen joulumarkkinoille ja samalla voisi kurkistaa Heidin jouluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalle, käy ihmeessä myös Heidin luona! En taas meinannut päästä ulos sieltä, voisin joskus majoittua sinne muutamaksi päiväksi :)

      Poista
  2. Kiitos kivadta blogista. Eka kommentti sinulle ihan siksi, kun mielestäni leikkuulautasesi ovat ns. leipälautasia, eli apuvälineitä sille, kun leipä laitetaan leivinuunin arinalle. Ainakin tuon mallisia on ollut mummoloissani ja ihan omassa lapsuuden kotonanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten varmasti onkin, pientä on kyllä oikeastikin käytetty leikkuulautana. Näitä myydään tällä nimellä ja en muuta ajatellutkaan, ovat JDL:n valikoimista. Itse en kyllä raaski leikellä näiden päällä mitään, saavat olla koristeena ja tarjoilu käytössä.
      Kiitos kivasta kommentista, aina on mukava saada kuulla että täällä viihdytään!

      Poista