Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 12. joulukuuta 2016

KAIKKI HYVIN

...ainakin toistaiseksi : ) Kylppärin seinien maalaus on saatu korjattua, totesimme että syy maalin kuohumiseen oli liian lyhyt kuivumisaika. Vaikka annoimme toisen seinän kuivaa pidemmän aikaa ennen toista maalausta, ei aika siltikään riittänyt. No, nyt on kaikki hyvin ainakin vielä...toivoa vaan saa että seinillä pysyy. Lattialaattojen valinta onkin ollut sitten seuraava iso ongelma, syynä yläosan väri. Koska seinien laattamaaliin en uskalla luottaa täysin, päätin että lattialaatat eivät saa tulla maksamaan maltaita. Valikoimaa kyllä löytyy halvemmistakin, mutta aina kun tuon mallin kotiin niin väri riitelee vihreään taittavan seinän kanssa niin että pahaa tekee. Nyt sitten pähkäilen eriväristen laattojen kanssa mikä sopisi parhaiten vai sopiiko mikään : )


Kehys löytyi Tornion kirpparilta viime viikolla, siitä aivan oma ajatus ja lähti mukaani värinsä vuoksi.


Tänään mennään tässä vaiheessa, yritän hahmottaa hiukan kokonaisuutta ja laatan väriä. Suihkut on saatu paikoilleen, listat vielä puuttuvat ja kuin myös kaikki muu tarpeellinen mitä kylppäriin tarvitaan.





Luulen että sopiva laatta voisi olla tuo alanurkassa pilkistävä, täytyy vielä nukkua yön yli ja katsoa olenko samaa mieltä vielä huomenna. Kuvassa väri näyttää täydelliseltä, mutta hiukan arveluttaa isompana pintana että ei vaan ala sittenkin näyttämään siniseltä. Saas nähdä...vieläkö joudun maalaamaan uuden värin seinän yläosaan ; ) Väri asiat ovat kyllä aika vinkeitä, eri valot tuovat esille aivan yllätys värejä ja siinäpä sitä haastetta riittää. Mutta kaiken kaikkiaan olen kylppärin tunnelmaan todella tyytyväinen, se on juurikin sitä mitä olin ajatellutkin.
Viime viikonlopun teatterimatka Jyväskylään hiukan hidastutti remonttia, mutta eiköhän me vielä jouluksi saada kaikki kuntoon. Kuivumisajat ovat niitä ärsyttäviä odotteluvaiheita ja onkin luonut hiukan haasteita suihkussa käyntiin. Mutta näköjään olemme saaneet aina jotenkin asiat järjestettyä ja eilen kävimme jopa saunassa kesken remontin.
Näin täällä touhutaan, mukavaa pakkasviikkoa kaikki ihanat!

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti maali pysyy! Sillä komealta alkaa näyttää jo :). Laittaisin tuohon tumman laatan. Meillä on aika tumma, mutta isonakaan pintana ei näytä huonolta tai liian tummalta, kun muualla on vaaleaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tummaa minäkin haluan, mutta nuo kaikista tummimmat eivät oikein anna oikeutta ammeelle. Tuo harmaakin näyttää suht tummalle verrattuna entiseen, mutta katsotaan nyt mikä on lopputulos kun aikani pähkäilen ja tuskailen :)

      Poista
  2. Tsemppiä sinne, varmasti tulee upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan että maali toimii...muuten kyllä olen tyytyväinen tunnelmaan.

      Poista