Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 17. joulukuuta 2016

MELKEIN MUTTA EI VIELÄ

Nyt en enään malttaisi odottaa sitä viimeistä silausta, se paras h-hetki kun pääsee sisustamaan valmiin tilan remontoinnin jälkeen on niin huikean mahtava tunne. Tuntien urakointi palkitaan onnistuneella lopputuloksella ja se minkä on päässään suunnitellut, onkin nyt siinä juuri sellaisena jos ei jopa parempana kuin sen olit ajatellut. Saan antaa suuren kiitoksen taitavalle miehelleni, joka on taas toteuttanut hullut päähänpistoni melkein mukisematta ; ) Kovasti uhosin tekeväni kaiken itse, mutta kyllähän se ei aivan niin mennyt... tuskin olisi kylppäri tämän näköinen jos olisin joutunut yksin tähän puuhaan.
Nyt sitten ollaan menossa siinä vaiheessa, että koristelistat on laitettu paikoilleen ja lattialaatat ovat saumausta vailla. Ei siis olla kovin kaukana siitä vaiheesta että päästään tekemään se loppusilaus, eli sisustamaan : )





Laattavalinta osui oikein nappiin, sulassa sovussa ovat värit keskenään. Yläosakaan ei enään näytä niin vihreälle, vaan muuttui laattojen myötä taas harmaaksi : ) Taidan päästä jouluna vaahtokylpyyn niin kuin olin uumoillut, töitä on tehty paljon mutta kyllä se on ollut sen arvoista!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Vanhuus on tullut, joka paikkaa kolottaa eilisen konttaamisen jälkeen ja eikyn pitäisi jatkaa : )

      Poista
  2. Tyylikäs lopputulos! Kiitos ompeluavusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tyylinen : ) Kiva jos sait vinkkiä ompeluksiisi, olet kyllä taitava tekijä!

      Poista
  3. erittäin tyylikäs lopputulos, jonka sisustus varmasti vielä viimeistelee. Hienoa saada jouluksi tuo valmiiksi !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutos entiseen on kyllä aikamoinen, ihana saada jouluksi käyttöön.

      Poista
  4. Tosi hienolta näyttää! Upea tuo laattojen päällä oleva lista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lista antaa tosi paljon ilmettä kylppäriin, tykkään kovasti. Kiitos kommentista!

      Poista
  5. Tosi upeelta näyttää. Lista on nappivalinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lista antaa aivan uskomattoman paljon ilmettä ja sitä tunnelmaa mitä toivoinkin vanhantalon kylppäriin.

      Poista