Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

KYLLÄSTYNYT

Mikähän ihme tätä emäntää vaivaa, olen niin kyllästynyt liikaan pikku hilpetööriin ja koko ajan tekisi mieli vaan enemmän ja enemmän vähentää tavaraa. Tämä ähky koskee lähinnä kaikkea pientä koristetta mitä on joka paikka pullollaan. Varmasti huonekalujakin saisi vähentää mutta se onkin jo paljon vaikeampaa, niihin kiintyy helposti liikaa ja luopuminen vaatii paljon enemmän harkintaa. Huomenna kaikenlisäksi yksi vanha kaappikaunotar on tulossa jälleen taloon ja aivan tarkkaa suunnitelmaa sen sijoitteluun ei edes vielä ole. Mutta sen verran oli komea ja edullinen yksilö, että en raaskinut olla ostamattakaan. Ostos on tehty jo useampi kuukausi sitten ja sovimme myyjän kanssa että se meille kotiutuu sitten kun hänellä on kulkua Ouluun päin.
Huoh, mihinkähän nämä ylimääräiset kaapit sitten lykkäisi odottamaan päätöksiä!! Kyllästyttääkö teitä muita koskaan oma koti ja siellä oleva tavara????

Yksi ärsytyksen kohde on tällä hetkellä aulatilamme alakerrassa. Siirtelen joka päivä tavaroita paikasta toiseen ja mihinkään en ole tyytyväinen.




Vähennän ja vähennän tavaraa, pienet salusiinit taas ovat uusi lisä. Kaipaan seesteisyyttä, mikä tässä talossa ja tavaramäärällä ei olekaan ihan simppelijuttu toteuttaa. Kamppailen koko ajan itseni kanssa, mitä muutoksia haluan ja mitä olen valmis toteuttamaan. Ei oo kuulkaas aivan helppoa taistella oman mielen kanssa!!




 Minun silmissäni tässä on vieläkin aivan liikaa tavaraa, mitä jättäisit pois jos saisit sisustaa tämän tilan?? Sanokaa nyt oikein suoraan, katsotaan jos vaikka jokin ratkaisu löytyisi tähän kriisiin : )





Hiukan huonoja kuvia ikkunaa vasten otettuna, mutta alla oleva otos kaikenkaikkiaan antaa sen kuvan mitä haluaisin kodilta nyt... seesteisen rauhallista missä kaikki on tasapainossa. Ei tyhjää, mutta ei liikaakaan.


Pyydän ideoita teiltä, koska ulkopuolelta on niin paljon helpompaa nähdä asioita kun ei ole liian lähellä. Jos tämä olisi jonkun toisen koti, osaisin luultavasti tehdä hyvinkin radikaaleja muutoksia... mutta omaan sokeutuu ja ne päätökset on niin vaikeita tehdä.



Jospa kotia tarkkailisi välillä tuolta ylhäältä päin kuten Mauno, asiat voisivat näyttää toisenlaisilta.

Näissä aatoksissa tänään : )

11 kommenttia:

  1. Minä kyllä tykkään noista sinun asetelmista kovasti, mutta ymmärrän paremmin kuin hyvin vähentämisen halun, kun itse olen aika minimalismin kannattaja omissa nurkissani. Mieli lepää, kun on tasoilla ja seinillä tilaa. Laita vaan rohkeasti jotain pois näkyvistä, mutta ei se silti tarkoita, että pitää luopua niistä heti kokonaan. Ehkä niiden poissaollessa näet tavarat uudessa valossa, kun pengot niitä varastossa ja tunnet heti, jos jonkun haluat taas näkyville tai joku ei miellytä, ja voit ehkä luopua. JOs heti pitäisi jotain karsia, jättäisin ekalle piirongille vain kehykset ja lampun, eli kynttelikkö ja kasvi pois. Sohvan päällä olevalla hyllyllä pitäisin vain jotain aika pientä ja siroa. Voisiko häkki mennä muualle? Entä jos kiinnität sen roikkumaan ilmavammin esim. katosta johonkin nurkkaan? Hylly kevenisi ilmeeltään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, heti aloin kokeilemaan ja hoksasin... häkki oli liikaa hyllyllä ja kummasti keveni kun siirsin sen pois 😀 Muutakin tein, palaan kuvin asiaan 😀

    VastaaPoista
  3. Hih :) täällä tavaraa lähtee kiertoon sitä vauhtia, ettei perässä pysy..sain sovittua tälle keväälle tuvan remontin..ja luulenpa, että täällä ei ole yhtään enään samoja tavaroita / juttuja kuin nyt..haluan valoa valoa ja valoa :) komppaan Pilviä!! Hyllylle ehkä laittaisin tuuhean viherkasvin hyvin eleettömässä ruukussa pelkästään tuomaan tilaan raikkautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö me olla vähän höperöitä, mutta kivaa ja välillä tuskallistakin tämä venkslailu on! Sainkin jo heti Pilvin kommentista oivalluksen ja kas vaan, heti parani! Tuota viherkasviakin voisin kokeilla... kiitos!!!! 😀

      Poista
  4. Minä ottaisin sen lampun pois lipaston päältä. Tuttu tunne tuo, että välillä tulee suorastaan ähky kaiken tavaran kanssa 😊 terv Riikkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä podetaan todellakin ähkyä, mutta katsotaan milloin se kääntyy taas toiseen suuntaan : )
      Lamppua mietin minäkin, mutta se taitaa siltikin jäädä siihen. Nyt olen hiukan vaihtanut kokoonpanoa muuten kaapin päällä ja näyttää aika kivalta jo. On tämä joskus niin pienestä kiinni ja itse ei silmä näytä mikä on vialla. Kiitos kommentista!!

      Poista
  5. Howdy would you mind letting me know which webhost you're utilizing?
    I've loaded your blog in 3 different browsers and I
    must say this blog loads a lot quicker then most.
    Can you suggest a good internet hosting provider at
    a honest price? Cheers, I appreciate it!

    VastaaPoista
  6. Hello colleagues, pleasant paragraph and fastidious argumets commented here,
    I am actually enjoying by these.

    VastaaPoista
  7. Hi there! I just wanted to ask if you ever have any issues with hackers?
    My last blog (wordpress) was hacked and I ended up losing
    many months of hard work due to no data backup.
    Do you have any solutions to stop hackers?

    VastaaPoista