Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

PALJASTUS

Olen jo jonkin aikaa vihjaillut mieheni pihalla olevasta kivasta projektista ja nyt kun alkaa olla jo jotain kivaa näytettävääkin niin paljastan vihdoin mitä siellä valmistuu. Tattadadaa....


Kaikki lähti liikkeelle tästä...
Viime kesänä eräässä tapahtumassa oli mahdollisuus päästä kokeilemaan millaiset löylyt saa pienen pienessä peräkärrysaunassa. Uskokaa pois, löylyt oli hyvät ja olisin voinut istua siellä vaikka kuinka pitkään. Tämä armastukseni kun sattuu olemaan sellainen tapaus että tykkää puuhastella milloin mitäkin, sai hän ajatuksen päähänsä että haluaa tehdä samanlaisen meillekin : )


No samanlaisen... ehkä kuitenkin enemmän meidänlaisen, tässä hänen piirtämänsä hahmotelma : ))
Tämän jälkeen alkoi armoton etsintä sopuhintaan saatavasta alustasta ja se löytyikin läheltä. Tästä alustasta oli purettu jo valmiiksi pois vanha asuntovaunu.


Alustassa olikin harmittavia yllätyksiä ja mies joutui aloittamaan työn kunnostamalla sen toimivaksi, koska tämähän täytyy oikeasti katsastaa ja olla lainmukainen sekä turvallinen liikenteessä. Mutta mitäpä taitava mieheni ei pystyisi tekemään, alustasta saatiin aivan käyttökuntoinen ja seuraavaksi siihen asennettiin lattia vesivanerista.


 Seinärunkoja ja kattoristikoita valmiina odottamassa lauhempia ilmoja jotta kärryn voi vetäistä tallista ulos.




 Sitä odotellessa mies kunnosti vanhoja ikkunoita, uudet lasit rikkinäisten tilalle, kittausta ja maalausta...




Pikkuhiljaa päästiin kasaus vaiheeseen, katon runko jo valmiina...


...seuraavaksi seinien rungot pystyyn, kattopellit paikoilleen. Sen jälkeen suunnitelma miten saadaan katto nostettua rungon päälle, ei nimittäin ihan kevyt ollut. Uskokaa tai älkää, mutta teimme sen kahdestaan!!!!
Kuvassa näkyy miten tämä oma pellepelottomani keksii ratkaisut, saimme kuin saimmekin suht helposti katon liukumaan puisia kannakkeita pitkin ylös : )



Seinien suojaksi viriteltiin pressut suojaamaan lumelta ja päästiin hiukan fiilistelemään. Sisälle nostettiin jo kiuas, jotta sen tarkempaa paikkaa päästään suunnittelemaan. Kun on kysymyksessä "peräkärry", on tarkkaa että paino jakaantuu oikeisiin paikkoihin ja sitä ei saa olla kuin se sallittu määrä mitä tälle alustalle on merkitty.


Myohemmin suunnitelmat muuttuivatkin juuri tämän vuoksi ja kiukaan paikka vaihdettiin toiseen kohtaan. Alkuperäisten suunnitelmien  mukaan lauteet olisivat olleet sivulla ja kiuas peräosassa, mutta nyt lauteet tulevatkin perälle.


Koska asuntovaununalusta on mukavan kookas, mahdollistaa se myös pukuhuoneen. Tässä on jo väliseinän runko ja oviaukko kohdillaan.


Minun tehtäväni on ollut etsiä sopivia vanhoja tarvikkeita jotta tyyli pysyisi meidänlaisena. Alla pukuhuoneen ja saunan välinen ovi.


Seuraava vaihe onkin sitten jo vähän näkyvämpää ja mieluista, saunaan saatiin seinät!





Renkaiden kohdalla täytyy olla mahdollisuus päästä niihin käsiksi, sekin asia ratkaistu oikein silmiähivelän kauniisti näin naisnäkökulmasta ; )


 Puutarhapenkin avulla suunniteltiin lauteiden ja kiukaan paikkaa...


Tässä välissä mies hankki uuden puukiukaan aikaisemman vanhan tilalle, entisessä osoittautui pieniä asennus- ja suojaus ongelmia.


Seiniin on levitelty Uulan rautasulfaatti jonka tehtävä on harmaannuttaa laudan pinta luonnollisesti. Nurkkaan kiinnitetty malliksi jo harmaantunut laudanpätkä, saas nähdä onnistummeko tässä. Jos toisin käy, sitten mökkeröinen saa punamullan päällensä.



Myös väliseinä saunan ja pukkarin välille tehtynä, mukavaa kun pystyi jo alkaa hahmottamaan paremmin mittoja ja miten täällä sitten lopulta sisustellaan.



 Ulko-oven mies teki itse, tässä suunnitelma...


...ja tässä toteutus...


Alunperin ovi oli korkeampi, mutta vaimon määräyksestä sitä hiukan madallettiin ja totesimme että se oli hyvä ratkaisu. Mukavamman näköinen mittasuhteiltaan ja...



...mahdollisti myös pienen katoksen asentamisen...



 Myös kiukaan paikan varmistuttua sai mies asennettua piipun paikoilleen.



Kiukaan päällä on säiliö mistä saamme lämmintä vettä joka lasketaan suoraan maitotonkkaan kylmän veden sekaan. Tonkkaan tulee hana mistä saamme sitten valmiin kylpyveden vatiin, kätevää!


Seuraava ilmetta antava projekti oli ikkunoiden asennus paikoilleen...


 Oven ikkuna on saranoilla, joten sen saa myös auki.


Alla saunan ikkuna...




Pukuhuoneen ikkuna...


Kuvassa seinä näyttää jo paljon harmaammalta kuin todellisuudessa on, toivotaan että saamme kauniin lopputuloksen.





 Nyt aletaan olla reaaliajassa, viikolla mies asensi kattoon eristeet...



Ja tänä viikonloppuna minä pääsin maalauksen kimppuun, mies valmisteli kaikkea mitä ei näin ykskaks päälle edes huomaa. Monta vaihetta on tällaisenkin teossa, mutta lopputulos näyttää jo lupaavalle.


Aikamoinen ero entiseen ja oveakin piti päästä kokeilemaan.






Tunnelma haluttiin savusaunamaisen hämyisäksi, joten väriksi valittiin hiilen värinen Uulan Ilona kuultomaali. .



Kokeilen myös miltä sama sävy näyttää pukuhuoneen puolella, jos ei miellytä niin maalaan päälle. Tänne tilaan on tarkoitus tulla vielä panelointi seinään, joten pääsin vasta kokeilemaan yhtä valmista pintaa.


Tähän pisteeseen pääsy on vaatinut mieheltä aika monta tuntia syksystä saakka. Aikaa menee valmistumiseen kauan, koska rakentaminen on ollut pakko tehdä talvella pitkälti säiden mukaan. Mutta nyt alamme olla jo siinä vaiheessa, että tämä rouva alkaa olla aika malttamaton ja sormet syyhyään päästä sisustamaan sauna. Voi miten ihanaa on päästä testaamaan ensimmäisiä löylyjä, toivon mukaan se toteutuu toukokuun aikana.

6 kommenttia:

  1. No jopas on ihana sauna! Hyviä löylyjä vaan :) .

    VastaaPoista
  2. Voi mahoton kuinka kiva projekti 👌😁
    Mä mietin jossain kohden, että mitä kesäpaviljonkia siellä tehdään -tää on paljon hienompi juttu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä alkaa innostua ja kovasti haluttais jo saunomaan. Tänään on kirpparilta ostettu emalivatia ja verhokangasta, sormet syyhyäisi jo sisustuspuolelle 😄

      Poista
  3. Aivan huikeen ihana sauna! Taitava on miehesi. Ihania löylyjä teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ja on hän, odotan innolla ja vähän malttamattomana ekoja löylyjä.

      Poista