Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

OSTOKSIA

Ihana kesäinen viikonloppu alkaa olla lopuillaan ja yllätys yllätys, sataakin taas vettä vaihteeksi. No kaitpa sitä saattaa töissä olla sateellakin, onneksi sentään saatiin muutama päivä nauttia tuosta suloisesta lämmöstä ja auringosta.
Olimme Ristijärvellä kausipaikallamme asuntovaunulla ja nautimme vain oleilusta ilman  mitään kiirettä. Se on paikka missä ei tarvitse miettiä mitään kovin tärkeää eikä ennenkaikkea mitään kotitöitä. Arttukin alkaa olemaan jo vähän rohkeampi vaunuilija ja alkanut tutkimaan reviiriään vähän laajemmin vaunun ympäriltä.


Terveiset vaan Onni-veljelle...kyllä maalla on mukavaa!!


Lauantaina hyppäsin heti ysiltä aamulla virkeänä autoon ja nappasin mennessäni Paltamosta työkaverini kyytiin...ja... eikun nokka kohti Vaalaan antiikkikirpparia.
Siellä oli perjantaina ja lauantaina suurkirppari tapahtuma ja tavaraa entistä enemmän tarjolla, live musiikki soi ja tunnelma oli mitä mukavin, kuten sääkin. Paikan isäntä pahoitteli meille, että perjantaina oli ollut niin paljon väkeä ja ostajia että tavara valikoimaa ei enään lauantaille ollutkaan niin runsaasti jäljellä. Mutta olihan sitä vielä ihan ostettavaksi astikin...


...nämä tarttuivat mukaan tällä kertaa. Haarukoita, veitsiä ja lusikoita 12:sta hengelle


Lasiasetteja lisää jemmaan (huomasin juhlissa että näitä saisi olla enemmänkin) ja pieni lasikulho on kiva vaikkapa kynttilälle (1€)


Suloinen vati esim. salaatille...


...ja sitten vielä seinävalaisin pojan vasta rempattuun huoneeseen. Se on aika kiva lamppu, kun sitä saa käännettyä eriasentoihin sivulle sekä ylös ja alas.


Olisihan siellä ollut vaikka mitä kivaa, ihania huonekalujakin... mutta kohtuus kaikessa ja kerrankin järki mukana minullakin :0) Sitä paitsi, täytyyhän sinne mennä vielä uudestaankin taas joskus.

Sellainen oli tämän kerran kirppariretki Vaalaan. Muuten lauantai menikin aivan vain saunoessa ja syödessä. kotiin oli mukava palata taas rentoutuneena. Ensi viikolla suunnistammekin sitten Kuopioon ja sinne avattuun Ikeaan. Mitään sen ihmeempiä ei sieltä ole mielessä, mutta täytyyhän se sekin ihme käydä katsomassa paikanpäällä.

Pieni vilautus vielä kotoa...

Vaihdoin hiukan uutta ilmettä kesäksi ruokailutilaan Hobby Hallista tilaamillani verhoilla ja tyynynpäällisillä.



 Verhon kuva-aihe näkyy paremmin tästä tyynystä


 Vielä pari istuintyynyä, joille ei vielä aivan tarkkaa käyttötarkoitusta... mutta olen kuin Sulo Vilen konsanaan (Tankki täyteen ohjelmasta). Mutta kun sai niin halavalla, että oli pakko ostaa!


Portaikon ikkuna sai aiemmin kirpparilta löydetyn virkatun kapan peitteekseen.


Tällaiset kuulumiset Laitakadulta tälläkertaa. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ps. Meidän Turkin matkaajalla on kuulema todella mukavaa siellä kaukana lämpimässä :0)

7 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia löytöja oletkin tehnyt!!!
    Varsinkin nuo aterimet ja astiat ovat kyllä ihan aarteita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, kyllähän näillä kelpaa evästä suuhunsa ammentaa :0)

      Poista
  2. Voihan vihnale noita aterimia!!! Aivan mielettömän ihanat!!! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös vaan, minusta ne olivat niin kauniit ja kaikkia on 12kpl!!

      Poista
  3. Voi, sun kanssa ;DDD Mä muistan, mitä me juteltiin taannoin *hih* Mä oon ollut niin kiinni töissä, etten ole päässyt tuhlaamaan, mutta nyt alkoi se loma...

    Tutun näköiset istuintyynyt ;D

    Artulle haleja, toinen on niin valppaana kuvissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin Satu,taas minä hurahdin :0) Mukavaa lomaa, nauti täysin siemauksen vapaudesta!
      ...ja Pörrille terkut

      Poista
  4. Voi kuinka ihania aterimia! Ja lamppu on myös aikas upea. Täytyispä yrittää itselläkin kierrellä kirppareita nyt kun on aikaakin lomalla ollessa :)

    VastaaPoista