Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 19. marraskuuta 2012

VIIKONLOPUN KIRPPUTORI KIERROS OULUSSA

Haluutteko nähdä mitä Oulun kirpputoreilta löytyi?? Kyllä kait te jo hulluna pidätte, mutta tälläinen minä oon... hulluna kaikkeen ihanaan kauniiseen ja halpaan :) Voi kait sitä harrastuksenakin pitää ja en polta tupakkaa eikä ravintolatkaan houkuttele... joten... parempaan tarkoitukseenhan ne rahat menee kun kotiin näitä ihanuuksia kannan. Seli seli... nyt menoksi!

Enhän minä sitten päässyt kuin puoleen väliin matkasta ja arvatkaapa minne eksyin?


Jos joku yhtään maantietoa hallitsee niin varmaan jo arvasi että Vaalaan tietysti... mutta siihen oli syykin, sillä tämä poikapatsas jäi mieleeni viime kerralta ja siellähän se vielä odotti minua. Patsaan tyttöpuolinen kaverihan meni ystävälleni.


No eihän se sitten siihen jäänyt :) Tästä 30-luvun puhelimesta jo melkein "tapeltiin" erään miehen kanssa, mutta VOITIN! Hän onnitteli kuin herrasmies minua saaliistani ja arvaa vaan hymyilinkö voitonriemuisena. HULLU!!!


Hullu tai ei, mutta tässä se nyt sitten jokatapauksessa nököttää olohuoneen kaunistuksena.


Muutama pikkuliina vielä ja parit pikkupihdit ja näin olin valmis jatkamaan matkaa Oulua kohti!



Paitsi että... löysin myös kauniin kahviastiaston Aseman laidalle ja näinpä soitto pikaisesti kohteeseen: Haluutsä? No arvatkaa mikä oli vastaus?? Se varmaan selviää piakkoin kun käytte Satun blogissa välillä kurkkimassa ;)
Lisäksi tämä pieni veitsenlepuuttaja mäyris oli pakko ostaa ihanalle ystävälleni joka rakastaa mäyräkoiria.


No nyt sitten jatketaan matkaa. Olin siis menossa serkkuni luokse kyläilemään ja parantamaan maailmaa oikein taas olantakaa. Suunnitelmissa oli lauantai päivänä kiertää urakalla kirppiksiä läpi ja humputella aivan vaan pelkästä löytämisen ilosta kaikkea tuiki tarpeellista. No sitä tarpeellistahan me tytöt kyllä löydettiin! Oltiin kuolla nauruun kun auton takapenkki oli pakattu kattoa myöten täyteen kaikenlaista kamaa (Huom! Ei  pelkästään minun ostoksia) kun palasimme nälkäisinä ja onnellisina takaisin kotiin. Mutta taas täytyy siteerata Sulo Vileenin lausahdusta: Kun sai niin halavalla :)


Kahvilusikat ruusukuppeihin on ollut hakusessa jo jonkin aikaa ja nyt ne sitten löytyvät Osto ja myyntiliikkeestä nimeltään Ajaton Aika. Mukaani tarttui myös kaunis pieni ja vanha piianpeili.



Olisihan siellä ollut vaikka mitä ihanaa, mutta kaikkea en sentään minäkään raaski ostaa ja sitä paitsi aika monta kirpparia vielä käymättä. Eli eikun auton keula kohti seuraavaa aarreaittaa...



Kahvitteluhetkiin romanttiset pöytätabletit 6 kpl


Yhdeltä myyntihyllyltä löytyi kaikenlaisia kivoja ompeluksia ja virkkauksia. Suloinen keittiöpyyhe on ommeltu vanhasta pyyhkeestä ja on niiiin ihanan pehmoinen.



Tällaiset aarteet tällä kertaa + pari Luhdan toppatakkia vielä, aivan kuin uusia. Siinäpä sitä sitten ihmeteltiin löydöksiä ilta yhdessä ja juotiin pari lasia viiniä ja naurettiin meidän touhuillemme. Näitä hetkiä kyllä välillä oikein kaipaa, aika tuntuu kulkevan niin sukkelaan arjessa että ystävät jäävät unholaan pitkiksikin ajoiksi välillä.

Sunnuntaina sitten paluu arkeen ja kohti kotia. Kyllä vaan sekin tuntuu mukavalle kivan viikonlopun jälkeen ja mikäpäs sen parempaa kuin paluu oman perheen luokse omaan kotiin. Paluumatkalla käväisin vielä pikimmiten Muhoksella Coyntry Decossa katsastamassa sen tarjonnan. Kaikkea kaunista, mutta kiitos nyt riitti!

Paitsi...


...ensimmäinen adventtisunnuntai lähestyy ja täytyyhän se jotenkin huomioida ;) Että näin... tällainen reissu tällä kertaa.

Palaillaan!

14 kommenttia:

  1. Minen sano enää mitään, mie oon sanaton :O

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo puhelin, mä vaan kuolaan sen perään ♥

    Kiitokset suuret vielä kahviastiaston puolesta! Se on tosi mieluinen! Laittelen postausta siitä ja muista vielä tällä viikolla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo..o, se on ihana. Hyvä että tykkäsit, laitahan postausta tulemaan uusimmista aarteista.

      Poista
  3. Blogissani on Liebster-tunnustus sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, lähdempä kurkkimaan logiisi. Palaan asiaan piakkoin.

      Poista
  4. Aivan IHANIA löytöjä!
    Samainen harrastus on minullakin ja pidän sitä aika kesynä juttuna...:))

    VastaaPoista
  5. Ihana Irmastiina, on kiva kuulla jälleen että en ole ainoa tämän alan harrastaja :)

    VastaaPoista
  6. samaiset selitykset löytyy täältäkin kirppariharrastuksen puolestapuhumiselle :)
    mikäs sen mahtavampaa ko halavalla saa :)

    VastaaPoista
  7. Olen samaa mieltä siskoseni ja sitä paitsi ilman näitä löytöjähän ei voi elää!!
    Oot ihana puolesta puhuja :)

    VastaaPoista
  8. Oioi täällä sitä taas lueskellaan ihan vihreänä : ) Täällä pääkaupunkiseudulla ei oikein osata tuota hinnoittelun taitoa! Olen menossa Ouluun työmatkalle ensi kuussa, täytyy oikein tutkia, onko jokin näistä paikoista alkuunkaan keskustan/lentoaseman suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, hinnoissa löytyy monenlaista eroa... myös täällä. Mutta tuo Vaalan kirppis on aivan oma lukunsa, siitä on tullut aika suosittu paikka nykyään. Ihmisiä on monen metrin jono jo puolta tuntia ennen avaamista ovella ja rynniminen aika moista kun ovi aukeaa :) Tämä on aivan totta!!
      Oulussa tuo Ajaton Aika ihana osto ja myyntiliike on ainakin keskustassa ja Pikku-Liinu siinä vasta päätä. Ne eivät nyt aivan kirppareita ole, mutta suosittelen käymään.

      Poista
  9. Oletpa taas tehnyt ihania löytöjä. Puhelin on tosi makee ja tuo patsas on ihku:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhelin on aika hieno minustakin ja patsaskin. Toki se naispuolinen pari olisi ollut hienompi (katso aiempi postaus), mutta sen menin lupaamaan ystävälleni.

      Poista