Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







lauantai 9. helmikuuta 2013

IHANAISET TERAPIA NAISET

Ettepä arvaa... tai no arvaatte kuitenkin. No juu, kävin Vaalassa ja... no loput varmaan tiedättekin! Kirppis oli kyllä tälläkertaa aika harvinaisen "tyhjä", johtuen siitä että uutta kuormaa ei ole tullut vähään aikaan ja asiakkaita riittää... mutta kyllähän te minut tunnette!! Ainahan sitä jotain mukavaa löytyy ja kun kerran sinne asti taas tuli ajettua, niin eihän sitä tyhjin käsin kehtaa kotiin tulla. Eikö ollutkin terpeeksi hyvä selitys??!!

Totesin miehelleni, että tulipahan taas käytyä oikeassa terapiassa... sitä nämä reissut nimittäin ovat. Saa nauraa ja jutustella samanhenkisten hamstraajien (siis keräilijöiden) kanssa, tutustuin tänään jopa erääseen blogini lukijaan joka oli löytänyt kirpparille täältä kauttani. Niin että terveisiä vaan, oli mukava tavata ja mahti löydön (löytöjä) teit sinäkin. Ei lähtenyt täällä vielä avioeropaperit vetämään (muille tiedoksi, epäilimme jo tätäkin mahdollisuutta nimittäin), vain pieni ihmettely (taivastelu) ja päänpyöritys... mutta siitäkin huolimatta  punaiset tulppaanit odottivat pöydällä. Minulla on kerta kaikkiaan ihana hurmaava mies!!


Haluutteko te nähdä?? No vaikka ette haluaisikaan, näytän kummiskii...


  Suloisia pikkuavaimia, pisin on 5cm pitkä.


Löysin myös aiemmin ostetuille teekupeille sopivat asetit.



 Ja sitten vielä!!



Jep jep... tiedän, mutta se on niin ihana sellainen. Entisen heivasin pois, älkää edes kysykö mihin!! En nääs todellakaan tiedä, vieläkö säilötään ullakolle lisää kalusteita vai joko raaskin myydä pois. Vaan kun se pieni mutta soi aina päässä, entä jos vielä tarvitsen joskus tai vaikka lapset tarvitsevat...


Tämä tuoli oli tarkoitus tulla pöydän kaveriksi, mutta taidan sittenkin tykätä tästä traktoripenkki yhdistelmästä enemmän.


Joten tuoli saa nyt jäädä tänne.


Nämä löydöt ovat tehty oikeastaan kehdesta eri paikasta, osa eräästä toisesta antiikkikaupasta Vaalassa. Nyt kyllä nolottaa, mutta en muista liikkeen nimeä. Kerron kun muistan.

Tällainen lauantain aamun retki tällä kertaa, kohta lähdemme miehekkeen kanssa piiiitkästä aikaa elokuviin katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto- leffaa. En kerran vielä onnistunut sitä itse tekemään, joten katsotaan miten se sitten tapahtuu. Hih... kaikki täällä on hyvin, vielä me jaksetaan toisiamme katsella :0)

Mukavaa lauantai iltaa kaikille!




12 kommenttia:

  1. Hui, älä ota oppia siitä leffasta ;D

    Ihanat löydöt!! Sopii kuin nakutettu tuon traktorituolin kanssa tuo pöytä!

    Mukavaa leffailtaa teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käykääpä Satu tekin katsomassa elokuva, oli kyllä aika hauska ja todellista elämää (luulisin että totta aikamonen kohdalla moni asia).
      Löydöt oli taas tätä kaikkea tarpeellista, annoin jo Kaukolle ohjeen olla myymättä minulle enään yhtään kahvikalustoa :)

      Poista
  2. Aivan ihania löytöjä ! Terapiaa tosiaan on päästä penkomaan vanhan tavaran kauppoja, itselläkin on jo liian pitkä aika viimekertaisesta terapiasta, pakko jo pian päästä :)
    Kivaa leffailtaa ja viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terapiaa parhaasta päästä ja onneksi ei niin mahrottoman kallistakaan. Kävimme jo leffan katsomassa ja suosittelen kyllä ehdottomasti, pitkästä aikaa sai nauraa kunnolla suomalaiselle elokuvalle.

      Poista
  3. Sehän käy kun sen osaa :D

    Pitäiskös tässä alkaa harrastamaan (lauantai)kirppareita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja täällähän osataan... tuo shoppailupuoli ainakin ;) Ala ihmeessä tekemään kierroksia, nääthän mitä löytöjä systerikin tekee.

      Poista
  4. Hei. Ihana. Todella hienoja löytöjä ja pöytä on upea. Tuo tuoli passaa pöydän pariksi mielettömän hyvin. Täällä on uushopeita kiilloiteltu ja hyristy uuden mööpelin omistamisen onnesta. Mies vaan vielä autuaan tietämätön.. Oli todellakin kiva tavata. Nyt näytti jo kirppis ilmoittelevan uusia aukiolopäiviä. t. Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan passaaki, minusta ne on oiva pari. Eikö me olla vähän höperöitä, hyristään onnesta muutamasta vanhasta roinasta ;) Minä se vaan jouduin heti tunnustamaan "syntini" vaikka mietin kyllä jo sadasosa hetken, että minne piilotan pöydän näin ens alkuun.
      Kauko tuo uuden ison kuorman vasta maaliskuussa, joten kannattaa odotella sinne.

      Poista
  5. Löysit todella kauniin tuolin, kunpa saisikin sellaisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis ja vanha. Kannattaa seurailla myös Huutonettiä, sieltä voi löytää vaikka mitä.

      Poista