Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

TÄÄ ON MELKEIN KUIN KOTI

Pikku asioita joista nautimme uudessa kodissamme, vaikka kaikki näiden kuvien ulkopuolella on hyrskynmyrskyn. Kesäkukkaset pihalla antavat sellaisen tunteen, että tämä on oikea koti missä me ihan oikeasti asumme... välillä tätä ei meinaa uskoa todeksi.












Paljon on meillä vielä työtä edessä talon ulkopuolen ja pihan siistimisen kanssa, mutta nyt vain nautitaan pihasta kerrostaloelämän jälkeen ja pikkuhiljaa pala kerrallaan kunnostamme paikkoja.

Lauantai illan ratoksi sytyttelimme ensimmäistä kertaa tulen takkaan ja paistoimme siinä makkaraa saunan jälkeen. Tuli aivan sellainen olo kuin olisimme viettämässä lomaa jossain muualla kuin omassa kodissa...

 


...siitäkin huolimatta että kaappi töröttää muoveissaan väärässä paikassa ja taustalla tunnelmaa sulostuttavat pahvilaatikot ;0)


Jotain uuttakin on pitänyt hankkia, löysin tämän ihanan pöydän vanhantavaranliikkeestä nimeltään Sininen Pysäkki. Ja pari pitkää räsymattoa löytyi kirpparilta 10euron hintaan.



Tämäkin pullo on täällä nyt kuin kotonaan.


Täällä kirjoittelen teille kuulumisia tällähetkellä...


... paikka on makuuhuoneessamme... ja täälläkin tuttuun tapaan nukumme laatikoiden keskellä :0)


Yläkerrassa tyttären valtakunnassa näyttää nyt tältä tälläerää.



Osa tavaroista vielä Kajaanissa ja niin on tyttökin. Kesätyöt sattuivat sopivasti tähän saumaan, mutta reilun viikon päästä saan tytönkin tänne. Poika päätti aloittaa oman elämän ja jäädä Kajaaniin, ainakin sen ajaksi että lukion viimeinen vuosi hoituu vielä siellä ja kirjoitukset. Aika hurjallehan se äidistä tuntuu, mutta näinhän tämän elämän kuuluukin mennä. Lapset itsenäistyvät ja aloittavan aivan oman elämän, sniif... mutta luotan että siivet kantavat ja jos ei, niin kotiin saa aina tulla.

Tällaistä täällä Hakamaan kartanossa tällä erää. Hyvää yötä ja kauniita unia, palaillaan!

16 kommenttia:

  1. Näyttää kodille. Ihanalle sellaiselle! Onnea uuteen elämäänne uudessa kaupungissa; Kajaani pyörii täällä ennallaan! ;) T. Teija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teijuliini! Kajaanissa tulemme piipahtelemaan jatkossakin, jäihän meillä sinne poika ja molemmat mummolat.

      Poista
  2. Kartanon rouvalla on aika ihanat olot!

    Pihapiiri näyttää ihanalta,tuollaisesta minäkin haaveilen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ani, joskus ne unelmat toteutuvatkin... näköjään.

      Poista
  3. Kaunista...ihanaa..ja...ONNEA uuteen kotiin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina, kyllä me täällä viihdytään!

      Poista
  4. Sehän alkaa näyttää teiltä!!

    Ihanannäköistä on!

    Eikös olekin kiva, kun on tasamaata ulkona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan, ihan kivasti nämä meidänkin tyyliset tavarat tänne kotiutuivat... hakevat vaan paikkojaan vielä. Ja mitä tasamaahan tulee, olet aivan oikeassa... huomattavasti helpompaa :0)

      Poista
  5. Hienolta näyttää jo, tulee varmasti ihana persoonallinen koti tuosta, kunhan saa kaikki paikat laitettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie, persoonalliset ovat ainakin raamit.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos, tuntuu melkein kuin asuisi maalla vaikka ei asukaan :0)

      Poista
  7. Oij, miten IHANA uusi koti teillä onkaan! ♥
    Paljon onnea uuteen kotiin ja hyvää kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ira, kyllä tämä jo tuntuu aivan omalle kodille :0) Hyvää kesää teillekin sinne Kajaaniin!

      Poista
  8. oi miten ihanaa! onnea Johanna uuteen kotiin :)

    VastaaPoista
  9. Kiitos Riikka, rakastan uutta taloamme...täällä sielu lepää kun vain ennättäisi ;0)

    VastaaPoista