Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







maanantai 23. syyskuuta 2013

STORAGE ROOM JA VOIHAN LEIPÄLAATIKKO

Varmaan olette huomanneet vähäisen osallistumiseni tänne blogimaailmaan nykyään, mutta on siihen kyllä aivan pätevä syykin olemassa. Ja sehän on seuraava, olen aikaslailla paljon töissä ja kun sieltä tulen alkaakin remppareiskan avustushommat samantien. En meinaa vaan ilkeä millään istahtaa tietokoneen äärelle, kun toinen raasuriepu on rehkinyt kotimme eteen tunnista toiseen ja joka ikinen päivä! Ja eipähän sitä valmistakaan taida syntyä ikimaailmassa jos tällä vain surffailen netissä. Pikaisesti töitten lomassa olen kyllä käväissyt vilkaisemassa kuulumisianne, joten perillä ollaan viimeisimmistä tapahtumista...uskokaa pois!

Mutta kun oikein rehkii, alkaa sitä tulostakin syntymään. Ja niinpä Storage Room on valmis, siis VALMIS!! No jaa... sisustusta vaille valmis :0)





Eiköhän ne astiani tänne mahdu. Siihen luottaen tulikin hankittua kirpparilta muutama lisälautanen.


Juu juu...tiedän...en tarvitse niitä, mutta katsokaa nyt tätä Englantilaista porsliini ihanuutta!!


Samaiselta reissulta tarttui mukaan myös pieni hauska kyltti.


On täällä keittiömaailmassamme tapahtunut toki jo muutakin...kuten kattopaneelit ovat paikoillaan ja astiakaapit täytetty astioilla, rakennettu hyllyä ja purettu vanhaa keittiötä tulevan ruokailutilan edestä pois....
mutta laitan sitten kuvia kun alkaa olla vieläkin valmiimpaa. Tässä kuitenkin jokunen vilautus...




Tästä se etenee taas pikkuhiljaa. Ja kun tuohon sabloonan tekoon innostuin, päätin tuunailla vanhan pyökinvärisen leipälaatikon uuteen kuosiin. Saatanpa jopa ottaa sen käyttöönkin, tuli siitä sen verran hauska kapistus.


Eli opimme tästä...älä heitä koskaan mitään pois, kylla aika tavaran kaupihtee! Voi jösses...taidan hukkua tavaran paljouteen tällä menolla.
Näin täällä tänään, huomenna hommat jatkuu taas.
Palaillaan!

Ps. Ai niin, pakko näyttää vielä tämä ihanuus löytö Kaira Housesta.


Se on aivan nam, rimpsua ja pellavaa!

10 kommenttia:

  1. Tiedäks mitä, täällä alkaa jotenkin kummasti aina vetää suuta hymyyn :D
    Sinä se osaat! Tuo sun komeros on isompi kun mun keittiöni!!! Ja paljon nätimpikin :)
    Tuskin tässä malttaa odottaa että kaikki valmistuu!

    VastaaPoista
  2. Juu juu...valmistuu valmistuu ;0) Komero on kyllä ihan kivan kokoinen, mutta kyllä kamerakin on tainnut saada siihen vähän kokoa lisää. En kyllä usko että keittiösi tälle häviää!

    VastaaPoista
  3. Hieno varastokomero! Minä jouduin uhraamaan oman vastaavani eteisen työkampekaapiksi, kun sellainen puuttui. Onneksi se kävi kätevästi oven paikkaa vaihtamalla remontin yhteydessä.
    Kyllä teillä on kodikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä Jaana, olen joutunut joskus aikaisemmassa elämässäni ja entisessä kodissani tekemään samanlaisen uhrauksen. Mutta nyt en tästä luovu...ja mihinkäs minä ne astiani sitten laittaisin ;0)

      Poista
  4. Sinun varastohuone on niin ihana että taidan haluta sinne asumaan :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Ruusukummun Irmastiina, olen tyytyväinen tähän harvinaiseen herkkuun.

      Poista
  6. Voi veljet! En kai nyt enää kehtaa tuota "kaappia" ihastella, enhän :) On se vaan niin hieno!
    Kyllä teidän koko kodista tulee makea!
    Edelliseen postaukseen piti kommentoida, että teidän mökkimobiili (oliko se niin?) on myös makea - tuollaisen kanssa oikeasti voisi kuvitella reissaavansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, kyllä tykkään minäkin ja tarpeen on tila...tiedät varmaan miksi...heh!??

      Poista