Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







tiistai 4. marraskuuta 2014

KÖMMÄNÄT VALMIINA

Jee...komerot ovat täyttöä vaille valmiit, harmi...kohta ne eivät ole enään näin siistit. Mutta olen sitä mieltä että ne onnistuivat täydellisesti ja sopivat talon tyyliin.




Talon herra sai oman Marilyninsä...


...ja rouva omansa


 

Peltikyltit ovat jääneet taloon perintönä ravintola ajoilta miesten vessasta ;D

Loppuviikon tavoitteena olisi sitten päästä sisustamaan vihdoin ja viimein makuuhuone kuntoon. Sittenpä pääsette näkemään vähän meidän kammarin puolellekin. Joten pian taas uutta postailua tiedossa.

Siihen saakka moi!

14 kommenttia:

  1. Oikein hyväktä näyttää! :) Jään innolla odottelemaan seuraavaa postausta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin jään innolla odottamaan että saataisiin tämä huone vihdoinkin kuntoon. Kuvia tulee kunhan jotain saadaan aikaiseksi.

      Poista
  2. Upeat kaapit ja aivan ihanat Marilynit!

    VastaaPoista
  3. Hienot kaapit ja niin ihana Marilyn!

    VastaaPoista
  4. Ihanat noi komerot ja ovet vallankin. Harvoin löytää noita vanhoja ovia jotka sopivat, Mutta malttaakohan se Juha nukkua ollenkaan kun on noita hemaisevia naisia näkyvillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppas muuta ja löysin ovet täältä Oulusta! Marilynit onkin siksi komeronovien sisäpuolella, jotta saadaan kuvat piiloon...mutta onpahan iloa silmälle kun aamulla avaa komeron oven! Ei mainaa omassa sängystä löydy yhtä hemaisevaa näkyä aamutuimaan ;D

      Poista
  5. Upea tuli kaapeista! Vautsi, mikä Marilyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...taidan kohta alkaa olla mustasukkainen Marilynille ;D

      Poista
  6. No WAU!! Nytpä remppasitte kyllä U-P-E-A-T vaatekaapit, niin uniikit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uniikit ainakin ja sopii tänne. Juuri tässä täyttelen hyllyjä, aika tilaihmeetkin vielä.

      Poista
  7. Onpa kauniit komeron ovet Marilyn kuvineen.

    VastaaPoista