Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 28. joulukuuta 2014

IHANAA JOUTENOLOA

Tämän vuoden joulu sattuikin niin mukavaan kohtaan viikkoa, että tällainen uusi tulokaskin uudessa työpaikassa sai oikein mukavan pienen loman heti tähän alkuun. Ei silti, uusi työ on niin mukavaa että oikein innolla lähden taas aamulla touhuamaan...ainoa kauhistus on se aamulla soiva herätyskello! Vapaapäivien aamuheräämiset ovat venähtäneet pitkiksi ja ihanat rauhalliset aamut vielä sitäkin pitemmiksi. Joulupäivänä käväisimme Kajaanissa mutkin, mutta muuten olemme viettäneet ihanan rauhallista aikaa kotosalla.


Kynttiloitä poltellaan heti aamusta...


...iltaan asti...



...syödään välillä kinkkua ja muita herkkuja...




...ja nautiskellaan joutenolosta. Nyt on ollut aikaa lueskella kaikessa rauhassa myös joulupukin tuomaa ihanaa kirjaa.





Lahjoista päätellen sitä ollaan taas oltu kilttinä tämäkin vuosi :)

Mutta niinhän siinä käy kun tarpeeksi monta päivää vaan ollaan tekemättä mitään "tarpeellista", niin alkaa sormet syyhyämään siihen malliin että jotain pitäis saada aikaiseksi. Ja niinpä päätin eilen aloittaa portaikon tapetoimisen. Kyllä vaan tuli heti eri kodikkaan näköistä ja ennenkaikkea meidän näköistä!


Tässä ennen...


Oven takana on varasto joka odottelee myös siistimistä jossain vaiheessa.





Malttamattomana odotan että pääsen maalaamaan portaat valkoisiksi, mutta sitä ennen on vielä katon maalaus ja kaiteiden purku edessä. Yläkerran vaatehuoneen ovi on saatu paikoilleen...



...siinä on vanha erinomaisesti toimiva lukkokin paikoillaan!


Tänään taidan harkita maalaushommia, on niin kiva nähdä jotain valmista pintaakin.
Ihanaa sunnuntaita ihanat, nyt sukellan maalivarastoon tarkastamaan tilanteen!!


6 kommenttia:

  1. Kaunis tapetti ja ihanan kirjan sait lahjaksi. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tämä tapetti oli meillä entisessä kodissakin, mutta kun on hyväksi havaittu niin mitäpä sitä vaihtamaan :)

    VastaaPoista
  3. Voi kissanviikset noita ihania rötköjä :) Mauno on kyllä hurjan kokoinen...

    Nätti tuo tapetti, antaa kivasti näköä ja lämpöä seiniin. Teidän on näköinen!
    Ja tuo kirja - olen sitä parin vuoden aikana selaillut kirjakaupassa monet kerrat... jokohan se pitäisi käydä lunastamassa pois, sillä se on aivan ihana. Meinasin pyytää sitä pukilta, mutta päädyinkin sitten toiseen kirjaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihania rötköjä ovat molemmat, niinkuin tiedät! Mauno on komean kokoinen kaveri, niin hellyttävän lutuinen ja muokattava tapaus. Kerttu taas hurmaa söpöydellään ja on niin mahdottoman hellyydenkipeä, mutta sylissä ei vieläkään ole oikein opittu olemaan. Keskenään mitä parhaimmat kaverukset, ei voisi kuvitella niitä elelemään erikseen.
    Suosittelen kirjaa, olen joka päivä selaillut kauniita kuvia ja jopa innostunut lukemaankin kaikki tekstit.

    VastaaPoista
  5. Voi tuo kirja näyttää ihanalle! Kaunista tapettia, pitäisi saada itsestä irti ja ruveta täälläkin hommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on ihana ja luulen että saattaisit tykätä sinäkin! Aloittaminen onkin aina vaikeinta remppahommissa, mutta kun pääsee vauhtiin ei millään malttaisi lopettaa...valmista pitäisi saada pian ;))

      Poista