Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 10. toukokuuta 2015

SEKALAISIA HÖPINÖITÄ SUNNUNTAI PÄIVÄN PÄÄTTEEKSI

Mitään sen ihmeempää aihetta ei postaukseen ole, paitsi tietysti näin viiveellä...toivotan ihanaa äitinä oloa vielä tämän päivänkin jälkeen! Minun juhlapäiväni meni pihalla, aidat on nyt sitten maalattu loppuun. Kaikenlaista pientä puuhailua tehty yhdessä miehen kanssa, pikkuhiljaa pihapuoleltakin paikat siistiytyy ja alkaa näyttämään enemmän meidän omilta. Aurinko helli meitä niin ihanasti ja uskalsin laittaa aamulla saadut ruusut heti pihalle.



Perjantaina olin päivän Haapajärvellä ja käväisin tietenkin paikallisella kirpparilla lähtiessä. Tämän paikan saldo oli tämä 1,80 euroa maksava kannu.



Tämä viattoman näköinen olento nimeltään Kerttu aiheutti pienen tavaran järjestely operaation...



...nimittäin riekko sai kyytiä lipaston päällä ja niinpä se oli nostettava vähän ylemmäksi neitokaisen lähettyviltä



Tässäkin tapauksessa siis kissat määrää meillä kaapin paikan! Mutta aika hyvin olen kuitenkin pystynyt pitämään tavarat siellä missä niiden haluan olevan, joten sovussa ollaan vielä : )


Laitoin sitten lipaston päälle katseltavaksi vanhoja valokuvia koriin.


Se olisi sitten taas maanantai huomenna, mutta ilolla lähden töihin rentouttavan viikonlopun jälkeen. Yhä olen niin onnellinen näistä viikonloppu vapaista, aivan luksusta!!

Eipä muuta kuin kauniita unia ja oman kullan kuvia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti