Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 7. helmikuuta 2016

NYT ON MAAILMANKIRJAT SEKAISIN

No...ehkä sittenkin vaan meidän koti, olen nimittäin pistänyt kaiken sekaisin ja kunnon mööpelivalssi on menossa lähinnä olohuoneen kohdalla. Mutta yksi huone on nyt täysin järjestyksessä ja se on vierashuone yläkerrassa. Muuten kotimme on kuin pommin jäliltä, jokin kamala tavaraähky on nyt vallannut mieleni ja haluan eroon liiasta tavarasta ja saada kodin ilmeen paljon rauhallisemmaksi kuin se nyt on ja piste!!!



Vanha peili on löytö Oulun kirpparilta







Sahasimme ikkunan kahtia, jotta sen voi avata ja näin saamme kattoon nousseen lämmön hyödynnettyä yläkertaan haluttaessa.




 Jalkalamppu on löytö Kemin kirpparilta





Pientä viimeistelyä vielä tähän huoneeseenkin on, kattolistat puuttuvat...ei sen enempää.












Tytön huoneeseen laitoimme pariovien päälle vanhan verhotangon , verhot antavat haluttaessa näkösuojaa huoneeseen.





Sitten alakertaan ja olohuoneeseen, siellä on menossa täys kaaos. Huonekaluja on pyöritelty eestaas ja nyt on harkinnassa muutaman kalusteen hävittäminen ja / tai sohvan vaihto???










 Nyt olisi vaihtoehtoina entinen pieni sohva tai tämä vasta hankittu nojatuoli jolle olisi olemassa pariksi myös sohva jos siihen päädymme. Jompi kumpi päätyy valinnan jälkeen ruokailutilan päällä olevalle parvelle.




Huh...vaikeita päätöksiä, mutta eiköhän ratkaisu synny kun aikansa pyörittelee kalusteita eestaas.


















Näin täällä on tämä viikonloppu vietetty, välillä piti käväistä pihalla lumitöissä ja sitten taas sisustuksen kimppuun...laskiaispulla kahvit siihen väliin, vähään sitä on ihminen tyytyväinen!














Tähän postaukseen myös testailin samalla uuden puhelimen kameraa ja sen mahdollisuuksia. Aivan tyytyväinen en ole iPhonen kameraan, kyllä LG voittaa siinä ehdottomasti, mutta koska tarvitsen työssäni puhelinta todella paljon aivan puheluihin ja sähköpostiin, en voi aivan kameran perusteella sitä valita.



Maunoa ei paljoa sisustuspuuhat kiinnostaneet, välillä vaihdettiin vain parempaa asentoa sohvalla muiden häärätessä ympärillä...



Taidan ottaa mallia Maunosta, ei muuta kuin öitä!

10 kommenttia:

  1. Hei Johanna,
    On paljon tavaraa huoneessa, mutta jokainen erä on niin kaunis ja kaikki toimii yhteen niin hyvin. Sinulla on suuri tyylitajua.
    Iso halaus
    Giac

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunista ja niin ihanan poikkeavaa kaikista valkoisista sisustusblogeista . Kotoista , rauhallista !!!
    Olet taitava !
    Tuikku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuikku, mitäpä tähän enään osaa muuta sanoa!

      Poista
  3. Olen tuon nukkekotitaiturin kanssa samaa mieltä :)
    Yläkerran ikkuna on kuin olisi paikallaan aina ollut, näyttää oikein hyvälle - niin kuin koko huone.
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, tässähän ihan hämmentyy :)
      Mukavaa viikkoa Tampereellekin!

      Poista
  4. Tuo mustapohjainen tapetti on kertakaikkiaan ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kaunis, musta on hyvä väri sopivissa määrin. Sen verran tästä tykkäsin, että on jo toisen kodin seinässä.

      Poista
  5. Mööpelivalssi on mukavaa, kun on noin paljon kaikkea kaunista laitella;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo...on ja ei, kun ne ihanuudet eivät millään meinaa istua meidän olohuoneeseen :)

      Poista