Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin ja nykyään myös kesäasuntomme parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa, kesäkotimme Vallgårdin ensimmäinen osa on rakennettu 1700-luvun puolella ja viimeisin 1920.

Ja niin kuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuusprojekti...ihana sellainen!







sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

KOTIA JÄRJESTYKSEEN

Kaikki viimeistely tuntuu vievän aikaa, tavaraa on siirrelty paikasta A paikkaan B ja sitten taas takaisin beestä aahan. Muutaman hutireiän jälkeen tavarat ovat omilla paikoillaan (toivottavasti) ja lisää rompetta kerätty myyntiin. Olen niin kyllästynyt liialliseen tavaraan ja olenkin oikein tyytyväinen siitä että koti on hiukan seesteisemmän oloinen. Sitä en tiedä miten kauan tämä jatkuu, mutta toistaiseksi en ole liiemmilti kirppareiden ovia aukonut muuta kuin myynti mielessä : ) Koskaan ei meidän koti tule olemaan tavaran suhteen minimaalinen, jostain syystä viihdyn paremmin runsauden keskellä. Mutta liika on liikaa! Aivan hirvittää sanoa ääneen, katsotaan vuoden päästä onko koti taas millä mallilla ; )








Kattokruunu on ostettu antiikkimessuilta jo reilu vuosi sitten, nyt se pääsi omalle paikalleen varaston kätköistä. Ai että tykkään siitä, ihmettelen jo aivan itsekin miten se on niin kauan odotellut pääsyä esille kotiin.



En laita mitään ennen kuvia, haluan vain nauttia siitä mitä nyt on saatu aikaiseksi. Olohuone on ollut minusta meillä se kaikista haastavin tila, eihän siellä ole kuin yksi ehjä seinä. Olen nyt jo aika tyytyväinen, mutta vielä on jotain huonekalu muutosta suunnitteilla. Sen aika on sitten kun löydän tarpeeksi sopivat ja mieleiset, ne tulee vastaan kun on tullakseen. Siihen saakka näillä mennään : )





Eteinen on nyt sitten kokonaan valmis...onkohan se liian rohkeasti sanottu?









 Jakkara on aikaisempia löytöjä Pänikästä ja Piirongista



 Koukku on löytö White Housesta





 Kunniakirja on tilan peruja, joten sillä on tunnearvoa ja se kuuluu ehdottomasti juuri tähän taloon!







Naulakko on löytö vuosien takaa ja on nyt vasta ensimmäistä kertaa seinällä. Nyt sekin löysi vasta oikean paikkansa, tämän kohdalla siis voisi jo sanoa todellakin että aika tavaran kaupihtee : )





Kuvia tuli taas luvattoman paljon, mutta hyppikää yli jos kyllästyttää : ) Vielä yhden laitan kuitenkin, toinen ostokseni eiliseltä Kiimingin reissulta...



...aika hauska ja todella aidon näköinen, jopa "multa" varisi niinkuin se nyt oikeastikin varisee jos käsittelet kasvia. Tämän enempää en ostellut, huikeeta...olen ylpeä!!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Täällä huokailen ihastuksesta; on teillä vaan kaunis koti! Tuo pieni naulakko (missä roikkuu takki) on niin sympaattinen ja kattokruunu vallan mainio lisä tuohon huoneeseen. Pääsisipä ostoksille sun kirppispöytään, sieltä vois löytyä vaikka mitä meille sopivaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on meidän näköisemme koti :) Naulakko on todella symppis ja olenkin harmitellut pitkään kun sille ei ole oikeaa paikkaa löytynyt. En ole raaskinut luopuakaan ja tänään se sitten aivan kuin vahingossa löysi paikkansa.
      Ei muuta kuin Ouluun shoppailemaan, täällä tätä myytävää riittää kyllä!

      Poista