Tervetuloa mukaan sisustushullun hulluun maailmaan!

Täällä kirjoittelee sopivasti elämää nähnyt kahden, jo aikuisen lapsen äiti sekä luultavasti maailman ihanimman miehen vaimo. Sydäntä lähellä ovat vanhat esineet, -huonekalut ja -rakennukset ja ennen kaikkea sisustaminen ja koti. Lapset asuvat jo omillaan, mutta saman katoan alla asustelee myös kaksi Maine Coon-kissaa, Mauno ja Kerttu. Blogini on oma päiväkirjani jossa seuraillaan meidän perheen touhuja kodin parissa, välillä hiukan matkailua asuntoautolla, kissa veijareiden touhuja ja kommelluksia, sekä kirppishöperön löytöjö ja aarteita.

Elämän aikana on tullut muutettua useampaankin kertaan milloin mistäkin syystä ja tällä kertaa asustelemme vuonna -24 rakennetussa vanhassa navetassa. Ja niinkuin kaikki vanhojen talojen omistajat tietävät, puuhaa riittää talon ja pihan huoltamisessa, puhumattakaan sisustamisessa... se on sellainen ikuisuus projekti...ihana sellainen!







sunnuntai 18. syyskuuta 2016

NYT KEKSIN!

Olen pitkään pähkäillyt mikä olisi sopiva pöytä sohvan eteen, joku sellainen mikä ei vie liikaa tilaa ja ei peitä sohvaa liikaa. Ratkaisu löytyi lähempää kuin uskoinkaan, aivan omasta kodista parven portaiden alta : )





Värikin niin nappiin että!! Nyt sitten pitää keksiä jotain tilalle sinne portaiden alle ; )


Aurinkoista alkavaa arkea!

6 kommenttia:

  1. Joskus ratkaisu on ihan nenän edessä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olisi vain useamminkin...tulisi paljon halvemmaksi : )

      Poista
  2. Hieno ja kiva ratkaisu!
    Mukavaa päivän jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mikä parasta, löytyi omista nurkista! Mukavaa tiistai iltaa :)

      Poista
  3. No oli kyllä kiva hoksaus! Omat nurkat on melkoinen aarreaitta, kun sillä silmällä hoksii kattoa :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinän ne on kun vain aina osaisi katsoa sillä silmällä, vaihtelunhaluisena vaan ei aina hoksaa kun silmä tottuu ja kyllästyy kotona oleviin romppeisiin.

      Poista